Aalto-yliopisto

Alvar Aallon suunnittelema Otaniemen ostoskeskus peruskorjataan

Jaa
Aalto-yliopiston kampuksella sijaitsevan, Otaniemen ostarina tunnetun rakennuksen peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020.
Otaniemen ostoskeskuksen peruskorjauksen on määrä valmistua toukokuussa 2021. Kuva: Helifoto.
Otaniemen ostoskeskuksen peruskorjauksen on määrä valmistua toukokuussa 2021. Kuva: Helifoto.

Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella sijaitseva ostoskeskuksen peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020. Töiden on määrä valmistua toukokuussa 2021. Vuonna 1961 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut Alvar Aalto.

“Peruskorjauksen tarkoituksena on saattaa merkittävä rakennus alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa arvoisellaan tavalla. Uuden elämän myötä ostari tulee tarjoamaan lisää vetovoimaisia palveluita nopeasti kehittyvälle alueelle sekä edustamaan kampusta keskeisen sijaintinsa ansiosta”, toteaa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Ville Jokela.

Rakennus uudistetaan peruskorjauksen myötä palvelemaan monipuolista liiketoimintaa, ja talotekniikka uusitaan. Myös julkisivu kunnostetaan ja entisöidään. Kaikki vanhat ikkunat ja ulko-ovet kunnostetaan tai uusitaan vanhoja alkuperäisiä suunnitelmia mukaillen. Korjaussuunnitelmat on tehty rakennuksen historiallista ja arkkitehtonista arvoa kunnioittaen yhteistyössä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.

Historiallisesti ja sosiaalisesti merkittävä

Otaniemen ostari on tuttu monelle kampuksella opiskelleelle ja asuneelle. Rakennusta on kuvattu myös kampusalueen käyntikortiksi, sillä se on sisääntuloväylien luona ja keskeisellä sijainnilla yliopiston päärakennuksen Dipolin, Kandidaattikeskuksen ja Harald Herlin -oppimiskeskuksen läheisyydessä. Rakennus on myös harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista Alvar Aallon suunnittelemista myymälärakennuksista.

Ostarin valkoiset, rapatut seinät, suuret näyteikkunat ja koko rakennuksen pituinen käytävä sekä kaariaiheinen katto erottavat rakennuksen muista, punatiilisistä Alvar Aallon suunnittelemista tutkimus- ja opetusrakennuksista.

Lisää palveluita Otaniemen kampukselle

Ostari tulee jatkossakin toimimaan mielenkiintoisena ja vetovoimaisena kohtaamispaikkana. Samalla Otaniemen palveluita kehitetään yhä kokonaisvaltaisemmin ja liikekeskuksen edistämisessä otetaan huomioon alueen palvelukokonaisuus.

“Ostoskeskuksen vuokralaiskokonaisuutta muodostetaan parhaillaan, ja keskus tulee tarjoamaan arkea tukevia lähipalveluita sekä kohtaamispaikkoja ravintoloineen, myymälöineen ja toimistotiloineen. Jatkossa ostari ja kauppakeskus A Bloc toimivat kampuksen vapaa-ajan ja palveluiden keskittymänä ja tukevat toisiaan tarjoamalla monipuolisia palveluita ja tiloja”, kertoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n Head of Leasing and Sales Jenna Isokuortti.

Rakennuksen osoite: Otakaari 27
Rakennuttaja: Otaniemen Liikekeskus Oy
Pääurakoitsija: Pakrak Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehdit Q4 Oy
Korjaus- ja modernisointitöiden aikataulu: maaliskuu 2020–toukokuu 2021
Projektin verkkosivut: https://www.aalto.fi/fi/toimipisteet/otaniemen-ostoskeskus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vuokraukseen liittyvät asiat:
Jenna Isokuortti
Head of Leasing and Sales, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
jenna.isokuortti@aalto.fi, 050 464 4020


Peruskorjaukseen liittyvät asiat:
Jarmo Wilander
johtaja, rakennuttaminen, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
jarmo.wilander@aalto.fi, 040 541 3304

Kuvat

Otaniemen ostoskeskuksen peruskorjauksen on määrä valmistua toukokuussa 2021. Kuva: Helifoto.
Otaniemen ostoskeskuksen peruskorjauksen on määrä valmistua toukokuussa 2021. Kuva: Helifoto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye