SDP EDUSKUNTA

Antti Lindtmanin ryhmäpuhe lähetekeskustelussa valtion talousarvioksi vuodelle 2020

Jaa
Valtion vuoden 2020 talousarvioesityksen lähetekeskustelu Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro 8.10.2019 Kansanedustaja Antti Lindtman

Muutokset puhuttaessa mahdollisia. 

Arvoisa puhemies,

Vuosia ja vuosia jatkuneiden leikkausten jälkeen suomalaiset äänestivät eduskuntavaaleissa muutoksen puolesta. Suomalaiset haluavat parempaa, ja sen suomalaiset ansaitsevat.

Rinteen hallituksen ensimmäinen talousarvio tekee muutoksesta totta. Se vie Suomen leikkauslinjalta uudistus- ja investointilinjalle.

Hallituksella on kolme tärkeää päämäärää: ilmastonmuutoksen torjunta, työllisyyden ja osaamisen vahvistaminen sekä oikeudenmukaisuuden lisääminen.

Arvoisa puhemies,

Talousarvio käsitellään tilanteessa, jossa maailmantalouden epävarmuus ja riskit ovat kasvaneet. Arviot Suomenkin talouskasvusta ovat heikentyneet.

Hallituksen vastaus heikkenevään suhdanteeseen – kasvua ja työllisyyttä tukeva, lievästi elvyttävä linja - näyttäisi saavan hyväksynnän asiantuntijoilta.

Sitaatti.

”Olennaista on, että elvytys toteutuisi panostamalla tulevaisuuteen. Kyse voi olla tie- ja ratahankkeista, ympäristönsuojelusta tai koulutuksesta ja tutkimuksesta. Nuorten koulutustasoa pitää nostaa. (..) Myös panostukset lapsipolitiikkaan vahvistavat talouttamme pitkällä aikavälillä. ”

Sixten Korkman tuli tiivistäneeksi tämän keltaisen kirjan punaisen langan Helsingin Sanomissa jo yli viikko ennen sen julkistamista.

Arvoisa puhemies,

Suomi siirretään aikakauteen, jossa hallituksen päätökset eivät enää lisää vaan vähentävät ihmisten välisiä tuloeroja. Nyt heitä, joilla on vähiten, autetaan eniten.

Eläkkeitä, perusturvaa, lapsilisän yksinhuoltajakorotusta sekä opintotuen huoltajakorotusta nostetaan. Pieni- ja keskituloisten verotusta kevennetään.

Yksin aamuin ja illoin omasta lapsestaan ja päivisin muista huolehtivan lähihoitajan – todellisen arjen sankarin – käteen jää ensi vuonna yli 500 euroa enemmän.

Arjessaan sinnittelevän yksinhuoltaja-opiskelijan toimeentulo paranee sekin yli 500 eurolla.

Suomea uutterasti rakentaneet eläkkeensaajat ansaitsevat hekin parempaa vuosien leikkausten jälkeen. Pienimpiä eläkkeitä nostetaan ensi vuonna.

Ikänsä työssä ja kotona ahkeroineen eläkeläispariskunnan – toinen keskimääräisellä työeläkkeellä, toinen saa takuu- ja kansaneläkettä – ostovoima kasvaa pelkästään ensi vuonna enemmän kuin neljän viimeisen vuoden aikana yhteensä.

Arvoisa puhemies,

Koulutukseen ja tutkimukseen ohjataan 350 miljoonaa lisäeuroa heti ensi vuonna. Koulutuksen ja tutkimuksen kunnianpalautus on hallitukselle arvovalinta.

Tälle hallitukselle jokainen lapsi on arvokas ja siksi ensi vuoden elokuusta ainuttakaan lasta ei lähetetä enää päiväkodista kotiin ennen ruokailua sen vuoksi, että vanhemmat ovat työttömiä.

Tälle hallitukselle jokainen nuori on arvokas. Kenenkään ei pidä joutua keskeyttämään opiskelua rahanpuutteen vuoksi. Siksi SDP:n pitkäaikainen tavoite oppivelvollisuuden laajentamisesta ja aidosti maksuttomasta toisen asteen opiskelusta etenee.

Peruskouluissa tasa-arvoa vahvistetaan ja harrastuksia tuodaan koulupäivän yhteyteen Islannin malliin. Ammatillinen koulutus saa ensi vuonna 1400 opettajan vuosipalkan verran lisärahaa.

Arvoisa puhemies,

Työllisyyden hoidossa siirrytään Vartiaisen-Wahlroosin keppilinjalta Pohjoismaiselle aktiivisen ja yksilöllisen tuen työllisyydenhoidon linjalle. Palkkatuen käyttöä lisätään kohti Ruotsin tasoa. Epäoikeudenmukainen aktiivimalli puretaan.

Talouden ja työllisyyden kannalta saavutettavuus, niin kiskoilla kuin kumipyörillä, on maakuntien elinvoiman elinehto. Perusväylänpidon rahoitusta nostetaan kolmanneksella. Lapio lyödään maahan joka puolella Suomea.

Arvoisa puhemies,

Sivistyksemme mitta on se, miten huolehdimme heistä, jotka tämän maan ovat meille rakentaneet.

Vuosien keskustelun, viivyttelyn ja jarruttamisen jälkeen, sitova mitoitus vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan kirjataan nyt vihdoin lakiin. Tänään Suomessa on vielä lähes sata vanhushuollon yksikköä, joissa on vähemmän hoitajia kuin suositus vaatii. Nyt hoitajien alimitoitus kielletään lain voimalla.

Keskustelu vanhustenhoivasta on saanut kummallisia piirteitä. Ne tahot, jotka vuosien ajan ovat estäneet sitovan mitoituksen kirjaamisen lakiin, kyselevät nyt suureen ääneen, milloin asia toteutuu täysimääräisesti. Ja edelleenkin puheenjohtaja Orpo, Suomen kansa ei tiedä hyväksyykö kokoomus sitovan mitoituksen vai purkaisiko Kokoomus valtaan tullessaan paremman vanhustenhoivan sitovat normit.

Hoitajakeskustelun komeimmasta voltista vastaa kuitenkin perussuomalaiset, jotka ovat väittäneet, että hallituksen esitys sitovasta mitoituksesta johtaa hoitajien palkanalennuksiin. Hyvät perussuomalaiset, sen ainoan kerran, kun hoitajien palkkoja on leikattu, te pitelitte saksia. Teidän tuella edellinen hallitus yritti ensin viedä hoitajilta sunnuntai- ja ylityökorvaukset ja lopulta onnistui viemään lomarahat. Ja kaiken tämän jälkeen leikkasitte vanhuspalveluista kymmeniä miljoonia euroja. Näitä virheitä hallitus nyt korjaa.

Arvoisa oikeisto-oppositio, jos teillä on epäilyksiä siitä, parantaako hallituksen esitys hoitajien työoloja, kuunnelkaa hoitajia.

Sitaatti

”Tämä on merkittävä parannus hoitajien jaksamiselle”, kommentoi lähi- ja perushoitajien puheenjohtaja Silja Paavola hallituksen esitystä. Väkevä todistus!

Myös kotihoidon palveluita parannetaan ja perusterveydenhoitoon toteutetaan hoitotakuu.

Hyvinvointi tehdään kunnissa. Siksi kunnilta leikkaaminen lopetetaan ja valtionosuudet nousevat yli miljardilla eurolla.

Arjen turvallisuutta vahvistetaan kääntämällä vuosien vähentämisten jälkeen poliisien määrä vihdoin nousuun kohti 7500 poliisia. Kävikö tässä nyt niin, että arvoliberaalit keskustavasemmistolaiset tekevät nyt sen mihin te oikeistokonservatiivit ette pystyneet. Kolmesataa konstaapeli Reinikaista lisää kentälle huolehtimaan suomalaisten turvallisuudesta!

Arvoisa puhemies,

Vain me suomalaiset voimme suojella suomalaista luontoa. Ympäristömme suojeluun ohjataan historiallinen yli sadan miljoonan lisärahoitus ensi vuodelle.

Etenemme määrätietoisesti kohti hiilineutraalia Suomea vuoteen 2035 mennessä. Toimenpiteet toteutetaan oikeudenmukaisesti. Me tiedämme, että mitä pidemmäksi toimia lykätään, sitä kalliimmaksi lasku tulee. Muutoksessa on myös uuden kasvun mahdollisuus.

Arvoisa puhemies,

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee linjaa, jossa paremman huomisen ratkaisut tehdään jo tänään. Tiedämme, että edessä oleva tie ei ole helppo, mutta liikkeelle on lähdettävä huomiseen uskoen. Leikkauksista uudistuksiin, näivettämisestä investointeihin. Näille valinnoille toivomme myös rakentavan opposition tukea.

Yhteyshenkilöt

Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja

Puh:040 577 6255

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Hallitus leikkaa sotesta entisestään ja rikkoo lupauksensa siitä, ettei koulutuksesta leikata17.4.2024 11:09:31 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) toteaa, että hallitus pahentaa terveydenhuollon kriisiä entisestään uusilla säästövaatimuksilla, jotka ovat vaarassa tulla pitkällä aikavälillä erittäin kalliiksi, ja vaikuttavat kaikista ankarimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa oleviin. Lisäksi hän on kauhuissaan siitä, että hallitus kaikista lupauksista huolimattaan leikkaa koulutuksesta ja luopuu maksuttomasta toisesta asteesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye