Helsingin ympäristökeskusHelsingin ympäristökeskus

Alueellinen ruuhkamaksu parantaisi Helsingin ilmanlaatua

Jaa

Ympäristölautakunnan kokouksen asialistalla 9.5. on valtiolle tehtävä aloite lakimuutoksesta, joka mahdollistaisi alueelliset ruuhkamaksut. Aloitteen mukaan lainsäädäntöä muutettaisiin niin, että tulevaisuudessa olisi mahdollista asettaa alueellisia ruuhkamaksuja ja käyttää niiden tuotto kyseisen alueen liikennejärjestelmän kehittämiseen.

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso

Ajoneuvoliikenteen hinnoittelun tehokkuus on tunnistettu Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelmassa (HLJ 2015). Tiemaksun valmistelun jatkamisesta on myös sovittu Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa MAL 2016–2019 valtion ja seudun kesken. Tiemaksujen valmistelua jatketaan seudun kuntien ja valtion yhteistyönä. Valmistelun lähtökohtana on, että maksuilla kerätyt varat käytetään seudun liikennejärjestelmän kehittämiseen.

Liikenteen päästöt heikentävät ilmanlaatua ja aiheuttavat terveyshaittoja erityisesti Helsingin kantakaupungissa ja vilkasliikenteisten väylien varrella. EU:n asettama typpidioksidin vuosiraja-arvo ylittyy kantakaupungin katukuiluissa yhteensä 5–6 kilometrin matkalla. Merkittävimpinä syitä sille, että pitoisuudet ovat yhä suuria, ovat autoliikenteen määrän pysyminen ennallaan keskustassa ja dieselhenkilöautojen osuuden kasvu. Dieselhenkilöautojen typenoksidipäästöt ovat todellisessa ajossa huomattavasti suuremmat kuin laboratoriomittauksissa.

Koska raja-arvot ylittyvät, on Helsinki laatinut uuden Ilmansuojelusuunnitelman vuosille 2017–2024. Siinä yhdeksi kärkitoimenpiteeksi on nostettu ajoneuvoliikenteen hinnoittelun käyttöönoton edistäminen.

Ajoneuvoliikenteen hinnoittelu vähentäisi päästöjä

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY teki mallinnuksia eri toimenpiteiden vaikutuksista katukuilujen ilmanlaatuun. Vaikutuksiltaan tehokkaimmaksi yksittäiseksi toimenpiteeksi osoittautui ajoneuvoliikenteen hinnoittelu, jonka arvioitiin vähentävän liikennemääriä noin viidenneksellä. Mallinnuksen mukaan esimerkiksi Töölöntullissa ja Mäkelänkadulla typenoksidipäästöt vähenisivät noin kymmenen prosenttia ja typpidioksidipitoisuudet 4–5 prosenttia vuonna 2024.

”Ruuhkamaksut on todettu tutkimuksissa tehokkaimmaksi tavaksi suunnata liikkuminen kestävämpiin kulkutapoihin eli kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Tämä vähentäisi paitsi ilmanlaatuhaittoja myös melua, kasvihuonekaasupäästöjä ja ruuhkautumista”, toteaa Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja Esa Nikunen.

Maksut auttaisivat myös ilmastotavoitteiden saavuttamisessa

”Ruuhkamaksut on myös todettu tehokkaaksi keinoksi hillitä liikenteen hiilidioksidipäästöjä”, kertoo ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kippo-Edlund.

Suomen osalta tavoitteena tulee olemaan vähentää ei-päästökauppasektorin päästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tasoon. Liikenteen osalta päästöt tulee pienentää puoleen. Kaupungeilla on suuri rooli päästöjen vähentämisessä. Helsinki on jo aiemmin sitoutunut vähentämään ilmastopäästöjä 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, ja tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2050. Kaupunki valmistelee parhaillaan uusia tavoitteita vuodelle 2030 sekä hiilineutraalisuuden aikataulun päivittämistä.

”Suurin päästövähennyspotentiaali on liikenteessä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan selvitysten mukaan erittäin tehokas toimenpidevalikoima käyttöön, myös taloudellisia ohjauskeinoja, kuten ruuhkamaksuja”, jatkaa Kippo-Edlund.

Ruuhkamaksut käytössä useissa eurooppalaisessa kaupungeissa

Ruuhkamaksut ovat Tukholmassa vähentäneet keskustan liikennemääriä keskimäärin viidenneksen, mikä on pienentänyt selvästi keskustan ilmansaasteiden pitoisuuksia. Tukholmassa on arvioitu, että ruuhkamaksujen ansiosta kaupungissa vältetään 25–30 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. 

Ruuhkamaksuista ja niiden vaikutuksista on kokemuksia useista Euroopan kaupungeista. VTT:n selvityksen mukaan ruuhkamaksut ovat vähentäneet liikennemääriä näissä kaupungeissa 11–30 prosenttia.

Lisätietoa:

Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelma 2017–2024
www.hel.fi/ilmansuojelu

Helsingin 30 %:n päästövähennysselvitys
http://www.hel.fi/static/ymk/julkaisut/julkaisu-07-14.pdf

HSL:n ajoneuvoliikenteen hinnoitteluselvitys
https://www.hsl.fi/tiemaksut

VTT:n selvitys Kilometriveron vaikutukset liikkumiseen, VTT Technology 227 verkkojulkaisu.
http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2015/T227.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Ympäristötarkastaja
Suvi Haaparanta
puh. 040 869 6375

Ympäristöjohtaja
Esa Nikunen
puh. 040 504 5175

Ympäristönsuojelupäällikkö
Päivi Kippo-Edlund
puh. 050 345 4154

________________________________

verkkotiedottaja Matti Miinalainen
puh. 09 310 31520, matti.miinalainen@hel.fi

Kuvat

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso
Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Seppo Laakso
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin ympäristökeskus
Helsingin ympäristökeskus
Viikinkaari 2a
00790 HELSINKI

09 310 1635http://www.hel.fi/ymk

Helsingin kaupungin organisaatiorakenne on uudistunut 1.6.2017. Ympäristökeskuksen tiedotteet löydät jatkossa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan uutishuoneesta: https://www.sttinfo.fi/uutishuone/helsingin-kaupunki-kaupunkiympariston-toimiala?publisherId=60577852

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin ympäristökeskus

Helsingin uudella valtuustolla mahdollisuus asettaa hyvin kunnianhimoiset ilmastotavoitteet10.5.2017 12:31:37 EESTTiedote

Uusi kaupunginvaltuusto päättää siitä, millaista ilmastopolitiikkaa Helsingissä tehdään seuraavien vuosien aikana. Vastavalmistuneen selvityksen mukaan Helsingillä olisi mahdollisuus asettaa 60 prosentin kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite vuodelle 2030. Tällöin päästöt asukasta kohden olisivat 73 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1990. Helsingin on mahdollista olla hiilineutraali vuoteen 2040 mennessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme