Amos RexAmos Rex

Ars Fennica 2019 -palkintoehdokkaat julkistetaan Amos Rexissä 18.10

Jaa
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican vuoden 2019 palkintoehdokkaiden julkistustilaisuuteen Amos Rexiin torstaina 18.10.2018 klo 11. Ehdokkaat ovat läsnä tilaisuudessa.

Ars Fennica -palkinnon myöntää vuonna 1990 perustettu Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö yhdelle taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellisesta työstä. Palkinto on 40 000 euron arvoinen. Ehdokkaiden töitä esittelevä yhteisnäyttely tulee olemaan esillä taidemuseo Amos Rexissä 19.6.–8.9.2019.

Palkintoehdokkaat on valinnut palkintolautakunta, jonka muodostavat lautakunnan puheenjohtaja Leena Niemistö, taiteilija Jussi Kivi, Kiasman museonjohtaja Leevi Haapala, sekä Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio.

Lautakunnan kutsuma kansainvälinen taideasiantuntija valitsee voittajan ehdokkaiden joukosta. Palkinnonsaaja julkistetaan syyskuussa 2019. Yleisö voi myös äänestää omaa suosikkiaan ehdokasnäyttelyssä.

Julkistustilaisuuden avaa Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio, ja ehdokkaat esittelee palkintolautakunnan puheenjohtaja Leena Niemistö. Tilaisuus on pääasiassa englanniksi, mutta kysymyksiä saa esittää myös suomeksi tai ruotsiksi.

Tilaisuus päättyy klo 14 mennessä, ja sisältää kahvitarjoilun. Ilmoittautumiset 17.10. mennessä osoitteeseen www.amosrex.fi/afpress. Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat saapumisohjeet.

Ehdokaslista ja lehdistömateriaalit ehdokkaista julkaistaan sivulla www.arsfennica.fi/press to 18.10. klo 11.

Lisätietoja:
Asiamies Päivi Rajakari
+358 (0)40 708 4469
info@arsfennica.fi

Tiedottaja Sara Järvi
+358 (0)40 669 3037
sara.jarvi@amosrex.fi


Lehdistömateriaalit:
www.arsfennica.fi/press 
salasana FENNICA

Ehdokaslista ja lehdistömateriaalit ehdokkaista julkaistaan sivulla to 18.10. klo 11.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Amos Rex
Amos Rex
Mannerheimintie 22-24
00100 HELSINKI

museum@amosrex.fihttp://www.amosrex.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amos Rex

Mystiska mossjättar tar över Glaspalatstorget – Amos Rex utställning inbjuder oss att ifrågasätta och drömma på barns orädda sätt14.3.2024 10:40:08 EET | Tiedote

En grön mossjätte utrustad med skidor och stavar har anlänt till Amos Rex kullar, redo att utforska okänd terräng. Vandraren upplever att världen utforskas genom att resa, men också med hjälp av känslosinnet – speciellt via händernas beröring. Det är kanske därför jätten rör vid sin öppna handflata med ena handens två fingrar och formar tecknet som betyder att gå eller att vandra.

Salaperäiset sammaljätit valtaavat Lasipalatsin aukion – Amos Rexin näyttely kutsuu meitä kyseenalaistamaan ja uneksimaan lasten pelottomaan tapaan14.3.2024 10:40:08 EET | Tiedote

Vihreä sammaljätti varustettuna suksilla ja sauvoilla on kulkenut Amos Rexin kumpujen keskelle, kenties valmiina kartoittamaan tuntemattomia alueita. Vaeltajan mielestä yksi tapa oppia tuntemaan maailmaa on matkustaminen, toinen on aistien avulla – erityisesti kosketuksen kautta. Ehkä siksi jätti kertoo omasta tehtävästään koskettamalla avointa kämmentä toisen käden kahdella sormella. Viittoma toteutuu liikuttamalla sormia kämmenen yli, mikä tarkoittaa viittomakielellä kävellä tai vaeltaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye