Aalto-yliopisto

Andreas Mortensen nimitettiin Aalto-yliopiston hallitukseen

Jaa
Uusi jäsen tuo hallitukseen laajaa kansainvälistä kokemusta yliopistomaailmasta.

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea valitsi professori Andreas Mortensenin yliopiston hallituksen uudeksi jäseneksi ja filosofian tohtori Susanna Petterssonin uudelle kaudelle 1.1.2020 alkaen.

Andreas Mortensen on sveitsiläisen Ecole Polytechnique Fédérale de Lausanne -yliopiston (EPFL) materiaali-instituutin professori ja tutkimuksesta vastaava vararehtori. Hän on aiemmin toiminut professorina myös Massachusetts Institute of Technology -yliopistossa (MIT) Yhdysvalloissa. Hänen tutkimusalueensa on prosessimetallurgia, fysikaalinen metallurgia sekä edistyneiden metallimateriaalien mekaaninen käyttäytyminen. Professori Mortensenilla on vahvat tutkimusansiot, ja hän on palkittu opettaja.

Mortensen työskentelee myös EU:n FET Flagship Human Brain -projektin johtajana. Hän on ollut mukana useissa eurooppalaisissa korkean tason asiantuntijaryhmissä, tieteellisissä neuvostoissa ja järjestöissä.

Hallituksen jäsenistä erovuoroinen Susanna Pettersson on toiminut hallituksen jäsenenä kaksi kautta vuoden 2014 alusta alkaen. Akateemisten asiain komitea valitsi Ruotsin kansallismuseon pääjohtajana toimivan Susanna Petterssonin yliopiston hallituksen jäseneksi uudelle, 1.1.2020 alkavalle kaudelle.

Susanna Pettersson on aiemmin toiminut Ateneumin taidemuseon johtajana, Suomen Lontoon instituutin johtajana, Alvar Aalto -säätiön ja Alvar Aalto -museon johtajana sekä useissa tehtävissä Suomen kansallisgalleriassa. Pettersson on osa-aikainen vieraileva professori Reinwardt Academyssä Amsterdamissa sekä museologian dosentti Jyväskylän yliopistossa. Hänellä on laajat verkostot sekä suomalaisella että kansainvälisellä kulttuurisektorilla. Pettersson on ollut jäsenenä useissa opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmissä sekä asiantuntijajäsenenä useissa EU- ja kansainvälisissä työryhmissä.

”On ilo todeta, että Aalto-yliopisto selvästi kiinnostaa kansainvälisiä huippuosaajia. Andreas Mortensen ja Susanna Pettersson ovat omien alojensa tunnustettuja osaajia, joilla on intoa ja motivaatiota edistää yliopiston kunnianhimoisia tavoitteita”, toteaa hallituksen nimityskomitean puheenjohtaja Yrjö Neuvo.

Hallituksesta jää pois Colin Whitehouse, joka on toiminut Aalto-yliopiston hallituksessa vuoden 2013 alusta alkaen, jolloin hänet valittiin yksivuotiselle kaudelle korvaamaan hallituksesta eronnut jäsen. Säätiön sääntöjen mukaan erovuoroista Whitehousea ei voida nimittää uudelle kolmivuotiskaudelle.

”Colin Whitehouse on tehnyt upeaa työtä Aalto-yliopiston kansainvälisen arvostuksen nostamiseksi. Kiitän häntä erinomaisesta ja viisaasta hallitustyöskentelystä”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen.

Aalto-yliopiston hallituksen muodostavat 1.1.2020 lukien Sari Baldauf, Ilkka Kivimäki, Mikko Kosonen (hallituksen puheenjohtaja), Karel Ch. A. M. Luyben, Liqiu Meng, Andreas Mortensen ja Susanna Pettersson (hallituksen varapuheenjohtaja). Hallituksen jäsenten toimikausi on kolmen vuoden pituinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kristiina Mäkelä
Provosti, akateemisten asiain komitean puheenjohtaja
puh. 040 559 3454
provost@aalto.fi

Kuvat

Andreas Mortensen valittiiin uudeksi jäseneksi Aalto-yliopiston hallitukseen. Kuva: Andreas Mortensen.
Andreas Mortensen valittiiin uudeksi jäseneksi Aalto-yliopiston hallitukseen. Kuva: Andreas Mortensen.
Lataa
Susanna Petterssonin kausi Aalto-yliopiston hallituksessa jatkuu. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.
Susanna Petterssonin kausi Aalto-yliopiston hallituksessa jatkuu. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye