Kasvu Open

Arvojen merkitys korostuu kasvuyrityksissä

Jaa
Kotimaisten kasvuyritysten suurimmat sparraustarpeet ovat myynti ja markkinointi sekä talouden ja kasvun rahoituksen varmistaminen. Kasvuyritysten itse ilmoittamien sparraustarpeiden lisäksi Kasvu Open -sparrauksissa erottui tänä vuonna neljä teemaa, joista yrittäjät halusivat puhua.
Arvopohjaisuus nousi tänä vuonna aiempaa enemmän esille Kasvu Open -sparrauksessa, sanoo konkarisparraaja Manu Aunola.
Arvopohjaisuus nousi tänä vuonna aiempaa enemmän esille Kasvu Open -sparrauksessa, sanoo konkarisparraaja Manu Aunola.

Yritysagenttiprojektia Pihtiputaan kunnalle parhaillaan viimeistelevä Thunder Road Oy:n Manu Aunola on sparrannut kasvuyrityksiä aktiivisesti vuodesta 2015. Kaudella 2020 Aunola sparrasi yhteensä 48 kasvuyritystä, kymmenellä eri Kasvu Openin Kasvupolulla.

– Tämän kauden sparrauksissa puhutti totta kai korona, joka on toisilla vienyt ja toisilla räjäyttänyt liikevaihdon. Korona ei kuitenkaan näkynyt yritysten kasvutavoitteissa. Kasvuun ollaan valmiita, mutta realistisesti. Ymmärretään, että koronan takia aikataulut voivat venyä, sanoo Aunola.

Koronapandemian lisäksi Aunolan sparraamia kasvuyrityksiä yhdistivät tänä vuonna arvopohjaisuus, kansainvälistyminen ja innovaatiot.

– Teema, joka nousi tänä vuonna monen yrityksen kohdalla puheisiin, on arvopohjaisuus. Tästä aiheesta puhuttiin myös niiden yritysten kanssa, joiden ydinajatus ei ole “tehdä hyväntekeväisyyttä, vaan kovaa bisnestä”.

Aunola sanoo, että koronapandemiasta huolimatta kansainvälistyminen mietityttää kasvuyrityksiä.

– Kansainvälisiä markkinoita, ja sitä miten sinne mennään, mietitään paljon. Tässä huomaan kehitystä. Yritykset ovat nyt aiempaa kypsempiä ja omalla tavallaan valmiimpia kasvuun ja siitä puhumiseen.

Aunola nostaa paljon sparrattujen teemojen listalle myös innovaatiot. Niitä tuli Aunolan mukaan vastaan jokaisella Kasvu Openin Kasvupolulla, missä tahansa bisneksessä.

– Sparraamieni yritysten haitari oli tänä vuonna aikamoinen. Mukana oli muun muassa terveys – ja hyvinvointialan sekä teollisuuden yrityksiä aloittelevista yrityksistä vanhempiin konkareihin. Näiden yritysten ainoa yhteinen asia on halu kasvaa.

KASVU OPEN -SPARRAAJA: MANU AUNOLA

Manu Aunola on vuosien varrella ollut eri rooleissa kehittämässä hyvin monentyyppisiä yrityksiä pienistä startupeista pörssiyrityksiin.

– Yritysten kanssa olen usein ollut selvittämässä toimivimpia keinoja tulevaisuuden tavoitteisiin pääsemiseksi, mutta toisinaan on jouduttu kirkastamaan myös se, mitä koko yritys oikeastaan haluaa olla. Tämän pohdinnan tuloksena on joskus uudistettu jopa koko yrityksen liiketoimintamalli. Ratkaisujen innovoimisen lisäksi autankin yrityksiä viemään kehitystyön tulokset käytäntöön, koska pelkkä ideoiden pyörittely harvemmin tuottaa yritykselle merkittävää tulovirtaa.

Manu Aunola on ansainnut kunniamaininnan pro bono -työstään Kasvu Open -sparraajana.

LISÄTIEDOT

Anna-Kaisa Talvitie
viestintäpäällikkö, Kasvu Open
040 715 6924
anna-kaisa.talvitie@kasvuopen.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Arvopohjaisuus nousi tänä vuonna aiempaa enemmän esille Kasvu Open -sparrauksessa, sanoo konkarisparraaja Manu Aunola.
Arvopohjaisuus nousi tänä vuonna aiempaa enemmän esille Kasvu Open -sparrauksessa, sanoo konkarisparraaja Manu Aunola.
Lataa
Lataa
Manu Aunola on sparrannut kasvuyrityksiä aktiivisesti vuodesta 2015. Kaudella 2020 Aunola sparrasi yhteensä 48 kasvuyritystä, kymmenellä eri Kasvu Openin Kasvupolulla.
Manu Aunola on sparrannut kasvuyrityksiä aktiivisesti vuodesta 2015. Kaudella 2020 Aunola sparrasi yhteensä 48 kasvuyritystä, kymmenellä eri Kasvu Openin Kasvupolulla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

050 304 6794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open on Suomen suurin, kaikille yrityksille avoin ja maksuton kasvun sparrausohjelma. Mukaan sparraukseen voi hakea yrityksen liikevaihdosta, toimialasta, sijainnista tai iästä riippumatta.

Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.

Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, DNA, TT-säätiö, Technopolis, MarkkinointiAkatemia, Innovestor, Keski-Suomen Liitto, Business Jyväskylä, Varma, Kauppalehti, KPMG, Kauppakamari, Kitee, Rastor-instituutti, If, AWS ja Salesforce.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye