Amos Rex

Amos Rexin päänäyttely keväällä 2020 on Generation 2020. Avoin haku 15–23 -vuotiaiden tekijöiden löytämiseksi on alkanut.

Jaa

Elokuun lopussa avatussa Amos Rexissä on tähän mennessä käynyt yli 200 000 kävijää. Museo hakee nyt keväällä 2020 järjestettävään Generation2020 -näyttelyyn tekijöitä. Toista kertaa järjestettävä Generation -triennaali on nuorten ja nuorten aikuisten väliintulo taidemaailmaan. Amos Rexissä järjestettävään monitaiteelliseen näyttelyyn voivat hakea Suomessa asuvat 15–23-vuotiaat visuaalisesta ilmaisusta kiinnostuneet tekijät.

Generation 2020 -näyttelyn kunnianhimoisena tavoitteena on esitellä nuorten tekijöiden nousevaa taidetta. Kolmen vuoden välein järjestettävä Generation -näyttely nähtiin ensimmäisen kerran entisessä Amos Andersonin taidemuseossa keväällä 2017.

Generation 2020 -näyttelyn tekijähaku on avoinna verkossa 1.3.2019 saakka. Näyttelyn taitelijat valitaan ehdotusten perusteella. Tekijä voi ehdottaa näyttelyyn monia teoksia tai teossuunnitelmia ja hakea voi yksin tai ryhmänä. Hakijan tulee olla haun aikana 15–23-vuotias.

Ehdotus voi olla esimerkiksi maalaus, valokuva, piirustus, peli, animaatio, performanssi, video, tanssiesitys, käsityö, installaatio, ääniteos, veistos, elokuva tai jotain muuta intohimolla tehtyä. Töiden ei tarvitse olla hakuvaiheessa valmiita: museo auttaa tarvittaessa teosten valmistamisessa näyttelykuntoon.

Hakulomake ja -ohjeet löytyvät osoitteesta https://generation2020.artcurator.io/ 

Teokset näyttelyyn valitsee raati, jota johtaa kuvataiteilija Hannaleena Heiska. Raatiin kuuluvat Generation 2017 -näyttelyn taiteilijat Sanni Weckman ja Eliel Tammiharju sekä Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio, näyttelyassistentti Katariina Timonen ja yleisöpalvelupäällikkö Elsa Hessle.

Näyttelyyn hyväksytyt tekijät julkistetaan huhtikuussa 2019.

Ennen keväällä 2020 järjestettävää Generation 2020 -näyttelyä Amos Rexissä on vuonna 2019 esillä surrealisti René Magritte, amsterdamilainen taiteilijaduo Studio Drift, vuoden 2019 Ars Fennica -palkinnon finalistit sekä suomalaisen modernismin edelläkävijän Birger Carlstedt.

https://vimeo.com/user79302265/review/305463288/9950274ae9

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Amos Rex
Amos Rex
Mannerheimintie 22-24
00100 HELSINKI

museum@amosrex.fihttp://www.amosrex.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amos Rex

Invitation to press event: Generation 202022.1.2020 10:04:42 EETPress Invitation

Amos Rex’s spring exhibition Generation 2020 presents works by over 80 artists aged 15–23. The diversity of the artists is apparent in the exhibition that shows artworks selected through an open call from over 1 600 proposals. The 150+ artworks of the exhibition take us through subjects, such as sexual identity, climate change, technology and future, well-being, craftmanship and visual arts traditions as well as social and personal memory. Generation 2020 is a fascinating peek into the minds and art of an emerging generation of artists. The exhibition is on view 12 Feb – 10 May 2020.

Inbjudan till pressvisning: Generation 202022.1.2020 09:57:06 EETKutsu

Generation 2020 -utställningen på Amos Rex presenterar verk av mer än åttio konstnärer i åldern 15–23. Mångfalden i den unga konsten syns i utställningen vars verk har valts i en öppen utlysning bland över 1600 verkförslag. Utställningens 150+ verk tar oss till teman som kroppslighet och sexuell identitet, klimatförändring, teknologi och framtid, välmående, fantasi, hantverks- och bildkonsttraditioner samt kollektiva och personliga minnen. Generation 2020 ger en fascinerande inblick i en framväxande generations tankar och konst. Utställningen pågår 12.2–10.5 2020.

Kutsu lehdistötilaisuuteen: Generation 202022.1.2020 09:45:33 EETKutsu

Amos Rexin näyttely Generation 2020 esittelee yli kahdeksankymmenen 15–23-vuotiaan taiteilijan töitä. Tekijöiden monimuotoisuus näkyy näyttelyssä, jonka teokset valittiin avoimessa haussa yli 1600 teosehdotuksen joukosta. Näyttelyn yli 150 teosta vievät meidät aiheiden kuten kehollisuuden ja seksuaali-identiteetin, ilmastonmuutoksen, teknologian ja tulevaisuuden, hyvinvoinnin, mielikuvituksen, käsityö- ja kuvataideperinteen sekä yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen muistin äärelle. Generation 2020 on kiehtova kurkistus nuoren, nousevan tekijäpolven ajatuksiin ja taiteeseen. Näyttely on esillä 12.2.–10.5.2020.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme