Anetcom Oy

Anetcomin toimitusjohtajaksi Jarkko Hietala

Jaa
Monipuolisiin mainosratkaisuihin ja suurkuvatuotantoihin erikoistuneen Anetcom Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Jarkko Hietala, joka aloittaa tehtävässään 1.4.2020.
Jarkko Hietala
Jarkko Hietala

Jarkko Hietala on myös aiemmin toiminut yhtiön toimitusjohtajana, 90-luvulta aina huhtikuuhun 2018 saakka. Viimeiset kaksi vuotta Hietala on ollut Anetcom Oy:n liiketoimintajohtaja.

– Hänen asiantuntijuutensa ja motivoituneen henkilökuntamme avulla pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. On upeaa saada vetovastuuseen tällainen ansioitunut ja menestynyt tekijä. Jarkko Hietalalla on päteviä näyttöjä, ja odotamme menestyksen edelleen jatkuvan uudessa tehtävässä, toteaa hallituksen puheenjohtaja Teemu Kumpulainen.

Toimitusjohtaja odottaa tulevia haasteitaan innolla ja päättäväisellä tarmolla.

– Kiitos yhtiön hallitukselle tästä luottamuksesta. Astun uuden haasteen pariin intoa ja virtaa täynnä. Omat vahvuuteni ovat johtamisessa ja tuotetietoudessa. Uskon pystyväni auttamaan Anetcomia sen menestyksessä myös tulevien vuosien aikana. Jatkossakin Anetcom tullaan tuntemaan yrityksenä, josta saa alan parasta palvelua, kertoo Hietala.

Mainos Hietala Oy on vuonna 1992 perustettu mainosratkaisuihin erikoistunut yritys. Joulukuussa 2014 yritys yhdistyi suurkuvatuotantoon erikoistuneen Anetcom Oy:n kanssa. Anetcom Oy:n liikevaihto vuonna 2019 oli 2,6 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää 16 henkilöä. Anetcomin pääkonttori ja tuotantotilat sijaitsevat Pirkkalassa.

Yhteyshenkilöt

Hallituksen puheenjohtaja
Teemu Kumpulainen
+358 44 577 0522
teemu.kumpulainen@pjmaa.fi


Toimitusjohtaja
Jarkko Hietala
+358 40 587 6633
jarkko.hietala@anetcom.fi

Kuvat

Jarkko Hietala
Jarkko Hietala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Anetcom Oy
Anetcom Oy
Tuottotie 3
33960 Pirkkala

010 440 6600, info@anetcom.fihttps://www.anetcom.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Anetcom Oy

Anetcomin toimitusjohtajaksi Aku Kaukoluoto1.3.2022 12:45:29 EET | Tiedote

Suurkuvatuotantoihin ja mainosratkaisuihin erikoistunut Anetcom Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on 1.3.2022 nimitetty Aku Kaukoluoto. Hän on aikaisemmin toiminut yhtiön liiketoimintajohtajana. Nimityksen taustalla ovat yrityksen kasvutavoitteet, joiden saavuttaminen edellyttää määrätietoista ja tavoitehakuista johtajuutta. Anetcom Oy:n perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Jarkko Hietala siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye