Aluehallintovirasto

Aluehallintovirasto jatkaa Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla nykyisiä koronarajoituksia mutta varautuu tekemään tarvittaessa uusia päätöksiä

Jaa

Epidemia on edelleen leviämisvaiheessa Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt jatkopäätöksen, jolla yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä rajataan näillä alueilla enintään kuuteen henkilöön ajalla 17.-31.5.2021. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella epidemia on kiihtymisvaiheessa, ja siellä kokoontumisrajoitus säilyy enintään kymmenessä hengessä. Lisäksi aluehallintovirasto jatkaa näillä alueilla määräystä, jonka mukaan toimijoiden täytyy varmistaa asiakastiloissa turvavälien mahdollisuus.

Vastaavat päätökset ovat nyt voimassa 16.5.2021 asti, eli uusilla päätöksillä ollaan jatkamassa nykyisiä rajoituksia vielä kahden seuraavan viikon ajan. Pienissäkin kokoontumisissa on noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniajärjestelyistä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto varautuu kuitenkin tekemään mahdollisia uusia päätöksiä nopealla aikataululla tilanteen niin vaatiessa. Hallitus puolsi periaatepäätöksellään 6.5.2021 sitä, että koronaepidemian torjunnassa luovuttaisiin valtakunnallisten toimenpidetasojen käytöstä (tasot 1–3) ja palattaisiin alueelliseen epidemiatilanteeseen perustuvaan toimintamalliin, jossa huomioidaan hybridistrategian toimenpidesuunnitelma. Alueelliseen tilanteeseen perustuviin torjuntatoimiin voidaan palata, kun sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt päätöksen toimenpidetasoista luopumisesta.

”Seuraamme sekä epidemiatilannetta että valtakunnallisen ohjauksen tilannetta erittäin tiiviisti”, kertoo aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Päätökset on tehty tämänhetkisen tilanteen mukaan ja niissä on huomioitu alueellisten koronakoordinaatioryhmien tuoreet tilannekuvat ja toimenpidesuositukset. Varaudumme mahdollisiin uusiin päätöksiin pikaisestikin, jos sosiaali- ja terveysministeriö tekee päätöksen toimenpidetasoista luopumisesta ja julkaisee sen myötä uuden ohjeistuksen. Päätöstemme sisältö harkitaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti alueellisten koronakoordinaatioryhmien tilannetiedon valossa.”

Kymenlaaksossa epidemiatilanne on parempi - kokoontumisrajoituksista tehdään päätös ensi viikon alussa

Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on kehittynyt suotuisaan suuntaan. Etelä-Suomen aluehallintoviraston on tarkoitus tehdä uusi päätös kokoontumisrajoituksista Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueelle ensi viikon alussa. Nykyinen päätös on voimassa 16.5.2021 asti, ja sen mukaisesti enintään kuuden hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää turvaetäisyydet ja hygieniajärjestelyt huomioiden. Aluehallintovirasto tiedottaa uudesta päätöksestä erikseen, kun päätös on julkaistu.

Asiakastiloissa varmistettava edelleen turvavälien mahdollisuus

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa lisäksi Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueilla ns. turvavälipäätöstä ajalle 17.-31.5.2021 eli heti nykyisen päätöksen jälkeen. Toimijoiden pitää varmistaa, että asiakkailla on tosiasiallinen mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiinsa - turvavälit on siis voitava säilyttää. Toimijat voivat määritellä keinot tähän itse. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi asiakasmäärän rajoittaminen, kävijöiden porrastettu osallistuminen ja/tai erilaiset tilajärjestelyt.

Lähikontaktilla tarkoitetaan laissa asiakkaiden oleskelua alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan vähintään 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia. Velvoite mahdollisuudesta säilyttää turvavälit ei koske asiakkaiden ja henkilökunnan välistä kontaktia.

Turvavälimääräys koskee hyvin laajasti erilaisten asiakastilojen käytöstä vastaavia toimijoita. ”Määräykseen liittyy myös vaatimus kirjallisesta suunnitelmasta, jonka täytyy olla asiakkaiden nähtävillä”, Laura Nikunen muistuttaa. ”Verkkosivuillamme on ohjeita ja suunnitelmapohja, jota toimijat voivat hyödyntää. Suunnitelmaa ei lähetetä aluehallintovirastoon, mutta se pitää esittää tarvittaessa tarkastajille.”

Asiakastilojen käytöstä vastaavien toimijoiden täytyy aina huomioida myös tartuntatautilain pykälän 58 c mukaiset yleiset hygieniavaatimukset mm. pintojen tehostetusta puhdistamisesta ja asiakkaiden ohjeistamisesta käytännöistä, joilla ehkäistään viruksen leviämistä.

Pääsääntöisesti kunnat valvovat, että toimijat noudattavat hygienia- ja turvavälivelvoitteita. Jos velvoitteita ei noudateta, kunta tai aluehallintovirasto voi määrätä tilan kokonaan suljettavaksi enintään kuukauden määräajaksi tai asettaa toimijalle uhkasakon.

Lisätietoja:

Medialle:

  • aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi
  • ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (jätä soittopyyntö tai tekstiviesti), etunimi.sukunimi@avi.fi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Egentliga Finland befinner sig på coronaepidemins basnivå, restriktionerna för sammankomster hävs15.6.2021 14:20:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har fattat ett beslut som innebär att deltagarantalet i offentliga tillställningar och allmänna sammankomster i Egentliga Finland inte längre begränsas. Landskapet har övergått till coronaepidemins basnivå, vilket innebär att man inom kommunerna i landskapet från och med den 16 juni kan ordna evenemang och tillställningar inomhus och utomhus utan deltagarbegränsningar.

Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä lievennetään koronarajoituksia 16.6. alkaen15.6.2021 14:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää alueellisten koronakoordinaatioryhmien suositusten mukaisesti Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia 16.6.2021 alkaen. Tilaisuuksia voi järjestää ilman henkilömäärärajoitusta, mutta osallistujien terveysturvallisuus täytyy varmistaa. Lisäksi alueilta kumotaan ns. turvavälipäätös, joka on velvoittanut laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavia toimijoita takaamaan asiakkaille mahdollisuuden säilyttää turvavälit.

Pakollinen terveystarkastus jatkuu Lapin rajanylityspaikoilla riskimaista maahan tuleville, mutta rajaohjeisiin on tullut muutoksia15.6.2021 12:45:49 EEST | Tiedote

Lapin aluehallintovirasto määrää pakollisen terveystarkastuksen kaikille riskimaista Enontekiön, Inarin, Kemin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pellon, Rovaniemen, Sallan, Tornion, Utsjoen ja Ylitornion rajanylityspaikkojen kautta maahan tuleville. Tarkastukseen osallistutaan maahantulon jälkeen. Kaksi koronarokotusta saaneiden ei tarvitse käydä koronatestissä.

Alueelliset verkostot näyttivät voimansa pandemiassa, kuntajohtajat kiittivät15.6.2021 10:11:40 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja alueen kuntajohtajien verkosto kokoontui vuoden 2021 kevätkaudella 22. kerran pohtimaan koronaepidemian torjuntatoimia Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Verkostoa vetävän ylijohtaja Terttu Savolaisen mukaan keväällä alueellinen epidemian torjunnan hybridistrategia toteutui erinomaisesti. Niissä kunnissa ja alueilla, joissa tarvittiin yleistä linjaa tiukempia rajoituksia, päätökset tehtiin ripeästi.

Coronabegränsningarna lindras i huvudstadsregionen och Mellersta Nyland den 15 juni, i vissa delar av Nyland upphävs sammankomstbegränsningarna helt14.6.2021 16:17:17 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har fattat beslut som lindrar sammankomstbegränsningarna i bland annat huvudstadsregionen. I Östra Nyland och största delen av västra Nyland upphävs sammankomstbegränsningarna helt från och med den 15 juni. Dessutom upphävs i regionen det så kallade beslutet om säkert avstånd som i omfattande grad har förpliktat aktörer som svarar för användningen av olika utrymmen för kunder och publik att trygga möjligheten för kunderna att hålla säkert avstånd.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme