Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen hoitajajärjestöjen sopuun

Jaa
Valtakunnansovittelijan jättämä sovintoehdotus Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja SOTE ry:n välillä hyväksyttiin tänään maanantaina 3.10. Tehyn ja Superin hyväksymä sovintoehdotus pohjautuu Jytyn, JHL:n ja JUKOn kesäkuussa tekemään kunta-alan ratkaisuun.

– Tehyn ja Superin hyväksymässä sovintoehdotuksessa palkankorotusten taso ja palkkojen kehittämisohjelma ovat samat kuin kesäkuussa solmituissa sopimuksissa, samoin suurin osa tekstimuutoksista, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima toteaa.

Tehyn ja Superin hyväksymässä ratkaisuehdotuksessa sopimukseen kirjattiin myös työnantajan lakisääteinen velvollisuus harmonisoida palkkoja. Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa niiden palvelukseen siirtyy henkilöstöä usealta eri työnantajalta erilaisilla tehtäväkohtaisilla palkoilla. Harmonisoinnin tarkoituksena on, että samasta työstä maksetaan työnantajakohtaisesti samaa tehtäväkohtaista palkkaa eli matalammin tienaavien tehtäväkohtaisia palkkoja nostetaan korkeammin tienaavien tasoon.

KT:n arvion mukaan harmonisointi eli palkkojen yhteensovittaminen tulee uusilla hyvinvointialueilla maksamaan noin 6 %. SOTE-sopimuksessa käytetäänkin palkkojen yhteensovittamista ja palkkauksen kehittämistä varten yhteensä 6 prosenttia palkkasummasta (1.6.23 1,5 %, 1.10.24 2,5 % ja 1.6.25 2,5 %). Kyseessä ovat paikalliset erät, joiden jakamisesta neuvotellaan työnantajan sekä kaikkien pääsopijoiden edustajien kesken.

– Sovintoratkaisussa oli mukana lisäksi 600 euron kertapalkkio koronapotilaita hoitaneille ja valmiuslain piirissä olleille sosiaali- ja terveysalan työntekijöille. Kertapalkkio koskee kaikkia SOTE-sopimuksen työntekijöitä heidän järjestäytymisestään riippumatta, Voima korostaa.

Nyt hyväksytyllä ratkaisuehdotuksella SOTE ry tulee jälleen kunta-alan sopimusten sopijaosapuoleksi.

– Olemme tyytyväisiä, että ratkaisu viimein löytyi, Voima päättää.

Lisätietoja Jytyssä:

Puheenjohtaja Jonna Voima, p. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle4.3.2024 16:11:02 EET | Tiedote

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye