Gummerus

Antti Röngän Nocturno 21:07 on omakohtainen ja kirjoittajaansa säästelemätön romaani seksuaalisesta häpeästä

Jaa
24-vuotiaan Antti Röngän kirjailijanura sain komean lähdön jo palkitun, koulukiusaamista käsittelevän esikoisromaanin Jalat ilmassa (Gummerus) ilmestyttyä 2019. Sitä seurasi yhdessä kirjailijaisä Petri Tammisen kanssa kirjoitettu kirjeenvaihtokirja Silloin tällöin onnellinen (Gummerus, 2020). Röngän kolmas teos Nocturno 21:07 käsittelee edellisten kirjojen tavoin aikuiseksi kasvamisen vaikeutta pureutuen tällä kertaa seksuaaliseen häpeään ja itseinhoon. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 5.8.
Antti Rönkä (kuva: Marek Sabogal)
Antti Rönkä (kuva: Marek Sabogal)

Digitaalikello näyttää 21:07. On kaunis kesäilta, mutta juuri kuudennen luokan lopettanut Antti tietää, että hänen lapsuutensa on päättynyt. Hän ei ole pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan on masturboinut. Miten hän voisi enää koskaan syödä vanhempiensa kanssa saman pöydän ääressä?  

Seksuaalinen häpeä leimaa Antin nuoruutta ja saa erilaisia itseinhon muotoja. Silti hän ei voi kontrolloida seksuaalisia halujaan, joita hänen ikätoverinsa pitävät täysin luonnollisina. Romaani seuraa Antin kasvuvuosia tallentaen ihastumiset, ensisuudelman, muusikkohaaveet ja abiristeilyn. Romaanin toisessa tasossa aikuinen minäkertoja seuraa Antin vaiheita ja ymmärtää, että häpeäpainin on loputtava, muutoin seuraukset ovat kohtalokkaat. 

Antti Rönkä Antti Rönkä (s. 1996) on Helsingissä asuva kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Jalat ilmassa (2019) sai kiittävän vastaanoton ja Kiitos kirjasta -
palkinnon.
 Rönkä on julkaissut kirjeenvaihtokirjan Silloin tällöin onnellinen (2020) yhdessä isänsä Petri Tammisen kanssa. Jalat ilmassa on ilmestynyt myös ranskaksi. 

Antti Rönkä: Nocturno 21:07 ilmestyy ja on arvosteluvapaa 5.8. 
192 sivua 
myös äänikirjana, lukija Ville-Veikko Niemelä 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu- ja vedospyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Antti Rönkä (kuva: Marek Sabogal)
Antti Rönkä (kuva: Marek Sabogal)
Lataa
Nocturno 21:07
Nocturno 21:07
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus


Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Gummerus aloittaa audiodraamatuotannon – uudenlaiset audioteokset Juha Itkoselta, Taina Latvalalta, Emmi Pesoselta ja Sisko Savonlahdelta27.3.2024 13:25:36 EET | Tiedote

Gummeruksen audiodraamatuotanto käynnistyy Kohtaamisia-sarjalla, jossa kuuntelijat viedään elämän käännekohtien äärelle. Eturivin kirjailijoiden omaäänisten audiodraamojen ytimessä ovat merkitykselliset tapaamiset ja dialogi, jonka tunnetut näyttelijät tulkitsevat ainutlaatuiseksi kuunteluelämykseksi. Sarjan avaa Juha Itkosen toukokuussa julkaistava Sivuraide, jonka rooleissa kuullaan näyttelijät Heidi Herala, Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

ENNAKKOTIEDOTE: Löytääkö sitoutumiskammoinen mies rakkauden? – Erkka Mykkäsen autofiktiivinen esseeromaani rakkaudesta, seksistä, Frendit-sarjasta ja itsensä kumppanina olemisesta25.3.2024 13:40:10 EET | Tiedote

Voiko rakkautta saada ilman perinteistä parisuhdetta? Mistä sitoutumisen pelko johtuu? Erkka Mykkäsen Sellainen mies (Gummerus) käsittelee rakkautta, sukupuolirooleja, seksiä ja ystävyyttä tavalla, joka pakottaa lukijan miettimään omia toiminta- ja ajatusmallejaan ihmissuhteissa. Kirja ilmestyy 22.4.

Paula Havasteen historiallinen romaani Luode saa pohtimaan sodan hintaa sekä sotilaan motiiveja ja moraalia22.3.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Paula Havasteen Luode (Gummerus) on vauhdikas matka hakkapeliittojen sotaretkille Baltiaan 1600-luvun alkupuolella. Se kertoo nuoren suomalaissotilaan kasvutarinan ja kuvaa sodasta aiheutuvaa kärsimystä niin rintamalinjassa kuin kaukana sieltä. Samalla lukija pääsee perehtymään kansanperinteeseen sekä vanhoihin tapoihin ja uskomuksiin kodinhaltioista metsän väkeen ja juhannustaioista kasvivärjäyksen saloihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye