Vihreät Euroopan parlamentissa

Alviina Alametsä iloitsee komission esityksestä sukupuolittuneen väkivallan torjumiseksi: “Uuden, suostumukseen perustuvan ajan alku Euroopassa”

Jaa
Euroopan komissio teki esityksen naisiin kohdistuvaa ja lähisuhdeväkivaltaa torjuvasta direktiivistä, jonka myötä esimerkiksi suostumukseen perustuva raiskauslainsäädäntö tulisi voimaan koko EU:n alueelle. Seuraavaksi uuden EU-lain käsittely jatkuu Euroopan parlamentissa.

Sukupuolittunutta väkivaltaa torjuva direktiivi puuttuu lähisuhdeväkivaltaan, seksuaaliseen väkivaltaan ja verkkoväkivaltaan ja lisää uhreille tarjottavaa tukea ja suojelua. Verkossa tapahtuva seksuaalinen väkivalta, kuten ilman suostumusta lähetetyt intiimit kuvat, verkkoahdistelu ja verkossa tapahtuva yllyttäminen väkivaltaan tai vihaan, tulisivat myös jatkossa olemaan rikoksia. Myös naisten sukuelinten silpomista ehdotetaan direktiivillä kriminalisoitavaksi.

“Tämä on historiallinen askel kohti yhdenvertaisempaa Eurooppaa. Sukupuolittunut väkivalta on yleistä koko Euroopassa ja onkin korkea aika, että asiaan puututaan koko EU:ssa. Tässä laissa näkyvät MeToo:n vaikutukset ja feministien ponnistelut vuosikausien ajalta. Laki on ollut myös Vihreiden keskeinen tavoite Euroopan parlamentissa, ja sen eteen on tehty  paljon töitä”, Alametsä kertoo.

“Komission esitys direktiiviksi ei ole kuitenkaan täydellinen. Se ei tunnista riittävästi erityisesti transihmisiin tai muun- ja intersukupuolisiin henkilöihin kohdistuvaa väkivaltaa sukupuolen, sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Jatkamme siis työtä tämän puolesta parlamentissa”, Alametsä toteaa.

“Toivon, että direktiivi saadaan hyväksyttyä ripeästi, ja että jäsenmaat kehittävät kansallista lainsäädäntöään sen mukaisesti viipymättä. Koskemattomuus kuuluu jokaiselle, ja sen tulee näkyä mahdollisimman pian lainsäädännössä koko EU:n laajuisesti. Vain kyllä on kyllä”, Alametsä päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

MEP Ville Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaatii EU-johtajia kieltämään kaikki Venäjän energiatuotteet markkinoillaan2.3.2024 12:25:01 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin jäsen Ville Niinistö vaatii välitöntä täyskieltoa tuontienergialle Venäjältä EU:n markkinoille. Niinistö lähetti yhteensä 65 mepin allekirjoittaman kirjeen aiheesta EU-komission puheenjohtajalle ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Belgialle. Allekirjoittajat ovat kaikista keskeisistä poliittisista ryhmistä. Sanktioista päätösvalta on jäsenmaiden ministerineuvoston käsissä.

Yli sata europarlamentaarikkoa vetoaa UNRWA:n rahoituksen puolesta: “Rahoituksen keskeyttämisen vaikutukset osuvat viattomiin siviileihin Gazassa, jotka jo nyt ovat täysin epäinhimillisissä oloissa keskellä sotaa.”27.2.2024 13:45:46 EET | Tiedote

Suomalainen vihreiden MEP Alviina Alametsä allekirjoitti europarlamentaarikkojen yhteisen kirjeen, jossa vedotaan palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA-rahoituksen puolesta. Kirje osoitettiin muun muassa Euroopan komission, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin puheenjohtajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye