Amos Rex

Amos Rex avautuu jälleen 1.6.

Jaa
Amos Rex avautuu maanantaina 1.6. hallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Museovieraiden ja työntekijöiden turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyys- ja hygieniaohjeistuksen ja muiden erityisjärjestelyiden avulla. Kesällä museossa nähdään Generation 2020 -näyttely, jonka esilläoloa on jatkettu 23. elokuuta saakka.
Amos Rex avautuu uudelleen 1.6. Taiteesta voi nauttia turvallisesti museossa.
Amos Rex avautuu uudelleen 1.6. Taiteesta voi nauttia turvallisesti museossa.

Amos Rex avautuu yleisölle asianmukaisin turvallisuustoimenpitein maanantaina 1.6. Kesällä museovieraat pääsevät kokemaan nuoren, nousevan polven taidetta esittelevän Generation 2020 -näyttelyn paikan päällä. Asiakastiloja ja näyttelyn teosten esillepanoa on sopeutettu sen varmistamiseksi, että museokäynti on vieraille turvallinen. Muutoksia on tehty aiemmin kosketeltavissa olleiden teosten esillepanoon ja osa teoksista siirretään nähtäväksi museon verkkosivuille.

Amos Rexin aukioloajat kesä- ja heinäkuussa: arkisin klo 11–18, tiistaisin suljettu, lauantai ja sunnuntai klo 11–17. Generation 2020 on esillä sunnuntaihin 23. elokuuta asti.

Taiteesta nautittu digitaalisesti yli 160 000 kertaa Amos Rexin ollessa suljettu

Generation 2020 näyttelyn ehti ennen koronaepidemiasta johtuvaa sulkeutumista nähdä näyttelyn ensimmäisen kuukauden aikana 39 000 henkeä. Museon ollessa kiinni maalis- ja huhtikuussa Amos Rexin ilmaisten digitaalisten elämysten pariin löydettiin yhteensä 160 000 kertaa. Nämä museon verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa olevat sisällöt ovat myös museon avauduttua mainio tapa orientoitua näyttelykäyntiin tai tutustua näyttelyyn niiden osalta, joita on kehotettu pysymään kotona: www.amosrex.fi/online.

Amos Rexin verkkosivuilla on valikoima näyttelyn videoteoksia katsottavissa kokonaisuudessaan, lasten oma kierros ja ohjeita taiteen tekemiseen kotona. Generation 2020 -näyttelyä voi kokea lyhyiden video-opastusten kautta Instagram TV:ssä ja Facebookissa. Opastuksia on tarjolla suomen ja ruotsin lisäksi tällä hetkellä englanniksi, espanjaksi, italiaksi, japaniksi, ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi: www.instagram.com/amoskonst/channel. Lisäksi Amos Rex julkaisee Instagramissa taiteilijoiden haastatteluita ja teosesittelyitä.

Amos Rex tarjoaa opettajille runsaasti materiaalia verkossa toteutettavan etäopetuksen tueksi: www.amosrex.fi/materiaalia-opettajille. Valtakunnallisen Taidetestaajat-hankkeen ryhmille on luotu kokonaan oma virtuaalinen vierailunsa: www.amosrex.fi/taidetestaajat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Amos Rex avautuu uudelleen 1.6. Taiteesta voi nauttia turvallisesti museossa.
Amos Rex avautuu uudelleen 1.6. Taiteesta voi nauttia turvallisesti museossa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Amos Rex
Amos Rex
Mannerheimintie 22-24
00100 HELSINKI

museum@amosrex.fihttp://www.amosrex.fi

Amos Rex on taidemuseo, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kohtaavat. Funkkishelmi Lasipalatsi ja uudet taidemuseotilat aaltoilevan aukion alla tarjoavat 10 000 neliötä ainutkertaisille elämyksille maan alla ja päällä sekä Bio Rexin valkokankaalla. Amos Rexin näyttelyohjelma ulottuu uusimmasta, usein kokeilevasta nykytaiteesta, 1900-luvun modernismiin ja muinaisiin kulttuureihin.

www.amosrex.fi #amosrex

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amos Rex

Mystiska mossjättar tar över Glaspalatstorget – Amos Rex utställning inbjuder oss att ifrågasätta och drömma på barns orädda sätt14.3.2024 10:40:08 EET | Tiedote

En grön mossjätte utrustad med skidor och stavar har anlänt till Amos Rex kullar, redo att utforska okänd terräng. Vandraren upplever att världen utforskas genom att resa, men också med hjälp av känslosinnet – speciellt via händernas beröring. Det är kanske därför jätten rör vid sin öppna handflata med ena handens två fingrar och formar tecknet som betyder att gå eller att vandra.

Salaperäiset sammaljätit valtaavat Lasipalatsin aukion – Amos Rexin näyttely kutsuu meitä kyseenalaistamaan ja uneksimaan lasten pelottomaan tapaan14.3.2024 10:40:08 EET | Tiedote

Vihreä sammaljätti varustettuna suksilla ja sauvoilla on kulkenut Amos Rexin kumpujen keskelle, kenties valmiina kartoittamaan tuntemattomia alueita. Vaeltajan mielestä yksi tapa oppia tuntemaan maailmaa on matkustaminen, toinen on aistien avulla – erityisesti kosketuksen kautta. Ehkä siksi jätti kertoo omasta tehtävästään koskettamalla avointa kämmentä toisen käden kahdella sormella. Viittoma toteutuu liikuttamalla sormia kämmenen yli, mikä tarkoittaa viittomakielellä kävellä tai vaeltaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye