Visit NaantaliVisit NaantaliVisit NaantaliVisit Naantali

ARTESAANIRUOAN SM-KILPAILUT RASEKOSSA SYKSYLLÄ 2020, MATHANTVERK FM VID RASEKO HÖSTEN 2020

Jaa
Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymä järjestää yhteistyössä Suomen artesaaniruoka ry:n kanssa artesaaniruoan SM-kilpailut ja seminaarikokonaisuuden 14. – 16.10.2020 Raisiossa Rasekon kampusalueella. Kilpailut järjestetään viidettä kertaa. Tänä vuonna erityisteemana on saariston ruokamatkailu. Artesaaniruoka SM-kilpailun ohessa on luvassa mm. mielenkiintoisia ruoka-aiheisia seminaareja, Lähiruokamarkkinat, uutuustuotteiden maistatuksia ja kohtaamisia ruoasta kiinnostuneiden kanssa.

Artesaaniruoka SM -kilpailujen tavoitteena on innostaa lähi- ja artesaaniruokaa tuottavia yrityksiä tuottamaan korkealaatuisia tuotteita, jotka täyttävät artesaaniruoan vaatimukset. Tavoitteena on myös paikallisten ruokakulttuurien säilyttäminen ja kehittäminen sekä artesaaniruoan käsitteen tunnetuksi tekeminen suurelle yleisölle. Suomalaisten yritysten lisäksi kilpailuun voivat osallistua pohjoismaiset ja baltialaiset yritykset. Kilpailukategorioita on 11 ja luokkia useampi kymmenen sisältäen mm. leipomotuotteita, hilloja, säilykkeitä, juomia sekä erilaisia liha- ja kalajalosteita.

-         Artesaaniruoan SM-kilpailujen järjestäminen antaa meille Rasekossa mahtavan tilaisuuden koota yhteen alan toimijoita tuottajista ravintolayrittäjiin ja järjestöihin, kertookilpailun johtajana toimiva kehittämisasiantuntija Tomi Aho. – Länsirannikolla meren läheisyys näkyy alueen tuotevalikoimassa, mutta se voisi näkyä vielä enemmän. Tämänvuotisen teeman ”saariston ruokamatkailu” kautta haluamme myös tehdä saariston tarjoamia mahdollisuuksia tutuksi suurelle yleisölle.

-         Artesaanielintarvikkeita valmistavien yritysten kannattaa ehdottomasti osallistua kilpailuun, Tomi Aho kannustaa. - Kaikki kilpailuun osallistuvat yritykset saavat asiantuntijatuomaristolta arvokasta tuotekohtaista palautetta, jota voi hyödyntää tuotteen jatkokehittelyssä.

Kilpailun tuomaristo koostuu artesaaniruoan asiantuntijoista ja sidosryhmien edustajista. Arviointi tapahtuu keskiviikkona ja torstaina ja kategorioiden voittajat julkistetaan juhlagaalassa torstai-iltana 15.10.2020. Kaikki kilpailutuotteet ovat esillä perjantaina pidettävillä Lähiruokamarkkinoilla.

Ilmoittautuminen kilpailuun www-sivuston kautta

Kilpailutuotteen on oltava käsin valmistettu ja valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden jäljitettävissä sekä paikallisia tai vähintään kotimaisia. Lisäksi tuotteen tulee olla myynnissä esimerkiksi tilamyyntinä, säännöllisesti Rekossa tai vähittäiskaupassa. Yritys voi kilpailla korkeintaan kahdella tuotteella kussakin luokassa. Kilpailuun ilmoittaudutaan www.artesaaniruoka2020.fi -sivuston kautta.

Seminaari, Lähiruokamarkkinat ja muita oheistapahtumia

Kilpailu suunnitellaan yhteistyössä Raision kaupungin ja Visit Naantalin kanssa. Naantalissa järjestetään matkailuyrittäjien toimintaa tukevia tapahtumia.

Raision kirjaston Martinsalissa järjestetään keskiviikkona 14.10.2020 ja torstaina 15.10.2020 seminaarit, joiden teemoina ovat saariston ruokamatkailu sekä tulevaisuuden ravinto. Perjantaina 16.10.2020 suuri yleisö voi tutustua kilpailutuotteisiin Lähiruokamarkkinoilla, jonne tuotteitaan voivat tulla myymään myös alueen pientuottajat. Suunnitelmissa on myös Octoberfest-tyyppinen pienpanimotuotteita esittelevä iltatilaisuus perjantaille. Artesaaniruoka SM-tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus yrittäjille ja kuluttajille verkostoitua ja tutustua laajamittaisesti artesaaniruokaan.

Lisätietoa antaa:

Kilpailun johtaja, kehittämisasiantuntija Tomi Aho
puh. 044 705 7461, tomi.aho@raseko.fi

Artesaaniruoan valmistuksessa käytettävät menetelmät ovat perinteitä kunnioittavia tapoja jalostaa ja säilyttää ruokaa. Keskeisimpiä piirteitä ovat tuotteiden valmistaminen ammattitaitoisesti käsin läpi tuotantoketjun, paikalliset tai vähintään kotimaiset raaka-aineet, joiden alkuperä on tunnettu sekä se, ettei säilöntä-, väri- ja lisäaineita käytetä.

Artesaaniruoka SM 2020 -kilpailut järjestetään 14. - 16.10.2020 Raisiossa. Kilpailun järjestää Raision seudun koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Suomen Artesaaniruoka ry:n kanssa. www.artesaaniruoka2020.fi

Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymä on menestyvä, itsenäinen, valtakunnallisesti tunnustettu ammatillisen koulutuksen järjestäjä ja työelämän kehittäjä. Raseko FoodLaboratory on Rasekon innovatiivinen artesaani- ja lähiruoan oppimis- ja kehittämisympäristö. www.raseko.fi

Suomen Artesaaniruoka ry toimii ruoka-artesaanien edunvalvojana ja kaikkien artesaaniruuasta kiinnostuneiden yhdistäjänä. www.mathantverkarna.fi

MATHANTVERK FM VID RASEKO HÖSTEN 2020 -  Specialtema är skärgårdens måltidsturism

Samkommunen Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymä ordnar i samarbete med Mathantverk i Finland rf tävlingen Mathantverk FM och en seminariehelhet på Rasekos campus i Reso 14. – 16.10.2020. Tävlingen, som ordnas för femte gången, har i år specialtemat skärgårdens måltidsturism. Utöver Mathantverk FM utlovas det bland annat intressanta seminarier kring mat, Närmatsmarknaden, avsmakning av nya produkter och möten med matentusiaster.

Målet med tävlingen Mathantverk FM är att inspirera företag som tillverkar närproducerade livsmedel och mathantverk att ta fram produkter av hög kvalitet, som uppfyller kraven på mathantverk. Syftet är också att bevara och utveckla lokala matkulturer samt göra begreppet mathantverk känt för den stora allmänheten. Tävlingen är öppen förutom för finländska företag också för företag i övriga Norden och Baltikum. Det finns 11 tävlingskategorier och flera tiotals klasser, inklusive bland annat bageriprodukter, sylt, konserver, drycker och olika förädlade kött- och fiskprodukter.

Att ordna tävlingen Mathantverk FM ger oss vid Raseko ett fantastiskt tillfälle att samla branschaktörer från producenter till restaurangföretagare och organisationer, berättarutvecklingsexperten Tomi Aho som fungerar som tävlingsledare. – På västkusten syns närheten till havet i regionens produktsortiment, men det skulle kunna synas ännu mer. Genom årets tema, ”skärgårdens måltidsturism”, vill vi också göra möjligheterna som skärgården erbjuder bekanta för den stora allmänheten. 

Det lönar sig absolut för företag som tillverkar mathantverkslivsmedel att delta i tävlingen, uppmuntrar Tomi Aho. - Alla företag som delar i tävlingen får värdefull respons av expertjuryn på sina produkter, vilket gynnar den fortsatta utvecklingen av produkten.

Tävlingsjuryn består av experter på mathantverk och nätverksrepresentanter. Bedömningen sker på onsdag och torsdag, och vinnarna i de olika kategorierna avslöjas under en gala på torsdag kväll 15.10.2020. Alla tävlingsprodukter finns med på Närmatsmarknaden på fredagen.

Anmälan sker på webbplatsen

Tävlingsprodukten ska tillverkas som hantverk på lokala eller åtminstone inhemska råvaror med känt ursprung. Dessutom ska produkten finnas till salu till exempel i gårdsbutik, i regelbunden Reko-handel eller i detaljhandeln. Ett företag kan tävla med högst två produkter i varje klass. Anmälan till tävlingen sker på webbplatsen artesaaniruoka2020.fi/svenska/

Seminarier, Närmatsmarknaden och andra kringevenemang

Tävlingen planeras i samarbete med Reso stad och turismföretaget Visit Naantali. I Nådendal ordnas evenemang som stöder turismföretagarnas verksamhet.

På Reso bibliotek i auditoriet Martinsali ordnas onsdag 14.10.2020 och torsdag 15.10.2020 seminarier med temana skärgårdens måltidsturism och framtidens kost. På fredag 16.10.2020 kan allmänheten bekanta sig med tävlingsprodukterna vid Närmatsmarknaden, där också småskaliga producenter i regionen kan sälja sina produkter. I planerna ingår också ett evenemang i Oktoberfest-stil som presenterar mikrobryggeriprodukter på fredag kväll. Evenemanget Mathantverk FM är ett unikt tillfälle för företagare och konsumenter att nätverka och bekanta sig med mathantverk på en bred front.

Mer information ger:

Tävlingsledare, utvecklingsexpert Tomi Aho
tfn 044 705 7461, tomi.aho@raseko.fi

Mathantverk tillverkas med förädlings- och förvaringsmetoder som respekterar traditioner. Centrala drag är att människans hand och kunnande är med i hela produktionskedjan, lokala eller åtminstone inhemska råvaror med känt ursprung samt att produkterna inte innehåller konserveringsmedel, färgämnen eller tillsatsämnen.

Tävlingen Mathantverk FM 2020 ordnas i Reso 14.–16.10.2020. Tävlingsarrangörer är samkommunen för utbildning Raision seudun koulutuskuntayhtymä i samarbete med Mathantverk i Finland rf. artesaaniruoka2020.fi/svenska/

Samkommunen för utbildning Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymä är en framgångsrik, självständig och nationellt erkänd anordnare av yrkesutbildning och utvecklare av arbetslivet. Raseko FoodLaboratory är Rasekos innovativa lär- och utvecklingsmiljö för mathantverk och närproducerad mat. www.raseko.fi

Mathantverk i Finland rf fungerar som ett intresseorgan för redan etablerade mathantverkare och som en knutpunkt för alla med intresse för mathantverk.www.mathantverkarna.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Ravintola Tammiston Kuulas Naantalissa tarjoaa Suomen parhaat ruokaelämykset5.12.2023 07:51:00 EET | Tiedote

"Jotain erilaista ja innovatiivista" - Hungry for Finland -kilpailun voitto Naantaliin. Ravintola Tammiston Kuulas tarjoaa Suomen parhaat ruokaelämykset. Hungry for Finland 2023 -ruokamatkailukilpailun voittajaksi on valittu naantalilaisen Tammiston Kuulas -ravintolan kaksi tuotetta: kaikkia aisteja kutkuttava Piknik omenapuun alla ja saariston makuja tarjoava Taste of Archipelago -tapahtuma.

Piknik Omenapuun alla ja Taste of Archipelago Naantalista Suomen paras ruokamatkailutuote 202330.11.2023 15:15:00 EET | Tiedote

Hungry for Finland Ruokamatkailukilpailun arviointiraati on valinnut naantalilaisen Tammiston Kuulas-ravintolan Piknik Omenapuun alla ja Taste of Archipelago -tapahtuman Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2023. Palkinnon jakoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Kilpailuun osallistui 46 monipuolista ja tasokasta tuotetta ammattilaissarjassa. Tänä vuonna erityistavoite oli saada mukaan vastuullisuuteen ja paikallisuuteen perustuvia tuotteita. Myös muut naantalilaiset yritykset ovat keränneet merkittäviä palkintoja loppuvuoden aikana, ja ne tarjoavat asiakkailleen elämyksellisiä ja vastuullisia tuotteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye