Osuuskauppa Arina

Arina lahjoittaa 50 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan - Asiakasomistajat päättävät tuen saajat

Jaa
Osuuskauppa Arina on vahvasti sitoutunut tukemaan paikallisia yhteisöjä ja tapahtumia Pohjois-Suomessa. Sponsoroinnin painopiste on ensisijaisesti lasten ja nuorten toiminnassa, jota kuluneen kymmenen vuoden aikana on tuettu reilun puolen miljoonan eron arvosta. Tänä keväänä asiakasomistajien ääni kuuluu jälleen, kun Arina kutsuu kaikkia alueen lasten ja nuorten toimintaa järjestävät yhteisöt hakemaan mukaan tukitoimintaan 28.5.2023 mennessä, ja sen jälkeen kaikki alueen asiakasomistat äänestämään 50 000 euron tukipotin jakautumisesta.
Osuuskauppa Arina jakaa 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastuksien tukemiseen. Tuesta 50 % jaetaan erilaisille harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille.
Osuuskauppa Arina jakaa 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastuksien tukemiseen. Tuesta 50 % jaetaan erilaisille harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille.

Osuuskauppa Arina jatkaa pitkäaikaista perinnettään junioritoiminnan tukemisessa jakamalla kuluvalla kevätkaudella yhteensä 50 000 euroa Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukitoiminnan kautta pohjoissuomalaisille seuroille ja yhteisöille.

– Meille osuuskauppana junioritoiminnan tukeminen on merkityksellistä monestakin syystä. Harrastustoiminta on lapsille ja nuorille tärkeä tapa kehittää fyysistä kuntoa, motorisia taitoja, itseilmaisua ja luovuutta, mutta harrastukset tarjoavat myös mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin ja yhteisöllisyyden kokemuksiin. Lapsille ja nuorille järjestettävän toiminnan tukeminen voi myös auttaa nuoria löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa ja ehkäistä syrjäytymistä. Haluamme kannustaa ja tukea paikallisia urheiluseuroja, kulttuuriyhteisöjä sekä hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöjä, jotka tekevät todella tärkeää työtä alueen lasten ja nuorten hyväksi, viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen kertoo.

Tukihaku on nyt käynnissä

Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tukitoiminnan haku on nyt avattu ja se on avoinna 28.5.2023 saakka. Yhteisöt voivat hakea mukaan Arina.fi/sponsorointi -sivustolla. Tukea voivat hakea Arinan toimialueella toimivat harrastusyhteisöt sekä hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöt, jotka kohdistavat saamansa tuen lasten ja nuorten toimintaan.

– Nyt on hyvä muistuttaa, että vain hakemalla mukaan on mahdollista päästä tuensaajaksi. Arina ei päätä hakijoita, vaan Arinan alueella lasten ja nuorten toimintaa järjestävien yhteisöjen tulee itse hakea mukaan tuen kohteeksi. Tämä on se hetki, kun hakemus tulee tehdä päästäkseen mukaan äänestykseen, jossa Arinan asiakasomistajat päättävät tuen saajat. Kannattaa vinkata käynnissä olevasta hausta myös tutuille, jotta tilaisuus ei mene sivu suun, Pasi Ruuskanen hoksauttaa.

Asiakasomistajien ääni ratkaisee

Arina jakamasta 50 000 € tuesta puolet kohdistetaan lasten ja nuorten harrastusyhteisöille ja toinen puolikas hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille lasten ja nuorten hyväksi. Tuen jakautumisessa huomioidaan myös alueellinen tasapuolisuus.

Arinan asiakasomistajat päättävät tuensaajat kesäkuun alussa sähköpostiäänestyksellä. Kutsun saavat kaikki asiakasomistajat, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, eivätkä ole kieltäneet tutkimuskyselyitä. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon ääniä kymmenin pohjoissuomalaisten yhteisöjen hyväksi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Osuuskauppa Arina jakaa 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastuksien tukemiseen. Tuesta 50 % jaetaan erilaisille harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille.
Osuuskauppa Arina jakaa 50 000 euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja harrastuksien tukemiseen. Tuesta 50 % jaetaan erilaisille harrastusyhteisöille ja 50 % hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899http://arina.fi

Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti lähes 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Yli 3000 Arinalaista tarjoavat market- ja ABC-kaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita yli 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Kauan takaisin odotettu Grill It! Oulu avasi ovensa Kauppakeskus Valkeassa 27.4.202327.4.2023 17:24:23 EEST | Tiedote

Grill It! Oulu avautui tänään torstaina 27.4. Kauppakeskus Valkean Gallerian kakkoskerrokseen. Tunnelmallinen, 166 asiakaspaikkainen, ravintola tarjoaa herkullisia, puuhiiligrillissä valmistuvia á la carte annoksia niin pihvien, kala- ja kana-annosten kuin kasvisruokienkin ystäville. Á la carten lisäksi Grill It! tarjoaa asiakkailleen lounasbuffetin sekä sunnuntaisin tarjoiltavan brunssin.

Osuuskauppa Arinan vuoden 2022 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin Levillä – Tiina Uusikartanolle Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinto25.4.2023 09:56:14 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2022 parhaat työryhmät ja päälliköt Levillä. Palkintokategorioina olivat vuoden tulokas, vuoden kasvattaja, vuoden työryhmät ja päälliköt sekä vuoden ryhmäpäällikkö. Kaikista palkituista päälliköistä Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinnon pokkasi Oulun Original Sokos Hotel Arinan hotellipäällikkö Tiina Uusikartano.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme