Suomen AkatemiaSuomen Akatemia

Arviointi: monitieteinen strateginen tutkimus tukee koko yhteiskuntaa

Jaa
Strategisen tutkimuksen ensimmäisten päättyneiden ohjelmien tieteellinen toiminta on arvioitu. Arviointi osoittaa, että strategisen tutkimuksen ohjelmat ja hankkeet ovat uudistaneet tutkimusta ja niissä tehty tutkimustyö on ollut korkeatasoista ja monitieteistä.

Käsiteltävistä teemoista ohjelmat ovat kyenneet tuottamaan monitieteistä tutkittua tietoa esimerkiksi uudenlaisilla yhteiskehittämiseen pohjautuvilla menetelmillä. Ohjelmien ja hankkeiden tulokset ovat siten tieteellisen vaikuttavuuden lisäksi tarjonneet vahvaa ja monipuolista tutkittua tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi.

Arviointi kohdistui neljään vuosina 2016–2019 toimineeseen ohjelmaan, joiden teemat ovat yhä edelleen yhteiskunnallisesti ajankohtaisia:

  • Kaupungistuva yhteiskunta (URBAN)
  • Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat (HEALTH)
  • Osaavat työntekijät – menestyvät työmarkkinat (WORK) ja
  • Turvallisuus verkottuneessa maailmassa (SECURITY)

Kunkin ohjelman tieteellinen työ arvioitiin omissa itsenäisissä asiantuntijapaneeleissaan. Arviointipaneelit koottiin kansainvälisistä asiantuntijoista, joista osa oli osallistunut kyseisten ohjelmahakujen hakemusten arviointiin vuosina 2015 ja 2016.

Ohjelmien arviointiraporttien tulosten mukaan uusi rahoitusmuoto on tuonut monitieteisellä työllään lisäarvoa niin tutkimuskentälle kuin yhteiskunnalliseen päätöksentekoonkin. Samalla on luotu tutkimuksen ja yhteiskunnan toimijoiden yhteistyölle aiempaa strategisempi ja pitkäjänteisempi ote.

”Raportit osoittavat, että rahoitusmuoto on onnistunut tukemaan korkeatasoista ja tiedettä uudistavaa monitieteistä tutkimusta. Olemme siihen erittäin tyytyväisiä”, strategisen tutkimuksen vastuualueen johtaja Päivi Tikka toteaa. ”Raportit sisältävät myös arvokkaita havaintoja asioista, joista strategisen tutkimuksen neuvoston on pidettävä huolta jatkossakin. Näitä ovat monitieteisen työn jatkuvuuden ja pitkäaikaisen kehittämisen tukeminen sekä rohkaiseminen uudenlaisten tieteenalayhdistelmien luomiseen ohjelmahauissa.”

Korkealaatuiset toimintatavat luovat laadukkuutta

Tieteellisen työn tulosten lisäksi arvioinnissa kiinnitettiin huomiota tutkimusprosessien ja työskentelytapojen laadukkuuteen. Tarkasteltavaksi otettiin esimerkiksi vastuullisen tieteen periaatteiden merkitys laadukkaan tutkimustyön perustana sekä tieteellisen työn uudistumisen hyödyt ja haasteet.

Arvioinneissa kiinnitettiin huomiota myös tutkimusryhmien kokoonpanojen tasa-arvoisuuteen sekä julkaisujen ja tutkimusaineistojen avoimuuteen. Varsinkin tutkimusaineistojen avoimuuden parempi toteuttaminen sai arvioinneissa kannustusta. Tämän koettiin turvaavan tutkimustyön jatkuvuutta myös yksittäisten hankkeiden rahoituskausien jälkeen.

Lisäksi arvioinnit kiinnittivät huomiota strategisen tutkimuksen ohjelmien monipuolisiin menetelmiin, jotka mahdollistivat muun muassa tutkimuksen yhteiskehittämisen sidosryhmien kanssa. Erityistä huomiota tässä yhteydessä kiinnitettiin tiedon hyödyntäjien kanssa tehtävään yhteiskehittämiseen.

Uudet ohjelma-arvioinnit vuonna 2022

Vuosina 2016–2019 toimineiden neljän strategisen tutkimuksen ohjelman tieteellisen toiminnan arviointiraportit päättävät ensimmäisen strategisen tutkimuksen ohjelma-arvioinnin. Aiemmin tänä vuonna on julkaistu samojen ohjelmien itsearviointiraportti sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin raportti.

Vuonna 2015 avatut, ensimmäiset strategisen tutkimuksen ohjelmat päättävät toimintansa syksyllä 2021. Seuraava ohjelma-arviointi tulee keskittymään kyseisiin ohjelmiin, ja arviointi toteutetaan vuoden 2022 aikana.

Lisätietoja

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä ja vaikuttavuutta. Vuonna 2021 STN rahoittaa tutkimusta 55,6 miljoonalla eurolla.

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2021 Akatemia rahoittaa tutkimusta 437 miljoonalla eurolla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye