Digita

Antenni-tv-verkko houkuttelee uusia tv-kanavia ja hybridipalveluja

Jaa
Digitan antenni-tv-verkko välittää tänään enemmän tv-kanavia kuin koskaan aiemmin. Jakelussa on vapaiden kanavien lisäksi suuri määrä suosituimpia maksu-tv-kanavia. Saatavilla on myös viimeisimmät vuorovaikutteisen television palvelut. Vuoden 2020 käynnistyneet vapaat ja maksu-tv-kanavat ovat saavuttaneet suuren suosion.

Ikäihmisille suunnattu Koti TV on löytänyt katsojakuntansa tarjoten liikunnallista ja muistikuntoutusta sekä kulttuuria ja opetuksellista sisältöä kohderyhmälleen. Koti TV on kanavapaikalla 33 vapaasti katsottava kanava ja se lähetetään koko maahan. Maksu-tv-puolella antenniverkkoon paluun tehnyt Liiga on myös noussut katsojien suosikiksi. Lisäksi uudentyyppistä HybridiTV-palvelua pilotoitiin joulukuussa, kun Keikalla.fi-palvelu tuotiin televisioon käytettäväksi.

”Olemme erittäin tyytyväisiä asiakkaidemme uusien kanavien saavuttamaan suosioon. Se kertoo, että uusille sisällöille on jatkuva tarve ja antenni-tv jakelutienä tavoittaa kaikki suomalaiset. Suomalaiset käyttävät vielä keskimäärin kolme tuntia lineaarisen television – tutummin ”tv-kanavien” parissa ja ne tavoittavat 85 prosenttia suomalaisista joka viikko”, kertoo Digitan videojakeluliiketoiminnasta vastaava johtaja Teppo Ahonen.

Päätelaitteena televisio on kaikkein käyttäjäystävällisin; helppo käyttöliittymä, iso ruutu, hyvä äänentoisto ja kanavatkin päivittyvät automaattisesti. Lisäksi nykyaikaiset televisiot ovat jo pitkään avustaneet ja automatisoineet nettiyhteyden liittämisen televisioon.

AntenniTV elää ajassa

Paitsi uudentyyppisten tv-kanavien ja konseptien lisäksi myös AntenniTV-tekniikka elää kehityksen kärjessä. Digita on tuonut ensimmäisenä markkinoille mahdollisuuden aktivoida TV-katsojia kaukosäädintä käyttämällä, kohdistaa mainontaa ja tehdä siitä vuorovaikutteista HybridiTV-palveluiden avulla. Antenniverkon lisäksi Digitan lanseeraamia uusia innovatiivisia HybridiTV-palveluita voi nykyään käyttää myös osa kaapeliverkon asiakkaista.

”Digita on kehittänyt antenniverkon jakelun ja internet-tarjonnan yhdistäviä hybridi-tv-palveluita yhdessä tv-yhtiöiden kanssa. Mediayhtiölle ne tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden luoda uudenlaisia, aikataulutetun eli lineaarisen ja ajasta riippumattoman tv:n palvelukokonaisuuksia”, kertoo Ahonen.

Tämän lisäksi seuraamme tiiviisti tulevaisuuden antenni-tv-teknologioiden kehitystä ja testaamme niitä omassa verkossamme. ”Viime syksynä käynnistimme 5G-broadcasting teknologiatestit. 5G-broadcasting on sisältöjen massajakelun näkökulmasta mielenkiintoinen vaihtoehto, ja Digita haluaa olla ensimmäisten joukossa tutkimassa standardin kyvykkyyksiä”, toteaa Ahonen.


Median yhteydenotot

Digita Oy, Teppo Ahonen, VP, Broadcasting, p. +358 40 563 0299, teppo.ahonen@digita.fi

Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye