HiusAkatemia

Annikki Hagros-Kosken uusi kirja: "Apua, hiukseni lähtevät!" kertoo juurisyyn hiustenlähtöön

Jaa
Kokonaisvaltainen hyvinvointi pitää ihmisten hiukset päässä tuuheina ja kauniina iästä riippumatta. Jos hiukset jostain syystä kuitenkin lähtevät, on hyvä tietää miksi, jotta ne voi saada takaisin.
Annikki Hagros-Kosken uusin kirja: "Apua, hiukseni lähtevät! "
Annikki Hagros-Kosken uusin kirja: "Apua, hiukseni lähtevät! "

Annikki Hagros-Kosken uusi kirja on jatkoa aiemmalle kirjalle: "Hiusten ja hiuspohjan hyvinvointi". Uutuuskirjassaan "Apua, hiukseni lähtevät!", hän paneutuu topakkaan tyylinsä hiustenlähdön, kaljuuntumisen, pälvikaljuuden ja hius- ja hiuspohjan ongelmien juurisyihin sanan varsinaisessa merkityksessä sekä oikoo virhekäsityksiä.

Hagros-Koski on tehnyt yli 35 vuotta tutkimustyötä hiusasioiden parissa. Hän on myös johtanut HiusAkatemiaa kohta 49 vuotta, joka erikoistunut hiuspohjan ongelmiin. Hänellä on painavaa sanottavaa asiasta, jonka tuntee läpikotaisin.

Hagros-Koskea voi sanoa todelliseksi asiantuntijaksi, jonka tietämys hiustenlähdöstä on vailla vertaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Ravitsemus kaiken A ja O

Kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa aikoinaan yliopistossa opiskellut Hagros-Koski on silmin nähden tykästynyt niihin edelleenkin. Eikä ihme, sillä sillä fysiikasta, kemiasta ja ravitsemuksesta löytyvät syyt hiustenlähtöön, kuten myös keinotkin saada hiukset takaisin.

"Apua, hiukseni lähtevät!" -kirjassa ruoka-aineet ja niiden kemialliset vaikutukset saavat leijonan osan, eikä syyttä.
- Vihdoinkin ihmiset ovat alkaneet ymmärtää kuinka tärkeää aineenvaihdunnan ja suoliston merkitys on ihmisen hyvinvoinnille ja hiuksille. Hiusten kunto kertoo koko kehon terveyden tai sairauden tilasta, tietää Hagros-Koski.

Uutuuskirjassa ravinnosta kerrotaan hyvin loogisesti, mitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin ja miksi. Lukijaa ei jätetä yksin, vaan häntä opastetaan miltei kädestä pitäen kuvien kera minkälaisia ravintolisiä ja ruokaa on hyvä nauttia kuhunkin puutostilaan. Tuotteet, joita Hagros-Koski suosittaa, on testattu moneen kertaan ja hyväksi koettu. Ne ovat päätyneet myös HiusAkatemian Hiusapteekkiin.

Perusasiat selviksi

Kirjassaan Hagros-Koski käy läpi perusasiat kuten hiusten kasvusyklin ja siihen vaikuttavat tekijät. Ne on hyvä tietää, sillä hiuksen kasvun nopeutta ei muuttaa, mutta siihen voi vaikuttaa, että hiukset pysyvät päässä.

Hiusten tippumisen syitä on lukuisia, pahimmassa tapauksessa toistakymmentä yhdellä ihmisellä. Ei riitä, että yksi tai kaksi niistä eliminoidaan ja parannetaan.

- Jotta hiustenlähdön syyt saadaan selville, se tapahtuu lääketieteellisen mikroskoopin ja koulutetun hiustutkijan avulla. Niinpä yhden hiustenkasvun häiriön eliminoiminen ei tule riittämään koko hiusmassan takaisin saamiseksi.
Hän muistuttaa, että hiustenlähtö on aina jokin häiriötila kehossa.

Aiemmin ei ole ymmärretty, että hiustenlähtö on aina monen tekijän yhteisvaikutus, siksi ongelma ei ole voinut poistua yhdellä tuotteella.

Virhekäsityksien oikaisua

Hagros-Koski on pitkän uransa aikana törmännyt lukuisiin virheellisiin käsityksiin, jotka liittyvät suoraan tai välillisesti hiuksiin. Yksi niistä on ikääntyminen.
- Ikä ei ole syy hiusten harvenemiseen, iän myötä kehoon voi tulla erilaisia häiriöitä, jotka poistavat tai vähentävät hiuksia. Näitä voi olla muun muassa: aineenvaihdunnan hidastuminen, ihon kuivuminen, sairauksien ja lääkkeiden vaikutus, mahdolliset vatsa- ja suolisto-ongelmat, yksipuolinen ja puutteellinen ravinto.

- Ihmiselle ei ole hyväksi liika maitotuotteiden käyttö ja tarpeeton kalsiumin syönti. Vanhentunut neuvo luuston vahvistamiseksi on runsas maitotuotteiden käyttö ja lisäksi kalsiumia tabletteina. Seuraus onkin päinvastainen: osteoporoosi, heittää Hagros-Koski.

Hapoton vatsa on yleisempi ongelma kuin luullaan. Se ilmenee esimerkiksi turvotuksena, ilmavaivoina ja närästyksenä. Myös ripuli ja ummetus voivat vaihdella. Oireiden perusteella vaivaa monasti erehdytään luulemaan liikahappoisuudeksi, johon apteekit myyvät liikahappoisuuteen tarkoitettuja tuotteita, jolloin tilanne voi pahentua entisestään.
- Hapottomaan vatsaan auttaa suolahappo, joka pilkkoo proteiineja, suojaa haitallisilta bakteereilta, sanoo Hagros-Koski.

Uutuuskirjan kirjoittaja jatkaa.
- Lääkärit ovat hoitaneet pälvikaljuutta kaikkialla maailmassa myös kortisonilla.
Virheellisesti. Kortisoni ohentaa päänahkaa ja tulehdus tunkeutuu hiusjuuren steriilille alueelle aiheuttaen lisää hidasta, mutta varmaa hiustenlähtöä.

Luulisi, että jokainen osaa pestä hiuksensa oikein, mutta tämän kirjan lukemisen jälkeen valaistuu myös sen suhteen. Lukija oivaltaa millaisia hiustuotteita tulisi käyttää ja jättää kaupan hyllylle muun muassa silokonia sisältävät hiustuotteet.

Kehon peili

Hiukset ovat kehon peili. Hiukset kuvastavat kehon tilaa ravinnon, levon ja liikunnan, terveyden ja yleisen hyvinvoinnin suhteen. Sairailla, monia lääkkeitä syövillä ihmisillä tuskin on vahvoja, tuuheita ja kauniita hiuksia.

Kaikilla on mahdollisuus saada kauniit ja terveet hiukset, aivan harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Mahdollisuus ei aivan korreloi katunäkymiä, kun katsoo ihmisten hiuksia tai hiuksettomuutta. Hagros-Koskelle ja hänen kouluttamillaan hiustutkijoilla voisi kuvitella riittävän paljon työtä.

Jos kirja pitäisi tiivistää pähkinänkuoreen, niin se menisi kutakuinkin näin. Hiuspohjakin tarvitsee hoitoa samoin kuin muu iho. Suurimmat syyt hiustenlähtöön ovat tulehdus kehossa ja stressi. Kehon tasapainon saavuttamisessa ravinnolla on suuri merkitys.

Hagros-Kosken neuvot ovat loogisia ja järkeenkäypiä sekä ymmärrettäviä. "Apua, hiukseni lähtevät!" on kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin oiva opaskirja. Sen oppeja noudattamalla saa terveyttä ja hyvää oloa sekä tietenkin ne kauniit ja tuuheat hiukset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HiusAkatemia
Annikki Hagros-Koski
toimitusjohtaja, hiustutkija, Luk
Mannerheimintie 6 A 6.krs
00100 Helsinki


annikki.hagroskoski@hiusakatemia.fi
0400 615 465

Kuvat

Annikki Hagros-Kosken uusin kirja: "Apua, hiukseni lähtevät! "
Annikki Hagros-Kosken uusin kirja: "Apua, hiukseni lähtevät! "
Lataa
Annikki Hagros-Koski
Annikki Hagros-Koski
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HiusAkatemia
HiusAkatemia
Mannerheimintie 6A
00100 Helsinki

0400 615 465http://www.hiusakatemia.fi

HiusAkatemia on hiustenlähdön ja hiuspohjaongelmien asiantuntija. Olemme tutkineet hiustenlähdön syitä lääketieteellisellä mikroskoopilla vuodesta 1985.
Meiltä saat parturi- ja kampaamopalveluita, kosmetologi- ja hierontapalveluita ja ravintoneuvontaa. Lisäksi tarjoamme funktionaalisen lääketieteen vastaanoton. Meillä on monipuolinen tarjonta sinun hyvinvoinnillesi aivan Helsingin ydinkeskustassa! 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HiusAkatemia

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye