Ampumaharjoittelu vaatii riittävästi ampumaratoja

”Harjoittelu on kaikenlaisen ammunnan kulmakivi. Harjoittelua on vaikea tehdä ilman riittävää ja laadukasta rataverkostoa. Tällaisena aikoina on erityisen tärkeää huomata ratojen merkitys myös Suomen turvallisuudelle. Tarvitaan suunnitelmallista ja pitkäjänteistä työtä eri puolilla, niin lainsäädännön kuin käytännönkin tasolla”, Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen sanoo.
Ammunta on monelle tärkeä harrastus ja elämäntapa. Metsästäjien lisäksi samoja ampumaratoja käyttävät myös monet viranomaiset, reserviläiset ja ampumaurheilijat. Ratoja tarvitaan, jotta ampumaharjoittelua voidaan tehdä hyvissä olosuhteissa ja turvallisesti. Ampumaratojen toimintalupien saamisessa on suuria eroja ja on alueita, joissa lupien saanti on todella vaikeaa ja hidasta. Ampumaratojen väheneminen on aiheuttanut Metsästäjäliitossakin suurta huolta.
”Ampumaratojen määrä on vähentynyt dramaattisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja niitä on enää toiminnassa vain 670. Taloudellisten resurssien niukkuuden lisäksi haasteita on siinä, että eri kunnissa ampumaratalupia käsitellään erilaisilla säännöillä ja ympäristöministeriön ohjeita sekä lainsäädäntöä sovelletaan hyvinkin kirjavasti”, Jussi Partanen kuvailee nykytilannetta.
Ympäristölupahanke kohentaa tilannetta
Suomen Metsästäjäliitto on mukana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa ampumaratojen ympäristölupahankkeessa. Hankkeen tavoitteena on saada ympäristölupa vähintään 150 ampumaradalle, joilla toistaiseksi voimassa olevaa ympäristölupaa ei vielä ole. Vain tällä tavoin voidaan estää nykyisen rataverkoston ympäristölupasyistä johtuva harveneminen ja turvata turvalliset ja ympäristöystävälliset harjoitteluolosuhteet joka puolella Suomea niin metsästäjille kuin muillekin ampumataitoa tarvitseville.
Hanke yrittää varmistaa sitä, että nykyisestä kriisitilanteesta päästään suunnitelmalliseen ja järjestelmälliseen etenemiseen, turvataan rataverkoston kriittinen kattavuus valtakunnallisesti. Näin pystytään varmistamaan valtakunnallisesti kohtuullinen tilanne siten, että joka puolella Suomea harrastajalla olisi järkevä etäisyys lähimmälle ampumaradalle.
Ympäristölupahanke tosin ei yksin riitä, vaan tarvitaan myös lainsäädännön päivittämistä ja selkeyttämistä objektiivisuuden lisäämiseksi sekä ympäristöviranomaisten kouluttamista osaamistason parantamiseksi ja yhtenäistämiseksi.
Lisätietoja:
Rataverkosto: https://metsastajaliitto.fi/metsastajalle/metsastysammunnan-abc/ampumaradat
Suurin osa ampumaradoista on pääasiassa seurojen tai yhdistysten jäsenten käytössä.
Miten toimia ampumaradalla? https://jahtimedia.fi/metsastysammunta/miten-ampumaradalla-toimitaan
Ympäristölupahanke: https://metsastajaliitto.fi/metsastajaliitto/vahva-vaikuttaja/hankkeet/ampumaratoihin-liittyvat-asiat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi PartanenmetsästysampumapäällikköMetsästäjäliitto
Puh:040 845 1572jussi.partanen@metsastajaliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Viime vuonna tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, luonto, metsästyskoirat, riistaruoka jametsästysammunta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Ainikki-sorsan pesintä livekamerassa onnistui – untuvikkoja kuoriutui 1126.5.2023 11:14:25 EEST | Tiedote
Sinisorsanaaraan hautomisurakkaa seurattiin Metsästäjäliiton livekamerassa huhtikuusta lähtien. 11 poikasta kuoriutui pesäputkessa torstaipäivän aikana, ja perjantaiaamuna 26.5. ne hyppelehtivät veteen emon kannustaessa äänekkäästi. Pesinnän onnistuminen on aina hyvä uutinen, sillä rakennetussa pesässä eli sorsatuubissa pesintä onnistuu moninkertaisesti maapesintää paremmin. Merkittävänä tekijänä vesilintujen lisääntymiseen vaikuttavat myös elinympäristöjen muutokset. Suomi on Euroopan tärkeimpiä lisääntymisalueita.
Kentän toimijat irtautuivat susikannan hoitosuunnitelman päivityksestä9.5.2023 10:16:44 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Pohjois-Karjalan alueellinen riistaneuvosto, Suomen Kennelliitto ja Suomen Metsästäjäliitto ovat irtautuneet maa- ja metsätalousministeriön vetämästä Suomen susikannan hoitosuunnitelman päivitystyöstä.
Metsästäjäliiton sorsatuubilivessä seurataan hautovaa sorsaemoa sisä- ja ulkokameroin8.5.2023 09:34:52 EEST | Tiedote
Villin sinisorsaemon rauhallista haudontaa ja poikasten kuoriutumista seurataan Metsästäjäliiton livekamerassa jo kolmatta kevättä. Edellisinä vuosina sorsatuubilivessä on tarkkailtu Saima-sinisorsaa Lopella ja Ainikki-sinisorsaa Savitaipaleella. Pesäpaikkauskollisena eläimenä sorsatuubissa pesii todennäköisesti jälleen Ainikki.
Euroopan komissio tukee Ruotsin susipolitiikkaa5.5.2023 12:06:00 EEST | Tiedote
Suurpetojen metsästys Suomessa ja Ruotsissa on poikkeusluvalla sallittua EU-säädösten mukaan ja Euroopan komission hyväksymää.
Ilveksen kanta-arviomenetelmää on päivitettävä4.5.2023 11:00:27 EEST | Tiedote
Metsästäjäliiton mukaan metsästäjien havainnot tukevat arviota ilveskannan kasvusta. Kanta-arvion oletuksena on, että ilvespentueet vaativat vähintään 20 kilometrin etäisyyden toisistaan, kun taas metsästäjien havaintojen perusteella niitä voi olla selvästi tiheämmässä. Metsästäjäliitto esittää, että kanta-arvion menetelmää päivitetään ensi talvena kattavalla lumijälkilaskennalla ja riistakamerahavaintojen hyödyntämistä kehittäen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme