Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Alle 12-vuotiaiden harrastuksissa luovutaan ryhmäkokosuosituksesta Pirkanmaalla

Jaa
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on reilun viikon ajan ollut koronatartunnoissa seesteinen aika, jolloin päiväkohtaiset tartuntamäärät ovat olleet maltillisia. Viikon aikana ei ole todettu yhtään suurempaa tartuntarypästä. Ryppäiden ilmaantuminen on kuitenkin koronalle tyypillistä ja jatkossakin odotettavissa.

Kuluneiden kahden viikon ajalta koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 37 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 0,7 prosenttia. Pirkanmaa on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Alle 12-vuotiailla ei ryhmäkokosuositusta

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä päätti tiistaina vapauttaa alle 12-vuotiaiden harrastustoiminnan 10 henkilön ryhmäkokosuosituksesta. Vanhempien tulee vain saattaa lapset harrastamaan eikä jäädä sisätiloihin. Ohjausryhmä kuitenkin suosittelee, että mahdollinen kilpailutoiminta pidetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Kilpailutapahtumat järjestetään ilman yleisöä.

-  Tässä tilanteessa voimme vapauttaa nuorimpien ikäluokkien harrastustoimintaa suuremmissa ryhmissä. Koska nykyinen tilanne voi muuttua nopeasti, harrastuksissa tulee varautua äkillisiin muutoksiin. Jos koronatilanne Pirkanmaalla jatkuu suotuisana, arvioimme uudelleen myös muiden ikäluokkien harrastustoiminnan suosituksia, sanoo Taysin johtajaylilääkäri ja pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.

Myös työväen- ja kansalaisopistojen sekä taiteen perusopetuksen lähiopetus voidaan nyt aloittaa korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä. Toiminnassa tulee käyttää maskeja ja noudattaa turvavälejä.

Kaksi uutta muuntovirustartuntaa

Viime viikolla todettiin 67 uutta koronatartuntaa. Tyypillisin tartunnan lähde on edelleen ollut oma perhekunta, 24 tartuntaa. Kymmenen tapausta todettiin sukulaisen tai ystävän tapaamisesta. Työpaikoilla todettiin kolme tartuntaa, samoin yksityisistä juhlista. Harrastuksista ja koulusta tuli yksittäiset tartunnat. Ulkomailta tuli kaikkiaan viisi tartuntaa.

Tartunnat todettiin pääosin alle 50-vuotiailla. Yli 50-vuotiailla todettiin vain kymmenen tartuntaa.

Pirkanmaalla on todettu nyt yhteensä 10 muuntovirustartuntaa. Viime viikolla näistä kaksi uutta oli Iso-Britannian muuntoviruskantaa. Tartunnat oli saatu Suomesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 7195959
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala ja laboratorioyhtiö Fimlab. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye