Tampereen ammattikorkeakoulu

Ari Sivula on Tampereen ammattikorkeakoulun uusi TKI-vararehtori

Jaa
Tampereen ammattikorkeakoulun TKI-vararehtoriksi on valittu kauppatieteiden tohtori Ari Sivula, 39. Hän siirtyy tehtäväänsä Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, jossa hän on toiminut tutkimus- ja kehittämispäällikkönä. Sivulalla on tuotantotalouden dosentuuri Vaasan yliopistossa.

TKI (tutkimus-, kehitys-, innovaatiotoiminta) -vararehtorina Ari Sivula tulee johtamaan TAMKin ydintoimintoa, johon kuuluvat TKI-hankkeet, ulkoinen rahoitus, liiketoiminta ja kansainvälisyys. Sivulalla on laajasti kokemusta niin alueellisesta, kansallisesta kuin kansainvälisestäkin hanke- ja innovaatiotoiminnasta.

Ari Sivula kertoo arvostavansa TAMKin toimintatapaa, osaamista ja strategisia valintoja. Hän kuvailee TAMKia eteenpäin menevänä organisaationa, johon hän vararehtorina tuo mukanaan oman johtamisosaamisensa, energiansa ja osaamisensa.

– Taustani on tuotantotaloudessa, innovaatioissa ja erityisesti datassa ja datan hyödyntämisessä. TAMKilla on loistavat mahdollisuudet saada aikaan erittäin laajoja tuloksia systemaattisella kehittämisellä yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tähän littyy vahvasti muun muassa ulkoisen rahoituksen kasvattaminen TAMKissa ja hankkeiden tulosten laajamittainen hyödyntäminen.

Vararehtorin tehtävän Sivula ottaa vastaan kesän jälkeen. Hänellä on tarkoitus muuttaa perheineen Tampereelle.

Lisätietoa:

Ari Sivula, p. 040 830 0360, ari.sivula@gmail.com
Rehtori Tapio Kujala, TAMK, p. 040 043 6690, tapio.kujala@tuni.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye