Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Ammattikorkeakoulutus Lapissa säilytettävä

Jaa
Lapin Kansa uutisoi 17.11.2015 Lapin yliopiston aikeista ostaa itselleen osake-enemmistön Lapin ammattikorkeakoulusta. Uutisessa kerrotaan, että ”fuusiolla tehdään uutta korkeakoulua Lappiin.” Uutisen mukaan taustalla vaikuttaa pelko Lapin yliopiston mahdollisesta liittämisestä Oulun yliopistoon.

Ylen 18.11.2015 julkaisemassa artikkelissa Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola kertoo, että fuusiosuunnitelmaa on pohdittu jo pitkään.

Uutisointi on nostanut esiin huolen ammattikorkeakoulun aseman säilymisestä Lapissa. Suomen kilpailuvaltti on duaalimalli eli vahvat, erilliset ja tasa-arvoiset korkeakoulusektorit, jotka tarjoavat sekä teoreettista että käytännönläheistä korkeakoulutusta.

Opetusta koskevissa kysymyksissä muutoksen tarve tulee arvioida laadullisten seikkojen pohjalta eikä rahallinen hyöty edellä. Oli kyseessä sitten uuden konserniyhtiön perustaminen tai fuusio, on Lapin yliopiston lähestymistapa lähtökohtaisesti väärä. Mistään ei käy ilmi, että laajempaa selvitystyötä yhdistymisen mahdollisista opetukseen vaikuttavista laatuseikoista olisi tehty.

Konserniyhtiössä Lapin yliopiston osake-enemmistö ei olisi uhka koulutuksen sisällölle, sillä osakkeenomistajalla ei yksin ole sellaista valtaa. Korkeakoulujen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä vastaa jatkossakin yhtiökokouksen valitsema hallitus.

Insinööriopiskelijaliitto on huolissaan siitä, heijastuvatko mahdolliset omistajuusmuutokset lopulta rakenteellisina leikkauksina, jolloin Lapin korkeakouluverkosto ei enää riitä vastaamaan ympäröivän elinkeinoelämän paikallisiin tarpeisiin.

Mikäli taustalla on vain pyrkimys pelastaa Lapin yliopisto fuusioitumiselta Oulun yliopistoon, ei sitä tule tehdä toisen korkeakoulun kustannuksella. Pitkällä tähtäimellä kannattamattoman toiminnan elvyttäminen pelkästään rahallisesti ei yksin takaa laadukkaan opetuksen säilyvyyttä ja parempaa tulosta.

Korkeakoulujen pitkä yhteistyö voi säilyä rakenteita purkamatta. Tätä yhteistyötä tulee kehittää jatkossakin duaalimallin pohjalta. Opiskelijat ovat se ryhmä, johon muutos vaikuttaa voimakkaimmin. Heitä ei voi missään nimessä jättää päätöksenteon ulkopuolelle.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Henna Hartikainen, p. 0400 722 721, henna.hartikainen@iol.fi

Koulutuspoliittinen vastaava Lauri Kamula, p. 044 353 2779, lauri.kamula@iol.fi

Tietoja julkaisijasta

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry
Insinööriopiskelijaliitto IOL ry
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

0201 801 801http://www.iol.fi
Akavalaisen Insinööriliiton opiskelijajärjestö Insinööriopiskelijaliitto IOL ry on tekniikan opiskelijoihin keskittynyt edunvalvontajärjestö. Liitolla on n. 17 000 jäsentä ja sen päätoiminta-alueet ovat koulutuspolitiikka, insinööriopiskelijoiden ammattikuva sekä työelämän edunvalvonta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Jarno Välinen valittiin IOL:n vuoden 2016 puheenjohtajaksi17.11.2015 10:53:19 EET | Tiedote

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n liittokokous oli koolla Helsingissä Best Western Hotel Haagassa 14.-15.11.2015. Kokouksessa päätettiin vuoden 2016 suuntalinjoista talousarvion ja toimintasuunnitelman muodossa ja hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2014. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin liiton viestintästrategia sekä koulutuspoliittinen asiakirja.

Ammattitaitoisia työntekijöitä ei synny itsestään17.11.2015 10:45:01 EET | Tiedote

Ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulun tehtävänä on antaa valmiudet työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin. Parhaat valmiudet toimia työelämässä saadaan opiskelujen aikana kertyneestä laadukkaasta ja monipuolisesta työkokemuksesta. Kattava ja laadukas työkokemus on erityisen tärkeää vastavalmistuneen insinöörin näkökulmasta. Työelämävalmiuksien kartuttamista varten opiskelijat suorittavat työharjoittelua opintojensa aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye