Sydäntutkimussäätiö

APURAHAT 2018: 2 miljoonaa euroa apurahoja sydäntutkimukseen - suurin apuraha äkillisen sydänpysähdyksen tutkimukseen

Jaa
/ Embargo / julkaisuvapaa 20.4.2018 klo 11.00. Sydäntutkimussäätiö on myöntänyt 2 miljoonaa euroa sydäntutkimukseen. Sydäntutkimussäätiö tukee tänä vuonna yhteensä 74 sydäntutkijaa tai tutkimusryhmää, ja osalla tuesta rahoitetaan ICEMAN-eteisvärinätutkimusta.

Suurin myönnetty apuraha on kolmivuotinen 180 000 euron apuraha, jonka saa professori Heikki Huikurin tutkimusryhmä Oulun yliopistosta. Tutkimuksen aiheena ovat Äkillisen sydänpysähdyksen syyt ja vaaran tunnistaminen. Päätavoitteena on tutkia ei-iskeemisen sydänpysähdyksen etiologiaa ja patofysiologiaa sekä tunnistaa henkilöt, etenkin nuoret henkilöt, joilla on suurentunut vaara odottamattomaan sydänpysähdykseen. Tutkimus tehdään yhteistyönä Oulun yliopiston kardiologian tutkimusryhmän, oikeuslääketieteellisen tutkimusryhmän, geeni- ja syöpäbiologian tutkimusryhmän ja Miamin yliopiston tutkimusryhmän kanssa.

Merkittävät vähintään 100 000 euron apurahat kolmelle tutkimusryhmälle

Akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran Helsingin yliopistossa toimivalle tutkimusryhmälle myönnettiin 120 000 euron apuraha pikkulasten sydänlihasrappeuman molekyylitason mekanismeja selvittävään tutkimukseen.

Professori Tatu Juvosen Oulun yliopistossa toimiva tutkimusryhmä sai 100 000 euron apurahan aortan ja ääreisvaltimoiden sairauksia koskevaan tutkimukseen Brain, spinal cord and heart protection in complex cardiac and aortic surgery.

Professori Olli Raitakarin Turun yliopistossa toimivalle työryhmälle myönnettiin 100 000 euron apuraha epidemiologiseen tutkimukseen Ancestral environmental exposures and offspring cardiometabolic health.

Kaikkien apurahansaajien nimet ja tutkimusaiheet julkistetaan www.sydantutkimussaatio.fi -sivustolla.

Haluamme tietää sydämestä kaiken

Sydäntutkimussäätiö tukee pitkäjänteistä sydän- ja verisuonisairauksien tutkimustyötä. Apurahoista euromääräisesti suurin osa myönnetään 1-3 -vuotisille tutkimushankkeille. Lisäksi tuetaan väitöskirjan jälkeisiä tutkijatohtoritutkimuksia sekä väitöskirjatyöskentelyä. Pitkäjänteisellä tieteellisellä tutkimustyöllä voidaan merkittävästi ennaltaehkäistä sydänsairauksia ja kehittää hoitomahdollisuuksia sekä parantaa jo sairastuneiden elämän laatua.

Sydänsairaudet kuitenkin muuttavat muotoaan, joten tarvitaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa muuntuneista sydänsairauksista ja niiden tehokkaasta hoidosta. Sydäntutkimussäätiön tavoitteena on kasvattaa merkittävästi vuosittain jakamansa tutkimusrahoitusta vuoteen 2020 mennessä.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Emeritusprofessori
Markku S. Nieminen
Sydäntutkimussäätiön puheenjohtaja
0400 443 076
markku.nieminen@hus.fi


tieteellisen asiantuntijavaliokunnan puheenjohtaja
professori Eero Jokinen
050 427 0301
eero.jokinen@hus.fi


asiamies Arto Ristola
040 753 4031
arto.ristola@sydantutkimussaatio.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sydäntutkimussäätiö
Sydäntutkimussäätiö
PL 50
00621 Helsinki

https://www.sydantutkimussaatio.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sydäntutkimussäätiö

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye