EPT-verkosto

Alkoholiveron korotukset tärkeä osa haittaverojen korotusta

Jaa
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto kiittää budjettiesityksen kirjauksia haittaverojen korotuksiksi. Järjestöt muistuttavat kuitenkin, että alkoholiveron korotukset ovat tärkeä osa kansanterveyttä vahvistavaa verotusta.

Budjettiesityksessä tupakkaveron sekä virvoitusjuomaveron korotus ovat askel oikeaan suuntaan. Alkoholiveroa ei kuitenkaan olla korottamassa ensi vuonna, vaan sitä korotetaan myöhemmin hallituskauden aikana 50 miljoonalla eurolla.

– Haluamme muistuttaa, että alkoholiveron korotus on tärkeä toimenpide alkoholin kulutuksen ja alkoholihaittojen vähentämiseksi. Poliittisten päätösten tulee olla sellaisia, että ihmisten on helppoa tehdä valintoja, jotka lisäävät terveyttä ja hyvinvointia, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston puheenjohtaja Mirka Vainikka sanoo.

Usein alkoholiveron korotuksien tarpeettomuutta perustellaan matkustajatuonnin kasvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan alkoholin matkustajatuonti kasvoi 2018 toukokuun ja 2019 huhtikuun aikana väkevien juomien, väkevöityjen viinien ja juomasekoitusten sekä viinien ja siidereiden kohdalla. Matkustajatuonti väheni kuitenkin oluissa ja long drink -juomissa.

– On hyvä huomata, että matkustajatuonnin osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on pieni. Meidän tulee pyrkiä vähentämään kaikkea kulutusta, Vainikka toteaa.

Alkoholin kokonaiskulutus on Suomessa laskenut useiden vuosien ajan, mutta vuonna 2018 laskeva trendi pysähtyi.

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostoon kuuluu lähes 50 sosiaali- ja terveysalan kattojärjestöä. Moniäänisessä joukossa on yleishyödyllisiä järjestöjä, palveluntuottajia ja potilasjärjestöjä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Mirka Vainikka
vt. puheenjohtaja
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto
puh. 040 093 7128
mirka.vainikka@irtihuumeista.fi

Tietoja julkaisijasta

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 50 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.

www.ept-verkosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EPT-verkosto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye