Zeroten Oy

Analyste Oy:n uusi toimitusjohtaja Mikko Soirola: Ihmiset tekevät IT-bisneksen

Jaa

Modernin maksuliikenteen asiantuntijayritys Analyste Oy on nimittänyt Mikko Soirolan uudeksi toimitusjohtajakseen. Soirolalla on vahva IT- ja johtamistausta. Analyste Oy kiinnostaa häntä uutena ja innovatiivisena yrityksenä, ja tietotekniikka-alan murroksen Soirola näkee mahdollisuutena.

Analysten toimitusjohtajat, 15.10. asti toimiva Tomi Lod ja tuolloin aloittava Mikko Soirola.
Analysten toimitusjohtajat, 15.10. asti toimiva Tomi Lod ja tuolloin aloittava Mikko Soirola.

Mikko Soirola (s. 1969, FM) aloittaa Analyste Oy:n toimitusjohtajana 15.10.2018. 

Soirolalla on pitkä ja kansainvälinen IT-tausta ja kokemusta niin myynnistä, palvelunkehittämisestä kuin yleisjohtamisesta. Analystellekin tärkeätä SaaS-liiketoimintaa Soirola on ollut kehittämässä jo yli 10 vuoden ajan. Hän siirtyy Analystelle Liaison Technologies Europesta, jossa hän on vastannut yrityksen Euroopan markkinoinnista, myynnistä ja palveluliiketoiminnasta.

Analystessa Soirolaa kiehtoo tilaisuus kehittää ja kasvattaa entisestään oman ratkaisualueensa johtavaa toimijaa Suomessa alalla, joka on täynnä mahdollisuuksia. Hän sanoo haluavansa kehittää luottamukseen, avoimuuteen ja kommunikaatioon perustuvaa toimintatapaa niin Analystessa kuin asiakasyhteistyössä. 

– Niin kliseiseltä kuin se saattaakin kuulostaa, asiantuntijat tekevät tämän bisneksen. Ihmiset ja heidän hyvinvointinsa on tärkeintä, Soirola sanoo.

– Finanssiteknologia ja tietotekniikka-ala yleisemminkin ovat maailmanlaajuisessa murroksessa. On tärkeätä tunnistaa alan makrotrendit ja kyetä vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin nopealla syklillä. Kuuntelemalla asiakkaita sekä markkinoita herkällä korvalla ketterälle yritykselle avautuu toisaalta paljon kehitys- ja kasvumahdollisuuksia, Soirola pohtii. – Aiemmin tänä vuonna tapahtuneen järjestelyn ja sitä seuranneen Analysten itsenäistymisen myötä meille on tarjoutunut erinomainen mahdollisuus luoda uusi kasvustrategia. Sen toteuttaminen on minulle ensisijaisen tärkeätä.

Analysten nykyinen toimitusjohtaja Tomi Lod jatkaa Clausion Oy:n toimitusjohtajana.

Yhteyshenkilöt

Tomi Lod
+ 358 50 67 031
Analyste Oy, toimitusjohtaja
tomi.lod@analyste.com

Mikko Soirola
+358 40 703 0553
Analyste Oy, Toimitusjohtaja
mikko.soirola@analyste.com

Kuvat

Analysten toimitusjohtajat, 15.10. asti toimiva Tomi Lod ja tuolloin aloittava Mikko Soirola.
Analysten toimitusjohtajat, 15.10. asti toimiva Tomi Lod ja tuolloin aloittava Mikko Soirola.
Lataa
Mikko Soirola, Analyste Oy:n tuleva toimitusjohtaja
Mikko Soirola, Analyste Oy:n tuleva toimitusjohtaja
Lataa
Tomi Lod, Clausion Oy:n toimitusjohtaja
Tomi Lod, Clausion Oy:n toimitusjohtaja
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Zeroten Oy
Zeroten Oy
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa

http://www.zeroten.fi/

Analyste Oy työllistää 60 henkilöä. Yrityksen tuoteperheeseen kuuluvat päätuotteina Analyste Banking -monipankkiohjelmisto ja Analyste CashForecast -työkalu kassavirtojen ennustamiseen.

Analyste Oy syntyi maaliskuussa 2018, kun Basware myi Maksuliikenne ja Finance -liiketoiminnan. Tuolloin Analysten ja samassa yhteydessä syntyneen Clausion Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin Tomi Lod. Hän jatkaa Clausion Oy:n toimitusjohtajana.

Elokuussa 2018 Analyste Oy osti Exidio Oy:n. Exidio Oy tarjoaa automatisointia konsernien rahoitukseen liittyviin prosesseihin SaaS-palveluna. Yrityskaupan myötä Analyste Oy:n vuosittainen liikevaihtoennuste on noin 10 M €.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Zeroten Oy

Espoon Keilaniemen Raaden hampaaseen avautuu Suomen nykyaikaisin kuntosali – Fit Keilaniemi on kuntosalien edelläkävijä15.10.2019 09:17:11 EESTTiedote

Millainen on tulevaisuuden kuntosali? Sen haluaa näyttää loppuvuodesta Espooseen Nesteen vanhaan pääkonttoriin avautuva Fit Keilaniemi, jonka tavoite on olla kuntosalien edelläkävijä. Kuntosalin välineistö ja kokonaisuus ovat osin ainutlaatuisia Suomessa, ja huipputason sali sopii myös aloittelijoille. Fit Keilaniemi on osa Suomen nopeimmin kasvavaa kuntosaliketjua, Ole.Fit-ketjua.

Fit Skatta avattiin – hyvinvointiin erikoistunut premium-kuntosali on myyty jo lähes täyteen3.9.2019 09:13:30 EESTTiedote

Suomen nopeimmin kasvava kuntosaliketju Ole.Fit laajenee tänä syksynä kahdeksalla toimipisteellä. Fit Skatta avasi ovensa 3.9.2019. Treenaamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvä premium-tason kuntosali herätti jo etukäteen niin paljon kiinnostusta, että lähes kaikki sen jäsenyydet myytiin ennen kuntosalin avausta. Fit Global Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Ole.Fit-ketjun perustaja Tomi Peltonen kertoo, että monipuoliseen kuntosaliketjuun mahtuu erilaisia kuntosalikonsepteja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme