Amnesty International

Amnestyn kuolemanrangaistusraportti: Teloitusten määrä väheni viime vuonna

Jaa
Maailmassa teloitettiin 1 032 ihmistä vuonna 2016. Neljä maata on vastuussa 87 prosentista kaikista tiedossa olevista teloituksista. Amnesty International julkaisee raportin maailman kuolemanrangaistustilanteesta tiistaina.

Iran, Saudi-Arabia, Irak, Pakistan ja Kiina olivat eniten teloittavia maita viime vuonna. Vietnam on noussut tilastoissa, kun taas Yhdysvallat toimeenpani historiallisen vähän kuolemanrangaistuksia vuonna 2016. Maailmanlaajuisesti teloitukset vähenivät edellisvuodesta 37 prosenttia.

“Vain kourallinen maita jatkaa laajamittaisia teloituksia. Suurin osa valtioista ei enää turvaudu ihmiselämän riistämiseen rangaistuksena. Kuolemanrangaistus elää laina-ajalla”, uskoo Amnesty International Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.

Vuonna 2015 maailmassa teloitettiin enemmän ihmisiä kuin 25 vuoteen. Viime vuonna teloitusten maailmanlaajuinen väheneminen johtuu pääasiassa Iranin ja Pakistanin tilanteesta. Molemmissa maissa teloitettiin satoja ihmisiä vähemmän kuin edelisvuonna, silti Iranissa teloitettiin 567 ihmistä ja Pakistanissa 87.  

Benin ja Nauru poistivat kuolemanrangaistuksen lainsäädännöstään kokonaan, mutta samaan aikaan esimerkiksi Filippiineillä ja Malediiveilla harkitaan sen palauttamista.

Kiina kärjessä teloitusten määrässä

Kiina teloittaa enemmän ihmisiä kuin mikään muu maa maailmassa, arviolta tuhansia vuosittain. Amnesty julkaisee tiistaina myös erillisen, Kiinan kuolemanrangaistuksia koskevan tutkimuksen.

Amnestyn mukaan Kiinan kansallisesta oikeudenkäyntitietokannasta puuttuu satoja dokumentoituja kuolemanrangaistustapauksia. Kiinan hallitus jatkaa lähestulkoon täydellistä salailua kuolemaan tuomittavien ja teloitettavien ihmisten määrästä.

“Kiinan hallitus on tunnustanut, että sillä on vielä pitkä matka kuljettavanaan avoimuuden ja oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyden suhteen, mutta jatkaa silti teloitusten todellisen mittakaavan peittelyä”, Mehtonen sanoo.

Kiina on kuolemanrangaistusten suhteen poikkeama maailman mittakaavassa, sillä se ei sovella kansainvälisiä suosituksia eikä raportoi YK:lle teloitettujen tosiasiallista määrää toistuvista pyynnöistä huolimatta.

Yhdysvallat putosi kärkiviisikosta ensi kertaa kymmeneen vuoteen

Yhdysvalloissa teloitettiin viime vuonna 20 ihmistä. Määrä on pienin sitten vuoden 1991. Myös kuolemantuomioiden määrä, 32, oli alhaisin vuosikymmeniin. Silti 2 832 ihmistä odottaa yhä kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa Yhdysvalloissa.

”Vaikka Yhdysvalloissa kehitys on myönteistä, kuva saattaa muuttua nopeasti. Esimerkiksi huhtikuulle on aikataulutettu useita teloituksia Arkansasin osavaltiossa. Arkansasin lisäksi kuolemanrangaistuksia on pantu täytäntöön vain neljässä osavaltiossa”, Susanna Mehtonen muistuttaa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Yhdysvallat on ollut Amerikan valtioista ainoa, jossa yhä suoritetaan teloituksia.

Vietnamin teloitukset julki

Vietnamilaisissa tiedotusvälineissä julkaistut tiedot paljastavat maan olleen maailman kolmanneksi suurin teloittaja viimeisten kolmen vuoden ajan, jolloin teloitettiin 429 ihmistä.

“Liukuhihnateloitukset Vietnamissa jättävät täydellisesti varjoonsa maan kuolemanrangaistuslakien uudistukset. Kuinka moni on saanut maassa kuolemantuomion muun maailman tietämättä siitä mitään?” Susanna Mehtonen pohtii.

Samanlainen salailun kulttuuri vallitsee myös Malesiassa, jossa parlamentin painostus johti vuonna 2016 paljastuksiin kuolemanrangaistuksesta. Yli tuhat ihmistä odottaa maassa kuolemantuomiota, ja vuonna 2016 teloitettiin yhdeksän henkilöä.

Amnesty Internationalin kuolemanrangaistusraportti ja Kiinan tilannetta koskeva tutkimus löytyvät linkeistä alta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisa Väkiparta
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
040 833 1532
kaisa.vakiparta@amnesty.fi


Susanna Mehtonen
Oikeudellinen asiantuntija
Amnesty International, Suomen osasto
050 523 2038
susanna.mehtonen@amnesty.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Amnesty International
Amnesty International
Hietaniemenkatu 7 A
00100 Helsinki

https://www.amnesty.fi/

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Me teemme ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkimme vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja kampanjoimme niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Toimintamme perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amnesty International

Amnesty ja Human Rights Watch: Etiopian Länsi-Tigrayssa on meneillään etninen puhdistus – alueelle vaaditaan välitöntä humanitaarista apua6.4.2022 02:00:00 EEST | Tiedote

Etiopian Länsi-Tigrayssa vuodesta 2020 lähtien sotineet osapuolet ovat syyllistyneet laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilien teloitukset, massapidätykset, ryöstöt ja pakkosiirrot täyttävät sotarikosten tunnusmerkistön ja ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, toteavat Amnesty International ja Human Rights Watch tänään julkaistussa raportissaan.

Amnestyn vuosiraportti: Venäjän sotatoimet pohjaavat järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin – Suomelle moitteita perusturvasta ja translaista29.3.2022 01:01:00 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye