Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto valmistelee Varsinais-Suomen ja Satakunnan koronarajoitusten jatkamista

Jaa

Lounais-Suomen aluehallintovirasto valmistelee sunnuntaina voimaan tulevia päätöksiä, jotka jatkavat ja tarkentavat nyt voimassa olevia määräyksiä Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla. Uudet päätökset koskevat yleisötilaisuuksia, yleisiä kokouksia, erilaisten tilojen käyttöä ja niissä tehtäviä toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Päätökset pyritään antamaan iltapäivän aikana 14.1.2022.

Aluehallintovirasto on saanut alueensa sairaanhoitopiirien lausunnot rajoitusten jatkamisen välttämättömyydestä. Perjantain aikana kuullaan vielä Satakunnan koronakoordinaatioryhmää ennen päätösten tekemistä.

Sairaanhoitopiirit ovat arvioineet yksityiskohtaisesti tilojen erityisiä riskejä ja mahdollisuutta merkittävien tartuntaryppäiden syntymiselle niissä. Arvioiden perusteella on mahdollista kohdentaa tilojen sulkemista koskevat määräykset nykyistä rajatummin sellaisiin tiloihin ja toimintoihin, joissa lähikontaktit, aerosolileviäminen ja ihmisten määrä tai sijoittuminen muodostavat erityisen riskin tartuntojen leviämiselle. Tilat, jotka voidaan pitää avoinna asiakkaille ja osallistujille, määritellään päätöksissä.

Valmistelussa olevissa päätöksissä kielletään edelleen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi velvoitetaan yleisölle avoimissa tai rajatun osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa toimijan järjestämään toiminta niin, että osallistujat pystyvät tosiasiallisesti välttämään lähikontaktit toisiinsa.

Päätökset tulevat voimaan 16.1.2022 ja ne annetaan kahden viikon määräajalle. Päätösten tarkemmasta sisällöstä voidaan tiedottaa vasta päätösten valmistumisen jälkeen.

Lisätietoja

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Laaja tilojen käyttöä koskeva määräys on annettu Kainuuseen – voimaan 20.1.202219.1.2022 13:42:45 EET | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tänään määrännyt asiakas- ja yleisötilojen käytölle rajoituksia Kainuun maakunnan kuntien alueella 20.1.2022 alkaen. Voimassa olevien yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien osallistujamäärien rajoitusten lisäksi asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Määräys on nyt tehdyllä päätöksellä voimassa 19.2.2022 saakka. Rajoitusten ajantasaisuutta seurataan tarkoin.

Asiattomasta johtamistavasta ja muusta epäasiallisesta kohtelusta toimitusjohtajalle ja yhtiölle sakkoja18.1.2022 14:36:50 EET | Tiedote

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Lahdessa toimivan, muovituotteita valmistavan yhtiön toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta 50 päiväsakkoon ja yhtiön 6 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi toimitusjohtaja ja yhtiö velvoitettiin maksamaan työntekijälle tilapäisestä haitasta 3 000 euroa ja kärsimyskorvauksena 2 000 euroa. Tapauksessa oli kyse epäasiallisesta kohtelusta ja haitallisesta kuormittumisesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.1.2022.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme