KIASMA

ARS22 -näyttelyn taiteilijat on nyt valittu

Jaa

Samaan aikaan kun Kiasma-rakennus on ollut peruskorjauksen vuoksi suljettu yleisöltä, ARS22-suurnäyttelyn valmistelu on jatkunut kiivaana. Näyttelyn kaikki taiteilijat on nyt valittu, mukana on yli 50 taiteilijaa tai ryhmää 20 maasta.

Globaali pandemiatilanne ja peruskorjaustyöt ovat asettanut haasteensa näyttelyn suunnittelulle, ja taiteilijat ovat tutustuneet näyttelytiloihin paria poikkeusta lukuun ottamatta lähinnä virtuaalisesti. Yksi paikan päällä vierailleista taiteilijoista on brittiläinen, Malawista kotoisin oleva Samson Kambalu, joka vietti elokuussa viikon Helsingissä kuvaten materiaalia tulevaa teostaan varten.

Toinen Suomessa vierailleista taiteilijoista on ranskalainen Laure Prouvost, joka kävi lokakuussa 2021 Helsingissä kuvaamassa teostaan. Turner-palkittu Prouvost tunnetaan esineitä, veistoksia ja videoita rohkeasti yhdistelevistä installaatioistaan. ARS22-näyttelyyn hän toteuttaa uuden saunasta inspiraation saaneen teoksen.

”Näyttely korostaa museota paikkana yhteisille kokoontumiselle ja rakentavalle keskustelulle ja yllättäville kohtaamisille. Elämme helposti omassa kuplassamme samalla hyvin polarisoituneessa maailmantilanteessa. Haluamme tarjota tarinallisia, visuaalisia ja myös kriittisiä keskustelunavauksia tästä päivästä”, museonjohtaja Leevi Haapala kertoo.

Eläviä kohtaamisia

Teokset levittäytyvät laajasti koko Kiasmaan ja edustavat kattavasti ajankohtaisia kansainvälisillä nykytaiteen areenoilla nähtyjä teoksia sekä uusia ARS22-näyttelyä varten tilattuja teoksia. Näin Kiasmasta muodostuu inspiroiva alusta kohtaamisille ja vuorovaikutukselle. ARS22 laajentaa elävän taiteen ohjelmiston koko museoon: esityksiä ja tapahtumallisia teoksia nähdään Kiasma-teatterin lisäksi myös näyttelytiloissa.

Live-taiteen ja osallistavien teosten lisäksi näyttelyssä on mukana kattavasti eri taidemuodot – maalauksia, valokuvia, veistoksia, installaatioita, liikkuvaa kuvaa – eri sukupolvien taiteilijoilta rakentamassa näkymän ajankohtaisiin keskusteluihin eri maanosista.

Järjestyksessään kymmenennen ARS-näyttelyn kunniaksi näyttelyssä on nyt mukana joitakin varhaisemmissa ARS-näyttelyissä esiteltyjä teoksia 1960-luvulta aina 2010-luvulle. Ne taustoittavat ja luovat historiallista ulottuvuutta ajankohtaisille aiheille muun muassa ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksistä.

ARS22-näyttely huipentuu syyskaudella liettualaisen osallistavan oopperateoksen Sun and Sea (Marina) esittämiseen Merikaapelihallissa kolmen viikon ajan. Teos palkittiin Venetsian biennaalissa 2019 Kultaisella leijonalla ja se toteutetaan yhteistyössä Helsingin Juhlaviikkojen kanssa, Jane ja Aatos Erkko säätiön tuella.

Näyttelyn kuratoinnista vastaavat museonjohtaja Leevi Haapala ja näyttelyintendentti João Laia yhdessä Kiasman kuraattoritiimin kanssa.

Näyttelyn tunnuksen on suunnitellut ARS22-näyttelyn yhteistyökumppani SEK OSASTO. ”Työskentelyn lähtökohtana oli ajatus asioiden ja toisten ihmisten kohtaamisesta. Idea muokkautui lopulta Human Gesture -konseptiksi, jossa katse toimii liikkeen ja elekielen tulkitsijana ja kertojana”, luova johtaja Kimi Issakainen sanoo.

ARS22 – Eläviä kohtaamisia avataan yleisölle Kiasmassa 9. huhtikuuta 2022.


Taiteilijat: Marina Abramovic & Ulay, Farah Al Qasimi, Evgeny Antufiev, Francis Bacon, Lewis Baltz, Sol Calero, Pia Camil, Jimmie Durham, Annika Eriksson, Anna Estarriola, Cyprien Gaillard, Sheela Gowda, Dale Harding, Kholod Hawash, Tehching Hsieh, Donna Huanca, Arthur Jafa, Kimmo Kaivanto, Samson Kambalu, Alex Katz, Grada Kilomba, Eva Kot’átková, Vojtěch Kovařík, Essi Kuokkanen, Danutė Kvietkevičiūtė, Mervi Kytösalmi-Buhl, Juha Pekka Matias Laakkonen, Luis Lázaro Matosz, Joar Nango, Tuan Andrew Nguyen, Frida Orupabo, Howardena Pindell, Laure Prouvost, Anni Puolakka, Michael Rakowitz, Slavs and Tatars, Joel Slotte, Jenna Sutela, Andra Ursuţa, David Wojnarowicz, Lynette Yiadom-Boakye

Performanssit: Marja Ahti, Jenni Kalliokuju & Essi Kausalainen; Alexandra Bachzetsis; Alex Baczynski-Jenkins; Rugilė Barzdžiukaitė, Vaiva Grainytė & Lina Lapelytė; Anna Maria Häkkinen, Erno Aaltonen & Saara Töyrylä; Ima Idouzee; Mira Kautto, Roy Boswell & Ella-Noora Koikkalainen; Dafna Maimon; Mikko Niemistö; Amanda Piña; Alexandra Pirici; Michele Rizzo; Pia Maria Roll, Hanan Benammar, Sara Baban, Marius von der Fehr; SERAFINE1369


Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle

Kiasman viestintä
Piia Laita
0294 500 507
piia.laita@kiasma.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

KIASMA
KIASMA
Mannerheiminaukio 2
00100 HELSINKI

0294 500 200, info@kiasma.fihttp://www.kiasma.fi

Nykytaiteen museo Kiasma on osa Kansallisgalleriaa yhdessä Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KIASMA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme