Kontiolahti Biathlon

Ampumahiihdon maailmancup Kontiolahdella: Täydet pisteet yleisölle

Jaa
Hyvä sää ja olympiaurheilijat toivat ampumahiihdon maailmancupiin noin kahdeksan tuhatta katsojaa. Aktiivinen yleisö sai kiitosta niin urheilijoilta kuin Kansainväliseltä ampumahiihtoliitolta.
Aurinkoisen sään myötä maailmalle levisi näyttäviä auringonlaskukuvia. Kuvassa Tero Seppälä miesten pikakilpailussa.   Kuva: IBU/Manzoni
Aurinkoisen sään myötä maailmalle levisi näyttäviä auringonlaskukuvia. Kuvassa Tero Seppälä miesten pikakilpailussa. Kuva: IBU/Manzoni

Ampumahiihdon maailmancupin Suomen osakilpailu Kontiolahdella päästiin järjestämään yleisötapahtumana ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2018.

Vuosina 2020-21 järjestetyissä kolmessa tapahtumassa yleisö ei ollut mukana koronarajoitusten takia.

“Nyt mahdollisuus yleisötapahtuman järjestämiseen varmistui kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Suuri kiitos kumppaneille ja muille tapahtumaa tehneille, joiden ansiosta yleisöpalvelut saatiin rakennettua näin lyhyessä ajassa”, kiittää tapahtumajohtaja Sami Leinonen.

Yleisö näkyi ja kuului

Kahden viimeisen viikon aikana lippukauppa kävi niin, että tapahtumassa kävi noin kahdeksan tuhatta vierasta.

“Viikonloppuna yleisöä pääsi paikalle hyvin. VIP-lipuissa jouduimme lauantaina tarjoamaan ei-oota, kun kaikki paikat oli varattu“, Leinonen sanoo.

Yleisön aktiivisuus sai kiitosta.

“Urheilijat kiittivät tunnelmaa ja kovaa kannustusta. Myös Kansainvälisen ampumahiihtoliiton edustajat välittivät erityiskiitoksensa erittäin hyvin ääntä pitäneelle ja kaikkia urheilijoita loppuun asti kannustaneelle yleisölle.”

Olosuhteet talviset ja tasapuoliset

Kansainvälisen ampumahiihtoliiton edustajat kiittivät olosuhteita ja järjestelyjä erinomaisiksi.

“Kisojen tekninen toteutus onnistui loistavasti. Ladut ja olosuhteet säilyivät hyvinä ja tasapuolisina kaikille urheilijoille”, Leinonen sanoo.

Kisaorganisaatio suuntaa katseitaan saman tien ensi syksyyn, kun seuraavan talven maailmancup-kausi avataan Kontiolahdella.

“Nyt keräämme palautteet tästä tapahtumasta. Kevään aikana IBU tarkentaa tapahtumaohjelmaa marras-joulukuun tapahtumaan, minkä jälkeen pääsemme jälleen avaamaan lipunmyynnin yleisölle”, Leinonen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aurinkoisen sään myötä maailmalle levisi näyttäviä auringonlaskukuvia. Kuvassa Tero Seppälä miesten pikakilpailussa.   Kuva: IBU/Manzoni
Aurinkoisen sään myötä maailmalle levisi näyttäviä auringonlaskukuvia. Kuvassa Tero Seppälä miesten pikakilpailussa. Kuva: IBU/Manzoni
Lataa
Event Parkissa yleisöä palvelivat yritysten ja muiden yhteisöjen esittely- ja myyntipisteet. Kuva: Nina Svahn
Event Parkissa yleisöä palvelivat yritysten ja muiden yhteisöjen esittely- ja myyntipisteet. Kuva: Nina Svahn
Lataa
Katsomopaikat jakaantuivat lähtö- ja maalisuoran sekä ampumapenkan kohdalla oleviin A- ja VIP-katsomoihin sekä muun muassa Kontiolahden seinänousun luo yltäneeseen latukatsomoon. Kuva: Nina Svahn

Tietoja julkaisijasta

Kontiolahti Biathlon
Napakympintie 24
81100 Kontiolahti

Kontiolahden Urheilijat on järjestänyt ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vuodesta 1990. Seuraavan kerran Kontiolahti isännöi maailmancup-kauden avausta syksyllä 2024.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye