Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Alle 12-vuotiaat koronatestiin vain poikkeustapauksissa

Jaa
Koronaviruksen näytteenottokriteerit muuttuvat Pohjois-Pohjanmaalla

Alle 12-vuotias lapsi täytyy Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin uusien ohjeiden mukaan viedä koronatestiin vain, jos lapsella on tiedossa oleva altistus edellisen kahden viikon ajalta tai jos lapsen perheessä on yli 16-vuotiaita, joilla ei ole kahden rokotteen tai yhden rokotteen ja sairastetun koronavirustaudin antamaa suojaa.

Rokottamattomien tai vain yhden rokoteannoksen saaneiden aikuisten ja yli 12-vuotiaiden lasten ja nuorten tulee hakeutua koronatestiin, jos heillä on koronavirustautiin sopivia oireita. Testiin ei tarvitse poikkeustapauksia lukuun ottamatta tulla, jos on saanut kaksi rokoteannosta ja toisen rokoteannoksen saamisesta on aikaa vähintään viikko tai jos on sairastanut koronavirustaudin ja saanut sen lisäksi yhden rokotuksen.

Poikkeuksena ovat koronavirukselle altistuneet henkilöt sekä sosiaali- ja terveysalan työntekijät, joiden tulee hakeutua testeihin myös täysin rokotettuina, jos heillä ilmenee koronavirustautiin sopivia oireita. Lisäksi koronatestejä otetaan kaikilta oireisilta henkilöiltä, joilla on jokin rokotesuojan tehoa heikentävä perussairaus tai jotka saavat hoitoa, jonka vuoksi rokotesuojan epäillään olevan heikko. Tällaisia ovat esimerkiksi aktiivisessa syöpähoidossa olevat potilaat.

Koronatestejä otetaan edelleen kaikilta voinnin huononemisen takia hoidontarpeen arviointiin hakeutuvilta henkilöiltä iästä riippumatta.

Sairaanhoitopiirin näytteenottokriteerit pohjautuvat sosiaali- ja terveysministeriön 14.9.2021 päivitettyyn testausstrategiaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terhi Nevala, vs. johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 352 7​257, terhi.nevala@ppshp.fi


Teija Puhto, infektiolääkäri, osastonylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 509 6326, teija.puhto@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye