Antti Santamäestä Vankilavirkailijoiden uusi puheenjohtaja

Jaa
Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y:n edustajiston kokous pidettiin Helsingissä 30.11.2018. VVL:n puheenjohtajaksi alkavalle nelivuotiskaudelle valittiin vartija Antti Santamäki Riihimäen vankilasta. Santamäki toimii myös VVL:n pääluottamusmiehenä.

Edustajiston näkemyksen mukaan radikalisoitumisen ehkäisyyn liittyvää työtä on jatkettava ja kiinnitettävä erityistä huomiota vankisijoitteluun. Myös henkilökunnalta saadut vihjetiedot on otettava vakavasti ja ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin esimerkiksi vangin uudelleen sijoittelun suhteen.

VVL:n edustajisto vaatii, että uudistuvan työaikalain muutosten toimeenpanossa kuullaan henkilöstöä ja huomioidaan mahdollisuudet työaikalain mahdollistamiin joustaviin työaikakäytäntöihin. Työvuorosuunnittelu ja henkilökunnan kuuleminen asiassa on edustajiston näkemyksen mukaan keskeinen seikka työhyvinvoinnin ja työssäjaksamisen suhteen.

VVL on JHL:n yhteisöjäsenliitto. VVL:n kuuluu noin 1400 Rikosseuraamuslaitoksen virkamiestä.

Lisätietoja: pääluottamusmies Antti Santamäki 050 3902289

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye