Uusi puu

Anneli Jäätteenmäki: Monenlaista hyvää metsästä

Jaa
Metsä on olennainen osa suomalaista sielunmaisemaa. Metsässä on rauhaa, virkistystä ja ainutlaatuisia elämänmuotoja. Metsä tarjoaa myös aineellista hyvinvointia. Hoitamalla omaisuuttamme luomme vaurautta tinkimättä puhtaasta ympäristöstä.

Suomen metsien kasvu ylittää reilusti vuotuisen hakkuumäärän. Hyödynnämme metsää kestävästi. Aktiivinen metsänhoito on ennen kaikkea ilmastoteko. Hyvin hoidettu ja kasvava metsä sitoo tehokkaasti hiilidioksidia ilmakehästä. Pitkäikäiset puutuotteet varastoivat hiiltä. Puupohjaiset kemikaalit ja biopolttoaineet taas vähentävät roimasti päästöjä fossiilisiin verrattuna.

Luonnonvarojen kestävä ja vastuullinen käyttö on ainoa tie eteenpäin. Maailman talouskasvu on tähän asti kulkenut käsi kädessä päästöjen kasvamisen kanssa.
Nyt olemme pisteessä, jossa energiapiheimmät ja resursseja tehokkaimmin käyttävät teknologiat korjaavat potin. Siinä junassa me olemme ja tulemme jatkossakin olemaan mukana.

Suomi on EU-maiden ja koko maailman ehdotonta kärkeä ekoinnovaatioissa. Puupohjaiset tuotteet korvaavat fossiilisia raaka-aineita pakkausmateriaaleina, kemianteollisuudessa ja energiantuotannossa. Biotalouden innovaatioita tehdään huomattavasti myös lääketeollisuudessa. Metsäbiotalouden myönteiset vaikutukset ovat moninaisia ja myös yllätyksellisiä. Puulla voidaan korvata muovia ja ehkäistä muovijätteen syntymistä. Kertakäyttöajattelu kuuluu roskiin. Tulevaisuuden vauraus luodaan kestävillä, kiertävillä ja puhtailla ratkaisuilla.

Suomella ja muilla Euroopan mailla on monimutkainen yhtälö ratkottavana. Täytyy leikata päästöjä, vähentää luonnonvarojen tuhlausta, edistää luonnon monimuotoisuutta ja samalla luoda vaurautta. Kannamme kortemme kekoon hyvillä metsänhoitotavoilla ja kehitämme huippuunsa niitä aloja, joilla olemme vahvoja. Metsäbiotalous on hyvinvointimme kannalta keskeisessä asemassa.

Anneli Jäätteenmäki
Euroopan parlamentin jäsen

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta."Maailman talouskasvu on tähän asti kulkenut käsi kädessä päästöjen kasvamisen kanssa. Nyt olemme pisteessä, jossa energiapiheimmät ja resursseja tehokkaimmin käyttävät teknologiat korjaavat potin. Siinä junassa me olemme ja tulemme jatkossakin olemaan mukana", toteaa europarlamentaatikko Anneli Jäätteenmäki haastattelussaan Uusi puulle.Siirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Uusi puu
Salomonkatu 17 A
00100 Helsinki

0400 697973http://www.uusipuu.fi

Uusi puu on yli 20 suomalaisen organisaation yhteisö, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä puun käyttöön perustuvasta biotaloudesta ja antaa konkreettisia esimerkkejä puupohjaisista tuotteista ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä.

www.uusipuu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uusi puu

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye