Verto (VertoNordic Oy)

Antti Salakka Verton uudeksi toimitusjohtajaksi

Jaa
Vercon Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Antti Salakan.

Antti Salakka aloittaa uudessa tehtävässään 13.7.2020. Hänellä on vahva kokemus myynnistä ja LVI-alalta, viimeisimpänä toimenaan Salakka on vastannut Valloxilla kotimaan liiketoiminnasta.

Vercon Oy suunnittelee ja valmistaa huoneistokohtaisia etäluettavia vedenmittausjärjestelmiä Suomessa jo yli 35 vuoden kokemuksella. Olemme tuoneet markkinoille Suomen ensimmäisen älyvesipalvelun. Kyseessä on täysin uusi palvelukonsepti, joka tarjoaa asiakkaalleen kokonaisvaltaisen palvelun, jonka avulla vesimittareiden luenta, järjestelmän ylläpito, laitteiston huollot, asiakaspalvelu, laskutus ja maksuvalvonta jätetään Verton huoleksi ja asiakkaat voivat keskittyä olennaiseen. Ratkaisumme tuovat vedenkulutustiedon asiakkaidemme ulottuville ajantasaisesti kaikilla laitteilla.

”Verto on erittäin mielenkiintoisella alalla toimiva kasvava brändi Suomessa. Älykästä teknologiaa hyödyntävät palvelut lisääntyvät tulevina vuosina merkittävästi myös perinteisellä LVI-alalla. Pyrimme olemaan suunnannäyttäjä tässä kehityksessä, panostamalla vahvasti asiakaslähtöisyyteen, teknologiseen osaamiseen sekä henkilöstöömme. Odotan suurella innolla, että pääsen yhdessä Verconin henkilöstön kanssa kehittämään yrityksen toimintaa eteenpäin”, Salakka kommentoi uutta tehtäväänsä.

Verto on avannut kuluneen vuoden aikana uuden toimiston pääkaupunkiseudulle.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Verto animointiSiirry videokanavalle

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Verto (VertoNordic Oy)
Verto (VertoNordic Oy)
Hopunkatu 11
38200 Sastamala

http://www.verto.fi

Verto on markkinoiden älykkäin vedenmittausjärjestelmä ja Euroopan johtava vedenkulutustiedon asiantuntija. Valmistamme ja myymme huoneistokohtaisia, etäluettavia Verto -vedenmittausjärjestelmiä yli 35 vuoden kokemuksella. Pääkonttorimme sijaitsee Sastamalassa ja meillä on toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Meillä on 350 000 asiakasta ja olemme Suomen markkinajohtaja. Verto on tunnettu palvelun korkeasta laadusta, nopeasta toimituksesta, ensiluokkaisesta asiakaspalvelusta ja asiantuntemuksesta. Verto -vedenmittausjärjestelmät suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, siis täysin kotimainen huippupalvelu.

Vercon Oy on osa Partnos -konsernia, yli 50-vuotiasta suomalaista perheyritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Verto (VertoNordic Oy)

Verto ja Hausvise nykyaikaistavat vesilaskutuksen yhteistyössä2.11.2021 05:00:00 EET | Tiedote

Verton vedenmittausjärjestelmiä ja -palveluita tarjoava vedenkulutustiedon asiantuntija VertoNordic Oy ja markkinoiden modernein isännöintijärjestelmä Hausvise ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on nykyaikaistaa taloyhtiöiden vesilaskutusta sekä helpottaa isännöitsijän arkea. Verton ja Hausvisen asiakkailla on tulevaisuudessa mahdollisuus saada vedenkulutustiedot automaattisesti Hausviseen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye