Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Apulaispormestari Pia Pakarisen leikkipuistoturnee käynnistyy

Jaa
Apulaispormestari Pia Pakarinen kiertää helsinkiläisiä leikkipuistoja jo kolmatta kesää. Tänä kesänä leikkipuistotoimintaa on jouduttu rajamaan turvallisuuden varmistamiseksi, mutta kaupungin yli 60 puistosta 32 on tänäkin kesänä toiminnassa.

”Leikkipuistot ovat nuoremman polven kaupunkilaisten olohuoneita ja tärkeitä paikkoja koko perheelle. Olen todella innoissani päästessäni taas tapaamaan helsinkiläisiä kauhan ääressä”, Pia Pakarinen sanoo. Pakarinen osallistuu lasten kesäruokailun jakoon 11 leikkipuistossa ympäri kaupunkia. 

Pakarinen on erittäin tyytyväinen siihen, että helsinkiläisille lapsille on myös tänä poikkeuksellisena kesänä tarjolla lounasta perinteiseen tapaan klo 12.00.

Leikkipuistoruokailu on paitsi hauska kesäperinne, monille myös odotettu, tärkeä palvelu. Riittävillä turvaväleillä ja hygieniaohjeistuksin varmistamme, että ruokailu sujuu turvallisesti myös tänä kesänä”, Pakarinen jatkaa. 

Leikkipuistojen arki poikkeaa koronan vuoksi aiemmista kesistä. Leikkipuistoissa ei järjestetä avoimen varhaiskasvatuksen ohjattua toimintaa pikkulapsiperheille, eikä yleisötilaisuuksia, tapahtumia tai juhlia. Leikkipuistojen kahluualtaita ei täytetä vedellä tänä kesänä. Perheiden käytössä on leikkipuiston kiinteät leikkivälineet.

”Poikkeuskevään ja kesän kokemuksista tarvitaan tietoa. Odotan mielenkiintoisia keskusteluja perheiden ja lasten kanssa kiertueen aikana”, Pakarinen sanoo.

Pia on tavattavissa puistoissa ruokailun yhteydessä:

8.6. Leikkipuisto Salpausselkä
15.6. Leikkipuisto Viikkari
22.6. Leikkipuisto Nuoli
23.6. Leikkipuisto Traktori
26.6. Leikkipuisto Mellunmäki
29.6. Leikkipuisto Lahnalahti
13.7. Leikkipuisto Iso-Antti
14.7. Leikkipuisto Myllynsiipi
15.7. Leikkipuisto Rusthollari
16.7. Leikkipuisto Orava
17.7. Leikkipuisto Isonneva

Leikkipuistoissa järjestetään 1.-3.-luokkalaisille helsinkiläisille koululaisille kesäleiritoimintaa auki olevissa leikkipuistoissa. Lisäksi kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut lähtevät kesäkiertueelle seitsemään sellaiseen leikkipuistoon, jossa kesäruokailua ei tänä kesänä pystytä järjestämään. Kesäkiertueella leikkipuistosta voi bongata kirjastoauton, liikkua koko perheen voimin liikunnanohjaajien innostamana, osallistua taidepajaan tai nauttia musiikista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Apulaispormestari Pia Pakarisen erityisavustaja Anniina Iskanius
P. 050 5993930, anniina.iskanius@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye