Kiinteistöliitto

Alle 60% taloyhtiöistä tehnyt lakisääteisen kunnossapitotarveselvityksen – lääkkeenä helppokäyttöisemmät työvälineet?

Jaa
Taloyhtiöiden päättäjät arvioivat kiinteistönpidon työvälineet toimiviksi, mutta niiden hyödyntäminen oli alhaisella tasolla, kertoo Kiinteistöliiton tekemä tutkimus. Esimerkiksi lakisääteisten, kunnossapitoon liittyvien suunnitelmien teossa on puutteita. Suunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hankkeella pyritään helpottamaan suunnitelmallisuutta kehittämällä välineitä eteenpäin.

Kiinteistöliiton tekemä tutkimus paljastaa, että taloyhtiöiden kiinteistönpidon suunnitelmallisuudessa on paljon parantamisen varaa. Tutkimukseen vastasi 2021 taloyhtiöiden hallituksen puheenjohtajaa, hallituksen jäsentä sekä pää- tai sivutoimista isännöitsijää.

Vaikka tutkimukseen osallistuneet päättäjät pitivät kiinteistönpidon työvälineitä toimivina, niiden hyödyntäminen oli alhaisella tasolla. Vastaajista alle 60 prosenttia ilmoitti laatineensa lakisääteisen kunnossapitotarveselvityksen tai kunnossapitosuunnitelman. Muita kiinteistönpidon työvälineitä hyödynnettiin vielä vähemmän.

”Suunnitelmallisuudessa on selvästi parantamisen varaa. Taloyhtiöiden mukaan kiinteistönpidon työvälineitä olisi helpompi hyödyntää, jos niitä olisi yhdistetty verkkopohjaiseksi kokonaisuudeksi”, kertoo Kiinteistöliiton kehityspäällikkö Jari Virta.

Esimerkkiratkaisuista apua suunnitelmallisuuteen?

Tutkimus toteutettiin keväällä 2016 osanaSuunnitelmallinen kiinteistönpito (KIPI2) -hanketta. Hankkeessa tuotetaan käytännöllisiä esimerkkiratkaisuja asunto-osakeyhtiöille ja kiinteistönpidosta vastaaville tahoille suunnitelmallisen kiinteistönpidon edistämiseksi. Laadittavien esimerkkien avulla voidaan helpoimmin edistää kiinteistönpidossa käytettävien työvälineiden ja menetelmien käyttöä.

Hankkeessa tuotetaan esimerkkiratkaisu kunnossapito-ohjelmasta, jossa yhdistyvät asukaskysely, strateginen ajattelu, tekninen kunto, tehdyt tutkimukset ja tulevat remontit. Toivottavasti tämä auttaa parantamaan suunnitelmallisuutta”, Jari Virta sanoo.

Hankkeessa tuotettua aineistoa hyödynnetään muun muassa asunto-osakeyhtiöille suunnatuissa koulutuksissa sekä kiinteistö- ja rakennusalan tapahtumissa.

Kiinteistönpidon digitalisaatio aluillaan

Kiinteistönpidon työvälineiden digitalisoituminen on vasta tulossa. Hieman alle puolet taloyhtiöistä ilmoitti, että kiinteistönpidon työvälineet eivät ole käytettävissä verkossa. Sama määrä yhtiöistä ilmoitti käyttävänsä osittain verkkopohjaisia työvälineitä. Täysin verkkopohjaisilla työvälineillä toimi neljä prosenttia vastaajien edustamista yhtiöistä.

”Rakennus- ja kiinteistöalan digitalisoitumista vauhditetaan jatkossa muun muassa KIRA-DIGI-kärkihankkeen avulla. Digitalisaation avulla on mahdollista helpottaa kiinteistönpitoa merkittävästi”, Jari Virta kommentoi.

Lisätietoja:

Kiinteistöliitto: kehityspäällikkö, TkT Jari Virta, puh. (09) 1667 6224, jari.virta@kiinteistoliitto.fi

www.taloyhtio.net/kiinteistonpito

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö. Kiinteistöliittoon kuuluu yli 26 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye