Amnesty International

Amnesty: Pakolaisten auttajia vainotaan Välimerellä

Jaa
Eri puolilla Eurooppaa ihmisiä syytetään, tuomitaan ja vainotaan vain siksi, että he auttavat Välimeren yli pakenevia, kertoo Amnestyn tuore raportti. Yösijan tarjoaminen tai merihädästä pelastaminen voidaan tulkita ihmissalakuljetukseksi, josta voi joutua jopa vankilaan.

Amnesty Internationalin tänään tiistaina 3. maaliskuuta julkaisema raportti Punishing compassion: solidarity on trial in Fortress Europe paljastaa, kuinka poliisi ja syyttäjät väärinkäyttävät ihmissalakuljetusta koskevia lakeja estääkseen pakolaisia auttavien ihmisten ja järjestöjen toiminnan. Viranomaisten resursseja käytetään auttajien vainoamiseen sen sijaan, että tutkittaisiin rikollisia salakuljettajia.

Raportissa tarkastellaan ihmisoikeuspuolustajiin, humanitaarista avustustyötä tekeviin vapaaehtoisiin sekä järjestöihin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä Kroatiassa, Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Maltalla, Espanjassa, Sveitsissä ja Iso-Britanniassa.

Raportissa kuvataan, kuinka auttamistoiminta Välimerellä on vaarantunut mielivaltaisten pidätysten ja syytteiden takia.

”Eurooppaan suuntautuvaa muuttoliikettä rajoitetaan ja pyritään jatkuvasti estämään. Tämä on johtanut siihen, että pakolaisten ja maahanmuuttajien turvallisuuden takaaminen ja tervetulleeksi toivottaminen nähdään uhkana”, sanoo Elisa De Pieri, Amnestyn alueellinen tutkija.

”Eurooppalaisten valtioiden epäonnistuminen pakolaisten ja maahanmuuttajien perustarpeiden turvaamisessa merkitsee sitä, että elintärkeiden palveluiden ja tuen tarjoaminen jää usein tavallisten ihmisten harteille. Eurooppalaiset hallitukset asettavat liikkeellä olevat ihmiset entistä suurempaan vaaraan, kun viranomaiset rankaisevat heitä, jotka tarttuvat toimeen.”

Auttamistoimien kriminalisointi vaarantaa ihmishenkiä

”Me halusimme auttaa apua tarvitsevia. Vaikka olisin tiennyt, että elämäni voi kääntyä ylösalaisin, olisin toiminut täsmälleen samoin”, pelastustyöntekijä Sarah Mardini sanoo.

Kreikkalaiset viranomaiset pidättivät Mardinin ja hänen kollegansa Seán Binderin heidän autettuaan Lesboksen saarella meren ylittäneitä pakolaisia. Mardinia ja Binderia syytetään laittoman maahantulon järjestämisestä ja vakoilusta. Heitä voi odottaa jopa 25 vuoden vankeustuomio.

Pakolaisten auttamista rajoittavat pidätykset, takavarikoinnit, syytteet ja tuomiot voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Esimerkiksi Italiassa vapaaehtoiset, jotka auttavat heiveröisillä veneillä vainoa ja konflikteja pakenevia ihmisiä, ovat joutuneet lokakampanjoiden ja rikostutkintojen kohteiksi.

Vapaaehtoiset joutuvat käyttämään jo valmiiksi niukkoja resurssejaan oikeusjuttujen käsittelyyn. Lisäksi heidät on velvoitettu seuraamaan menettelyohjeita, jotka viivästyttävät pelastusoperaatioita. Heitä ei ole päästetty takaisin satamaan, kun he ovat palanneet mereltä pelastettuaan hukkuvia ihmisiä. Myös heidän veneitään on takavarikoitu.

Vuosina 2018 ja 2019 Välimerellä hukkuvien määrä on kasvanut. Silti pelastusveneet pysyvät takavarikoituina.

Ruoan, yösijan ja vaatteiden tarjoaminen tai hukkuvien pelastaminen eivät ole rikoksia. Ihmisoikeuspuolustajien pitää voida puolustaa ihmisoikeuksia ilman koston pelkoa myös Euroopassa.

Amnesty vaatii EU:ta ja sen jäsenmaita varmistamaan laeissaan, että ainoastaan sellainen toiminta, josta järjestäjä saa materiaalista hyötyä, kuten rahaa, katsotaan laittoman maahantulon järjestämiseksi. Ruokaa, vaatteita ja yösijaa tarjoavia sekä hukkuvia pakolaisia pelastavia ei tule tuomita laittoman maahantulon järjestämisestä tai ihmissalakuljetuksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Amnesty International
Amnesty International
Hietaniemenkatu 7 A
00100 Helsinki

https://www.amnesty.fi/

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Me teemme ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkimme vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja kampanjoimme niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Toimintamme perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amnesty International

Amnesty ja Human Rights Watch: Etiopian Länsi-Tigrayssa on meneillään etninen puhdistus – alueelle vaaditaan välitöntä humanitaarista apua6.4.2022 02:00:00 EEST | Tiedote

Etiopian Länsi-Tigrayssa vuodesta 2020 lähtien sotineet osapuolet ovat syyllistyneet laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilien teloitukset, massapidätykset, ryöstöt ja pakkosiirrot täyttävät sotarikosten tunnusmerkistön ja ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, toteavat Amnesty International ja Human Rights Watch tänään julkaistussa raportissaan.

Amnestyn vuosiraportti: Venäjän sotatoimet pohjaavat järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin – Suomelle moitteita perusturvasta ja translaista29.3.2022 01:01:00 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye