Arnon Oy

Arnon ostaa AB B.O. Parkin ja vahvistaa jalansijaansa Ruotsissa

Jaa
Automaation, sähköistyksen ja pilvipalveluiden edelläkävijä Arnon Oy on ostanut ruotsalaisen sähköautomaation ja pneumatiikan tuotteiden valmistajan AB B.O. Parkin.
Arnon Oy on ostanut ruotsalaisen sähköautomaation ja pneumatiikan tuotteiden valmistajan AB B.O. Parkin.
Arnon Oy on ostanut ruotsalaisen sähköautomaation ja pneumatiikan tuotteiden valmistajan AB B.O. Parkin.

Ostettavan yrityksen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 2,7 miljoonaa euroa. Yrityskauppa vahvistaa nopeasti kansainvälistyvän Arnonin jalansijaa Ruotsissa.

– Koronapandemian aiheuttamat haasteet eivät pysäyttäneet suunnitelmiamme, vaan saimme puskettua yrityskaupan läpi aikataulussa. Siihen tarvittiin tietenkin molemminpuolista tahtoa, joustavuutta ja päättäväisyyttä. Prosessi kuvastaa hyvin yrityksemme periaatteita, toimitusjohtaja Harri Lamminen toteaa.

Arnonilla on entuudestaan yhteistyökumppaneita Ruotsissa – mm. ABB, Climeon, Sandvik ja Logevo.

– Paikallisen läsnäolon merkitystä ei voi väheksyä. Olemme rakentaneet Ruotsiin myyntiorganisaatiota ja etsineet mahdollisuutta myös tuotannon saamiseksi Ruotsiin, kertoo Arnonin toimitusjohtaja Harri Lamminen. – B.O. Parkissa yhdistyy pitkän linjan osaaminen, prosessit ja jatkuva halu kehittyä, joten tämä hankinta vastaa loistavasti tarpeisiimme.

Yrityskauppa luo erinomaisen perustan Arnonin kasvulle Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Se parantaa Arnonin skaalautuvuutta ja tuo yrityksen lähemmäs Skandinavian alueen asiakkaita.

Vuonna 1944 perustettu AB B.O. Park on toisessa polvessa toimiva perheyritys, joka kasvanut sähkötekniikan pajasta globaalisti tuotteitaan toimittavaksi sähköautomatiikan kehittäjäksi ja valmistajaksi.

AB B.O. Parkin omistajaja toimitusjohtaja Leif Thalberg iloitsee yrityskaupan myötä laajenevista mahdollisuuksista sekä henkilöstön että asiakkaiden näkökulmasta.

– Arvostan suuresti sitä, että yrityskaupan myötä pääsemme tarjoamaan asiakkaillemme laajempaa asiantuntemusta ja toisaalta työntekijämme luontevan kasvupolun osaamiselleen, toteaa AB B.O. Parkin toimitusjohtaja Leif Thalberg, joka jatkaa nykyisessä tehtävässään Arnonissa.

Tietoja Arnonista

Avainluvut

Arnon Oy      

Arnon Ab

Henkilöstö

n. 200

14

- Tampere

79

- Vaasa

17

- Kauhava

58

- Turku

29

- Ruotsi

1

- Puola

15

Liikevaihto 2019

51 M€

2,7 M€

Perustettu

1978

1944

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri Lamminen
CEO, Arnon
harri.lamminen@arnon.fi
+358 500 638086

Kuvat

Arnon Oy on ostanut ruotsalaisen sähköautomaation ja pneumatiikan tuotteiden valmistajan AB B.O. Parkin.
Arnon Oy on ostanut ruotsalaisen sähköautomaation ja pneumatiikan tuotteiden valmistajan AB B.O. Parkin.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Arnon Oy
Arnon Oy
Hyllilänkatu 15
33730 Tampere

+358 10 526 5000http://arnon.fi

Arnon tarjoaa meri-, kaivos- ja uusiutuvan energian sektoreilla toimiville koneiden, laitteiden ja järjestelmien toimittajille täydet teollisuuden sähkö-, automaatio- ja pilvipalvelut ­– antureista pilveen. Arnonin 250 asiantuntijaa työskentelee kuudessa eri lokaatiossa kolmessa maassa: Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Yksityisomisteisen tamperelaisen konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 58 miljoonaa euroa. www.arnon.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Arnon Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye