Osuuskauppa Arina

Arinalta lahjoitukset Lapin ja Oulun yliopistoille

Jaa
Arinan hallitus on päättänyt osuuskaupan lahjoituksista Lapin yliopiston ja Oulun yliopiston varainhankintaan. Arina lahjoittaa yliopistoille yhteensä 175 000 €, euron asiakasomistajaa kohden. Lahjoituksista Lapin yliopisto saa 50 000 € ja Oulun yliopisto 125 000 €, perustuen Arinan jäsenmäärän maantieteellisen jakaumaan. Yliopistot saavat lahjoituksille valtiolta jopa 2,5-kertaisen vastinrahan, joten lahjoituksilla on merkittävä aluevaikutus.
Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola ja Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi tapasivat Rovaniemellä 21.5.2022
Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola ja Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi tapasivat Rovaniemellä 21.5.2022

Osuuskauppa Arinan strategian keskiössä on Pohjois-Suomen elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden edistäminen. Yliopistoilla ja laajemminkin oppilaitosyhteistyöllä eri koulutusasteilla on tärkeä rooli pohjoissuomalaisten kouluttamisessa myös kaupan sekä matkailu- ja ravintola-alan tarpeisiin. Oppilaitosten läsnäololla ja menestymisellä on keskeinen rooli osaajien juurtumisessa alueelle.

– Toivon, että lahjoituksemme vahvistaa yliopistojen kykyä tuottaa entistä laadukkaampaa opetusta, mikä vauhdittaa alueiden työvoiman saatavuutta, kiinnostavuutta ja koko elinkeinoelämää. Yhteistyö ja vuorovaikutus alueen oppilaitosten kanssa on tärkeää niin palvelujen kehittämisen kuin rekrytoinninkin näkökulmista, viitoittaa Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola.

– Kiitämme lämpimästi Osuuskauppa Arinaa lahjoituksesta Lapin yliopistolle. Arina toimii Pohjois-Suomen parhaaksi eli kehittäen, välittäen ja panostaen ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Vastaavasti yliopisto panostaa pohjoisen elinvoimaan laadukkaalla opetuksella ja tutkimuksella, toteaa Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi.

– Jaamme Arinan kanssa yhteiset tavoitteet rakentaa parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Yhteistyön kautta haemme tähän uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. Arvostamme Arinan merkittävää panosta pohjoisen Suomen kehittämiseksi, jatkaa Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.

Osuuskauppa Arinan lahjoitukset ovat jatkoa aiemmille Arinan 100-vuotisjuhlavuoden yliopisto-lahjoituksille. Arina on lisäksi tukemassa Oulun yliopiston brändiprofessuuria ja tekee yliopiston kanssa mm. sekä tutkimus- että opinnäyteyhteistyötä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

toimitusjohtaja Reima Loukkola, Osuuskauppa Arina, reima.loukkola@sok.fi, p. 050 595 1972
rehtori Antti Syväjärvi, Lapin yliopisto, antti.syvajarvi@ulapland.fi, p. 0400 606 244
rehtori Jouko Niinimäki, Oulun yliopisto, jouko.niinimaki@oulu.fi, p. 040 540 1060


vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen, Osuuskauppa Arina,
pasi.ruuskanen@sok.fi, 050 430 1747

Kuvat

Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola ja Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi tapasivat Rovaniemellä 21.5.2022
Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola ja Lapin yliopiston rehtori Antti Syväjärvi tapasivat Rovaniemellä 21.5.2022
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899http://arina.fi

Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti lähes 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Yli 3000 Arinalaista tarjoavat market- ja ABC-kaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita yli 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Arina lahjoittaa 50 000 € pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan - Asiakasomistajat päättävät tuen saajat5.5.2023 15:49:54 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arina on vahvasti sitoutunut tukemaan paikallisia yhteisöjä ja tapahtumia Pohjois-Suomessa. Sponsoroinnin painopiste on ensisijaisesti lasten ja nuorten toiminnassa, jota kuluneen kymmenen vuoden aikana on tuettu reilun puolen miljoonan eron arvosta. Tänä keväänä asiakasomistajien ääni kuuluu jälleen, kun Arina kutsuu kaikkia alueen lasten ja nuorten toimintaa järjestävät yhteisöt hakemaan mukaan tukitoimintaan 28.5.2023 mennessä, ja sen jälkeen kaikki alueen asiakasomistat äänestämään 50 000 euron tukipotin jakautumisesta.

Kauan takaisin odotettu Grill It! Oulu avasi ovensa Kauppakeskus Valkeassa 27.4.202327.4.2023 17:24:23 EEST | Tiedote

Grill It! Oulu avautui tänään torstaina 27.4. Kauppakeskus Valkean Gallerian kakkoskerrokseen. Tunnelmallinen, 166 asiakaspaikkainen, ravintola tarjoaa herkullisia, puuhiiligrillissä valmistuvia á la carte annoksia niin pihvien, kala- ja kana-annosten kuin kasvisruokienkin ystäville. Á la carten lisäksi Grill It! tarjoaa asiakkailleen lounasbuffetin sekä sunnuntaisin tarjoiltavan brunssin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme