Gummerus

Anneli Kannolle Väinö Linnan rahaston palkinto

Jaa
Tampereen kaupunki on myöntänyt Anneli Kannolle Väinö Linnan rahaston palkinnon, 10 000 euroa, urastaan kirjailijana ja käsikirjoittajana. Kannon viimeisin historiallinen romaani Rottien pyhimys (Gummerus 2021) oli huikea arvostelu- ja myyntimenestys.
Anneli Kanto (kuva: Marek Sabogal)
Anneli Kanto (kuva: Marek Sabogal)

Palkintoperusteluissa todetaan:

"Kirjailija Anneli Kanto on 15 vuodessa noussut suurten suomalaisten eepikkojen eturiviin. Hänen 1600-luvulle sijoittuva esikoisromaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä sai kiitosta tyylistään ja huolellisesta historiallisesta ajankuvastaan. Veriruusut, Pyöveli, Lahtarit ja Rottien pyhimys ovat kaikki mestarillisia historiallisia romaaneja.

Kanto on ollut erittäin tuottelias kirjailija, jonka lasten- ja nuortenkirjat ovat samalla tavalla lukijoitaan kunnioittavia kuin hänen romaaninsakin. Kirjoissa on aina kunnon tarina ja niitä luonnehtii riemastuttavan rikas kieli. Anneli Kanto on kirjoittanut myös toistakymmentä näytelmää, niin lapsille, nuorille kuin varttuneellekin väelle ja hänen romaaneistaan on jo nyt tehty lukuisia tärkeitä dramatisointeja. Mittava määrä novelleja, novellikokoelmia, lukuisia televisiosarjoja, käsikirjoituksia – niistä osa tiimin jäsenenä, mikä puolestaan kuvastaa hänessä arvokasta piirrettä, hyvää yhteistyöhenkeä ja -kykyä."

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Anneli Kanto (kuva: Marek Sabogal)
Anneli Kanto (kuva: Marek Sabogal)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Ennakkotiedote: Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät näyttää, että säästäminen ei ole tylsää eikä sijoittaminen vaikeaa11.4.2024 08:41:55 EEST | Tiedote

Mitä tarkoittavat inflaatio, bruttokansantuote ja valtionvelka? Miten opettelet säästämään eli antamaan rahaa itsellesi? Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät (Gummerus) kertoo rennosti ja ymmärrettävästi kaiken tarpeellisen niin kansantaloudesta kuin oman talouden budjetoinnista helposti sisäistettävässä muodossa. Kirja osoittaa, että kun ymmärtää taloutta, tulee samalla ottaneeksi oman elämänsä haltuun. Sijoitusopas ilmestyy 15.4.

ENNAKKOTIEDOTE: Miltä konkurssi, maksuhäiriömerkintä ja ulosotto tuntuvat?10.4.2024 08:10:00 EEST | Tiedote

Sadoillatuhansilla suomalaisilla on maksuhäiriömerkintä. Heitä käsitellään julkisuudessa usein joko varoittavina esimerkkeinä tai harmaana massana. Sanna Kurosen Suojaosuus – Elämää ulosotossa (Gummerus) on rohkea ja omaääninen kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun menestyvän yrittäjän elämäntapa vaihtuu konkurssiin, maksuhäiriöön ja ulosottoon. Miltä tuntuu, kun ei saa omistaa mitään ja palkasta saa käteen vain lainsäätäjän hyväksi katsoman siivun, suojaosuuden?​​ Kirja ilmestyy 8.5.

Tutustu Anni Kytömäen Mirabilikseen ja muihin tulevan kirjasyksyn ihmeisiin – Gummeruksen kesän ja syksyn kirjaluettelo on julkaistu5.4.2024 13:39:40 EEST | Tiedote

Finlandia-palkitun Anni Kytömäen syyskuussa ilmestyvä Mirabilis on yksi ensi syksyn odotetuimmista romaaneista. Uutuusromaanit ilmestyvät myös muun muassa Matti Röngältä, Heikki Aittokoskelta, Antti Röngältä, Siiri Enorannalta, Michael Cunninghamilta ja Tessa Hadleylta. Tietokirjojen ystäviä hemmotellaan Laura Arffmanin kirjoittamalla maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken tarinalla, Annie Ernaux´n uudella muistelmasuomennoksella, Tuija Pehkosen Ei enää kiltti tyttö -teoksella sekä 80 vuotta sitten syntyneen kulttikirjailija Timo K. Mukan elämäkerralla, jonka kirjoittaa runoilija Sini Silveri.

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye