Antti Heikkinen luotsaamaan Pirkanmaan Osuuskauppaa

Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan 25.4.2023 Pirkanmaan Osuuskaupan uudeksi toimitusjohtajaksi DI, eMBA Antti Heikkisen. Hänellä on vahva johtamiskokemus eri tehtävistä S-ryhmässä. Viimeisimpänä Heikkinen on luotsannut menestyksekkäästi Turun Osuuskauppaa.
Antti Heikkinen (48) on valmistunut diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta vuonna 1999 pääaineenaan energiatalous. Hän on suorittanut eMBA:n Hankenissa vuonna 2012 pääaineenaan rahoitus. Hänellä on yhteensä 17 vuoden kokemus S-ryhmästä, mm. rahoituksesta, S-Voiman toimitusjohtajana ja ABC-ketjujohtajana.
Ihmiset ensin
Toimitusjohtajan tehtävä herätti laajaa kiinnostusta. Hakijoita oli yhteensä 88. Osuuskaupan sääntöjen mukaisesti hallintoneuvoston nimeämisvaliokunta hallintoneuvoston puheenjohtajan johdolla hoiti rekrytointiprosessin ja ehdotti yksimielisesti Heikkistä POK:n tulevaksi toimitusjohtajaksi.
- Antilla on monipuolista johtamiskokemusta. Hänellä on strateginen, analyyttinen ja tuloksellinen johtamistapa. Antti tunnetaan vahvasta draivista ja taitavasta ihmisten johtamisesta, mikä tuo jatkumoa yrityskulttuuriimme – meillä ihmiset tulevat ensin. Jo useamman vuoden ajan POK:ssa on tavoiteltu loistavaa henkilöstö- ja asiakaskokemusta, hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Rajala summaa.
Kiehtova kasvualue luotsattavaksi
Tampereen seutu on tällä hetkellä yksi Suomen mielenkiintoisimmista ja kasvavimmista alueista. Tämä on yksi niistä syistä, jotka saivat Heikkisen hakemaan pestiä.
- Pirkanmaa on kiehtova kasvualue. Kehityshalukkuutta löytyy, sekä alueena että osuuskauppana. Odotankin innolla hallinnon ja johdon yhteistyötä, sillä POK on tunnettu tulevaisuusorientoituneesta ajattelutavastaan. Osuustoiminnallisessa yrityksessä asiakaslähtöisyys ja vastuullinen toiminta ovat erityisen tärkeitä, Antti Heikkinen avaa.
Heikkinen tuo mukanaan Pirkanmaan Osuuskauppaan laajat yhteistyöverkostot sekä kaupparyhmän sisältä että ulkoa. Hän kuuluu myös SOK:n hallitukseen.
Kapulaa vaihdetaan loppuvuonna
Pirkanmaan Osuuskauppa on myynniltään 1,3 miljardin euron nykyaikainen monitoimialayritys, jonka menestyminen perustuu laajasti koko henkilökunnan osaamiseen ja innostukseen. Yli 214 000 asiakasomistajaa ja 3 000 työntekijää muodostavat yhteisön, joka rakentaa yhdessä helppoutta ja hyvinvointia pirkanmaalaisille. Toimitusjohtaja johtaa osuuskaupan operatiivista toimintaa ja strategista päätöksentekoa ja toimii hallituksen puheenjohtajana. Hallintoneuvoston puheenjohtaja on toimitusjohtajan esihenkilö.
Osuuskaupan pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko jää loppuvuoden 2023 aikana pois tehtävästään, ja aloittaa uuden vaiheen elämässään. Antti aloittaa toimitusjohtajana viimeistään marraskuun alussa.
- Lämmin kiitos Timolle kaikkien pokkilaisten puolesta. Timon kuusitoistavuotisella toimitusjohtajakaudella markkinaosuus on noussut merkittävästi. Timo antoi myös rohkeasti valtaa ja vastuuta henkilökunnalle ja uudisti merkittävästi toimintakulttuuria. Tästä on Antin hyvä jatkaa ja toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi Pirkanmaan Osuuskauppaan, Rajala summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan Osuuskaupan tuleva toimitusjohtaja Antti Heikkinen, puh. 040 550 8534, antti.heikkinen@sok.fi
Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Rajala, puh. 040 174 1205, timo.r.rajala@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 214 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Hämeenkyröön Tippavaaraan avautuu uusi S-market – alueen edullisimmalla ostoskorilla ja asiakastoiveisiin pohjautuvalla palvelutarjonnalla1.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeenkyröläiset saavat upouuden S-marketin Tippavaaraan tänään 1. kesäkuuta. Myymälä avautuu keskeiselle paikalle, Hämeenkyrön väylän viereen. Myymälän tuotevalikoima ja palvelut on suunniteltu asiakaskyselyn pohjalta – etenkin laajat aukioloajat saivat alueella kannatusta. Uuden marketin odotetaan tuovan Hämeenkyröön asiakkaille enemmän valinnanvaraa ja monipuolisemman palvelutarjonnan. Hämeenkyrön molemmat S-marketit tarjoavat yhdessä alueen edullisimman ostoskorin.
Maailman tapahtumat ja toimintaympäristön muutos heijastuivat vahvasti Pirkanmaan Osuuskaupan vuoteen 202213.2.2023 10:30:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan verollinen myynti nousi viime vuonna ennätykselliseen 1,3 miljardiin euroon ja liikevaihto ensi kertaa osuuskaupan historiassa yli miljardin euron. Toiminnan tulos oli hieman yli 24 miljoonaa euroa. Hyvän myynnin myötä myös Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajille maksetun Bonuksen määrä kipusi viime vuonna kaikkien aikojen korkeimpaan lukuun, 43 miljoonaan euroon. Ennätyksellinen Bonus ja markkinoiden edullisimmat päivittäistavarahinnat toteuttivat osuuskaupan perustehtävää hyvin.
Italian makumaisemiin Kalevaan – La Famiglia avaa kesällä Tampereella7.2.2023 07:58:00 EET | Tiedote
Kalevassa sijaitseva kortteliravintola Kivenheitto sulkee ovensa, mutta legendaarisessa ravintolalokaatiossa herkuttelu jatkuu. Kesällä paikalle avataan italialaista ruokaa ja viiniä suurella sydämellä tarjoava La Famiglia.
Ylöjärveläisten oman Prisman rakentaminen alkaa1.2.2023 09:57:00 EET | Tiedote
Ylöjärven Prisman rakentamiselle saatiin viimeinenkin vihreä valo, kun hankkeelle myönnettiin rakennuslupa ja urakkasopimukset allekirjoitettiin. Kuokat isketään maahan helmikuussa, ja jos rakentaminen etenee suunnitellusti, Prisman avajaisia vietetään syksyllä 2024.
Hervantajärven helpoin ja herkullisin naapuri viettää avajaisiaan27.1.2023 08:58:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan 35. Sale-myymälä avataan 1. helmikuuta hervantajärveläisten omaksi lähikaupaksi. Makkarajärventien energiatehokkaassa myymälässä on pätevän valikoiman lisäksi arjen palvelut paistopisteestä take away -tiskiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme