Helsingin yliopisto

Arkeologiset opetuskaivaukset Pirkkalan Tursiannotkossa

Jaa
Helsingin yliopiston arkeologian tieteenala järjestää opetuskaivaukset Pirkkalan Tursiannotkossa 3.-14.6.2019. Rautakautiselta ja keskiaikaiselta asuinpaikalta on löydetty mm. rautakautista keramiikkaa. Media on tervetullut tutustumaan kaivauksiin keskiviikkona 12.6. klo 10-14.

Tursiannotko on merkittävä rautakautinen ja keskiaikainen asuinpaikka. Vuodesta 2012 jatkuneet kaivaukset ovat antaneet herätteen Pirkkalan muinaismarkkinoille sekä Museokeskus Vapriikin Birckala 1017 -näyttelylle.

Kaivauksilla päästään todennäköisesti nytkin rautakautisiin kerroksiin ja rakenteisiin. Tähän mennessä on jo löydetty mm. rautakautista keramiikkaa, lasihelmi ja koristeltu luulusikka.

Näillä näkymin kyseessä on viimeinen kerta kun paikalla järjestetään opetuskaivaukset.




Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaivausten johtaja Sami Raninen, puh. 02 9533 6149
Yliopisto-opettaja Wesa Perttola, puh. 050 4484652

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye