M.A.D.

Arto Nieminen aloittaa Micro Aided Design Oy:n uutena toimitusjohtajana ja yritystoiminnassa tapahtuu hallinnollisia muutoksia 1.6.2019

Jaa
Micro Aided Design Oy eli M.A.D. jakautuu kahteen eri osakeyhtiöön 1.6.2019. Tulevat osakeyhtiöt ovat nimeltään Micro Aided Design Oy ja Algoritmi Oy. Uusi M.A.D. jatkaa toimintaansa samanlaisena ja samalla nimellä kuin ennenkin, liiketoiminta ei muutu. Muutos on hallinnollinen.
Arto Nieminen
Arto Nieminen

M.A.D.in toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2019 Arto Nieminen, KTM. Nykyinen toimitusjohtaja Severi Virolainen jatkaa asiantuntijatehtävissä ja hallituksessa.

Arto Niemisellä on monipuolinen ja pitkä kokemus liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä rakennus- ja kiinteistösijoitusalalta YIT Oyj:n ja Avara Oy:n palveluksessa.

” M.A.D.in aloittaessa uudessa muodossaan 1.6.2019, meillä on hieno mahdollisuus lähteä luomaan yritykselle uutta strategiaa. Keskipisteessä tulevat olemaan asiantuntijapalveluidemme kehittäminen ja kasvattaminen, työntekijöiden osaaminen, motivaatio ja pysyvyys”, sanoo Arto Nieminen.

M.A.D.in uusi Y-tunnus on 1.6.2019 alkaen 2959032-3.

Yhteyshenkilöt

Severi Virolainen, toimitusjohtaja, M.A.D. (p. 020 741 9701)


Arto Nieminen, toimitusjohtaja 1.6.2018 lähtien, M.A.D. (p. 040 160 1144)

Kuvat

Arto Nieminen
Arto Nieminen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye