Raittiuden Ystävät ry

Anna lapselle raitis joulu -kampanja 2018: Vanhempien päihteidenkäyttö on usein lasten ja nuorten koko elämän jatkuvien ongelmien taustalla

Jaa
Mitä enemmän ja humalahakuisemmin suomalaiset nuoret aikuiset ja keski-ikäiset juovat alkoholia, sitä sallivammin he suhtautuvat siihen, että lapsia on samassa tilanteessa läsnä. Vaikka vanhempien alkoholiasenteet ovat hieman tiukentuneet, ovat siitä huolimatta humalatilanteet lasten seurassa lisääntyneet viime vuosina. Alkoholinkäyttö on lisäksi viime vuosikymmeninä siirtynyt entistä enemmän koteihin, mikä lisää lasten seurassa tapahtuvaa juomista. Koti on tällä hetkellä suomalaisten yleisin juomapaikka. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi tiedot tänä syksynä ilmestyneessä Näin Suomi juo -tutkimusraportissaan.

Rekisteritietojen ja väestötilastojen mukaan maassamme noin 6 prosenttia kaikista alaikäisistä lapsista kärsii toisen tai molempien vanhempiensa vakavasta päihdeongelmasta. Lasinen lapsuus -kyselyssä vuosina 2009 ja 2016 jopa neljäsosa aikuisista vastaajista kertoi lapsuudenperheessään käytetyn päihteitä väärin. Vanhempien päihdeongelmat ovat vakava riski lapsen terveydelle ja kehitykselle, ja ne lisäävät lapsen mielenterveyshäiriöiden riskiä vielä aikuisenakin. On tärkeä huomata, että lapset kokevat aikuisten alkoholinkäyttötilanteet eri tavalla kuin täysi-ikäiset ja pienetkin käyttäytymismuutokset saattavat tuntua lapsista ahdistavilta ja pelottavilta.

Lapset ottavat vastaan ensimmäisinä kodeissa tapahtuvan alkoholin- ja muiden päihteiden käytön. Siinä vaiheessa, kun alkoholinkulutus näkyy kasvukäyrinä ja viranomaisten lisääntyneenä työnä, ovat lukemattomat perheet ja valitettavaa kyllä erityisesti heikoimmassa asemassa olevat, kuten lapset, eläneet sen keskellä jo pitkään. Kaikkia aiheutettuja vaurioita ei korjata koskaan ja monet seuraukset näkyvät vasta vuosien tai jopa vuosikymmenien kuluttua.

Anna lapselle raitis joulu -kampanja muistuttaa päihteidenkäytön seurauksista sekä vanhempien vastuusta lapsen turvallisen ja terveellisen juhlatunnelman järjestämisessä. Valtakunnallisen kampanjan järjestäjät vetoavat kaikkiin aikuisiin, jotta he antaisivat lapsille raittiin joulun - juhlan, joka tarjoaa turvallista ja vastuullista seuraa. Se on kannustava lähtökohta lapsen raittiille elämälle.

Kampanja on marras-joulukuussa esillä eri tiedotusvälineissä ja toimintaympäristöissä. Julistetta on esillä tuhansia eri puolilla Suomea, muun muassa neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, kuntien toimipaikoissa sekä yhdistysten ja seurakuntien tiloissa. Yle esittää kampanjan tv-tietoiskua viikolla 51 Yle TV1 ja Yle Fem -kanavilla. Kampanjan materiaaleja voi vapaasti hyödyntää ja tulostaa kampanjan verkkosivuilta www.annalapselleraitisjoulu.fi

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


toiminnanjohtaja
Marko Kailasmaa
Raittiuden Ystävät ry
p. 040 455 4356


www.annalapselleraitisjoulu.fi
marko.kailasmaa@raitis.fi
www.raittiudenystavat.fi
@RYYSTAVAT
https://fi-fi.facebook.com/RaittiudenYstavat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Raittiuden Ystävät ry
Raittiuden Ystävät ry
Annankatu 29 A 4b
00100 Helsinki

040 455 4356http://www.raittiudenystavat.fi

Tänä vuonna Anna lapselle raitis joulu -kampanjassa ovat mukana Raittiuden Ystävät ry:n kanssa A-Kiltojen Liitto ry, Eesti Karskusliit - Viron Raittiusliitto, Ehkäisevä päihdetyö A-klinikka Hämeenlinna, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Elämäni Sankari ry, Ensi- ja turvakotien liitto, Erkki Poikosen säätiö, ETRA-liitto, Förbundet Hem och Skola, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto - Aikuisten ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö, Helsingin Kouluraittiuspiiri, Koulutus Elämään säätiö, KRAN rf, Kristillinen Terveys- ja Raittiusjärjestö, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Myllyhoitoyhdistys ry, Naistenkartano ry, Nuorisokasvatussäätiö, Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik, Pelastakaa Lapset ry, Radio Foni, Radio Pori, Raittiuden Ystävien Urheiluliitto, Sininauhaliitto ry, Sininuorisoliitto Sinuli, SOS-Lapsikylä, Suomen ASH ry, Suomen Punainen Risti, Suomen Terveydenhoitajaliitto, Suomen Valkonauhaliitto, Suomen Vanhempainliitto ja Yle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Raittiuden Ystävät ry

Att hjälpa ungdomar är varje vuxens privilegium och plikt16.5.2022 10:25:00 EEST | Tiedote

Medverkande inom kampanjen Nykter – Solklart inbjuder alla ungdomar i vårt land att fira skolavslutningen och starten på sommarlovet utan alkohol och droger. För att detta ska lyckas måste de vuxna se till att ungdomarna kan leva ett hälsosamt och tryggt liv. Medverkande i kampanjen stödjer också vården, ungdoms- och socialarbetet, polisen och räddningstjänsten i dessa synnerligen utmanande tider.

Kingi lapsele kained jõulud kampaania 2021: Pühade ajal on ka lastele vaja puhkepausi9.12.2021 12:20:35 EET | Tiedote

Täiskasvanud elanikkond võib unustada, et ka lapsed elavad tänapäeval paljude nõudmiste surve all. Veel kasvueas noortel on sageli keeruline elada paljude ootuste ja eesmärkide keskel. Kodu peab lapsi igati toetama ning neile tuge ja julgustust andma nii igapäevaelus kui ka pühade ajal. Pühade-periood on eriti olulised taastumiseks ja igapäevatööst puhkamiseks. Seetõttu on oluline kinkida igale lapsele värsked ja turvalised jõulud.

Kampanjen En nykter jul för barnens skull 2021: Under högtider ska också barnen få vila ut9.12.2021 12:20:35 EET | Tiedote

Ibland kan vuxna glömma att barn också utsätts för stress och krav av många olika slag i dagens värld. Det är ofta svårt för växande barn och unga att klara sig bland alla förväntningar och mål. Hemmen ska stödja barnen på alla sätt och ge dem stöd och uppmuntran till både vardag och fest. Högtider är särskilt viktiga för att var och en av oss ska kunna återhämta sig från vardagsslitet. Därför är det viktigt att ge varje barn en nykter och trygg jul.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye