Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus: Pirkanmaa etsii kokenutta johtajaa ja sote-alan tuntijaa hyvinvointialuejohtajaksi

Jaa
Torstaina ensimmäisen kerran kokoontunut Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus avasi vakituisen hyvinvointialuejohtajan viran haettavaksi ajalle 11.- 25.3.2022. Aluehallitus hyväksyi myös valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja nimesi strategian ohjausryhmän.

Hyvinvointialuejohtajalta edellytetään laajaa kokemusta johtamisesta ja ylempää korkeakoulututkintoa (yliopisto) sekä sosiaali- ja terveysalan tuntemusta. Hallituksen mukaan tehtävässä menestyminen vaatii kokemusta konsernitasoisesta johtamisesta, talousosaamista sekä näyttöä tuloksellisesta organisaatiomuutoksen johtamisesta. Valinnassa arvostetaan myös hyviä kieli- ja vuorovaikutustaitoja.

Hakijalle katsotaan eduksi kokemus ja näytöt yhteiskunnallisesta edunvalvonnasta, hyvät kansalliset ja kansainväliset verkostot sekä tutkimus-, opetus- ja innovaatiotoiminnan tuntemus.

Virka on vakituinen mutta viran täytössä voidaan käyttää koeaikaa. Hyvinvointialuejohtajan virkaan valittavan kanssa tehdään johtajasopimus. Hakija voi esittää palkkatoivomuksen.

Hyvinvointialuejohtajan hakuilmoitus julkaistaan Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla, Kuntarekryssä sekä sanomalehdistä Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa sunnuntaina 13.3.2022. Hallitus nimesi myös kahdeksan henkilön haastatteluryhmän, jonka muodostavat aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajisto, vt. hyvinvointialuejohtaja ja rekrytointikonsultti.

Lisätietoja tehtävästä antavat vt. hyvinvointialuejohtaja Jukka Alasentien lisäksi aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen ja aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly.

Yliopistolta edustaja hallitukseen

Aluehallitus päätti pyytää Tampereen yliopistoa nimeämään edustajan ja varaedustajan aluehallitukseen läsnä- ja puheoikeudella toimikaudelle vuodesta 2022 kesäkuuhun 2023.

Valtuustoryhmille avustusta ryhmäkoon mukaan

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti torstain kokouksessaan myös valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteista. Tuen suuruuteen vaikuttaa valtuustoryhmän koko. Tukea haetaan hyvinvointialueen laatimalla hakulomakkeella, jossa tulee olla eriteltynä tuen käyttötarkoitus ja arvioidut kustannukset. Tuen käytöstä edellisellä maksukaudella tulee antaa aina selvitys ennen uuden tuen myöntämistä.

Mikäli tuen saaja ei anna määräaikaan mennessä hyväksyttävää selvitystä, tuki voidaan periä takaisin. Jos tukea ei ole käytetty kokonaisuudessaan myönnettyyn tarkoitukseen, tuen myöntänyt viranhaltija voi periä maksetun tuen tai osan siitä takaisin tai vähentää seuraavan vuoden tuesta maksetun tuen tai osan siitä.

Valtuustoryhmien tukea voi käyttää esimerkiksi ryhmän sihteerin tai muun henkilöstön palkkakustannuksiin, valtuustoryhmän toimintaa tukeviin sisäisiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin, välttämättömien laitteiden hankinta- ja ylläpitokustannuksiin sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia edistäviin avoimiin tapahtumiin ja hyvinvointialuetta koskevaan asukasviestintään.

Aluehallituksessa muokatun päätöksen mukaan tukea haetaan kerran vuodessa, paitsi vuosina, jolloin valtuustokausi vaihtuu. Aluehallitus saa vuosittain selvityksen tuen käytöstä.

Strategiatyöhön ohjausryhmä

Ensimmäisessä aluehallituksessa kokouksessa nimettiin hyvinvointialueen strategiatyölle ohjausryhmä. Ohjausryhmään nimettiin

Kari-Matti Hiltunen, Kok
Leena Kostiainen, Kok
Lauri Lyly, Sdp
Johanna Loukaskorpi, Sdp
Sami Kymäläinen, PS
Minna Minkkinen, Vas
Perttu Jussila, Vihreät
Minna Sarvijärvi, Kesk
Riitta Kuismanen, KD
Karoliina Kähönen, LIIK
Kari Virtanen, VKK

Ryhmään lisätään tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajat, kun heidät on valittu.

Heli Hirvelä on Alasentien varahenkilö

Aluehallitus valitsi hyvinvointialuejohtajan avointa virkaa hoitavan Jukka Alasentien varahenkilöksi hallinnon valmistelukokonaisuuden johtaja Heli Hirvelän 10.3.2022 alkaen kunnes varsinainen hyvinvointialuejohtaja aloittaa virassa, kuitenkin enintään 31.8.2022 saakka.

Hallitus päätti myös tulevan kevään varsinaisiksi kokousajoiksi seuraavat ajankohdat:

21.3.2022 klo 8.30    
4.4.2022 klo 8.30    
21.4.2022 klo 15.00
12.5.2022 klo 15.00
24.5.2022 klo 15.00
16.6.2022 klo 15.00
27.6.2022 klo 8.30

Syyskauden 2022 kokouksien aikataulusta päätetään kesäkuun kokouksessa.

Aluehallituksen tarkastetut pöytäkirjat ovat nähtävänä kolmantena päivänä kokouksesta hyvinvointialueen verkkosivulla pirha.fi.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Suuresta osasta Pirkanmaan hyvinvointialueen puheluita ei peritä asiakasmaksua26.3.2024 10:52:43 EET | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen päivitetyt asiakasmaksut tulivat voimaan helmikuussa. Asiakasmaksujen päivityksessä osa erikoissairaanhoidon puheluista muuttui maksullisiksi ja osan hinta laski. Suuri osa hyvinvointialueen puheluista on kuitenkin edelleen asiakkaalle lisämaksuttomia, niistä maksetaan vain normaali puhelumaksu. Hyvinvointialue ei laskuta asiakkaita muun muassa ajanvaraus- ja vaihtopuheluista, päivystysapuun 116117 soitetuista puheluista tai sosiaali- ja terveysasemille soitetuista puheluista.

Vaikuttavuustyö kaipaa yhteistä tekemistä ja tutkimustietoa – Valmisteilla oleva vaikuttavuuskeskus tukee hyvinvointialueita vaikuttavien menetelmien käyttöönotossa25.3.2024 10:04:37 EET | Tiedote

Vähähyötyisistä hoidoista, palveluista ja prosesseista on perustellusti lupa luopua, kun käytössä on vertailukelpoista tietoa ja päteviä mittareita. Sosiaali- ja terveysalan vaikuttavuuskeskuksen vaikuttavuusvirittäjät etsivät tietoa hyvinvointialueiden vaikuttavuustyön edistämisen tueksi.

Pirkanmaan hyvinvointialueen terveydenhuollon puolesta asioinnin mahdollisuudet yhdenmukaistuvat22.3.2024 13:58:09 EET | Tiedote

Asiointi täysi-ikäisen ja alaikäisen puolesta helpottuu. Täysi-ikäisen aikuisen puolesta asioiva voi Suomi.fi-valtuutuksella nähdä valtuuttajansa terveydenhuollon tiedot ja asioida sähköisissä palveluissa hänen puolestaan. Läheisellä on jatkossa mahdollisuus myös asioida ilman Suomi.fi-valtuutusta käynti- tai palvelukohtaisesti aikuisen tai lapsen puolesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye