SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Arkkipiispa Kari Mäkinen on valittu SOSTEn puheenjohtajaksi

Jaa
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n valtuuston puheenjohtajaksi on valittu arkkipiispa Kari Mäkinen. Mäkinen toimii valtuuston puheenjohtajana kolmivuotiskauden 2018 - 2020.

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n valtuuston puheenjohtajaksi on valittu arkkipiispa Kari Mäkinen. Mäkinen toimii valtuuston puheenjohtajana kolmivuotiskauden 2018 - 2020. Mäkistä esitti tehtävään Kirkkopalvelut. 

”Arvostan suuresti saamaani luottamusta. Tuntuu hyvältä, että voin olla mukana omalta osaltani tukemassa vahvaa kansalaisyhteiskuntaa ja sen kokeneita, asiantuntevia toimijoita. Ihmisten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden puolustamiseksi on yhdessä tehtävä töitä”, arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi. 

SOSTEn valtuuston varapuheenjohtajiksi valittiin toiminnanjohtaja Pia Sundell (Barnavårdsföreningen i Finland r.f.) ja toimitusjohtaja Markku Virkamäki (Kehitysvammaisten palvelusäätiö sr). Valtuustoon valittiin puheenjohtajiston lisäksi 23 jäsentä ja 23 varajäsentä.

Lisäksi liittokokous hyväksyi SOSTElle strategian vuosille 2018 - 2021. 

SOSTEssa ylintä valtaa käyttää kolmen vuoden välein kokoontuva liittokokous. Liittokokousten välisenä aikana järjestön ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto. Toimeenpanevana elimenä on valtuuston valitsema hallitus. Liittokokous pidettiin keskiviikkona Helsingissä. 

Yhteyshenkilöt

Kari Mäkinen, arkkipiispa, SOSTEn valtuuston puheenjohtaja,
p. (02) 2797 031, arkkipiispa@evl.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 290 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli. Sosiaali- ja terveysjärjestöissä toimii 1,3 miljoonaa jäsentä, 0,5 miljoonaa vapaaehtoista, 260 000 vertaistukijaa ja 50 000 ammattilaista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye