If Vakuutus

Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimus: If on jälleen vakuutusyhtiöiden ykkönen sekä asiakaskokemuksessa että asiakasuskollisuudessa

Jaa

If menestyi upeasti Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimuksessa. Asiakkaat nostivat toistamiseen Ifin vakuutusyhtiöiden ykköseksi sekä asiakaskokemuksessa että asiakasuskollisuudessa. Asiakaskokemuksessa If nousi maan 10 parhaan yrityksen joukkoon.

Jo viime vuosi ounasteli hyvää, sillä If erottui Asiakkuusindeksi-tutkimuksessa eniten toimintaansa petranneeksi yrityksesi Suomessa ja nimettiin vuoden nousijaksi. Samalla If nousi tutkimuksessa vakuutusyhtiöiden ykköseksi.

Tänä vuonna If paransi tutkimuksessa edelleen sijoituksiaan.

– Erityisen ylpeitä olemme siitä, että nousimme asiakaskokemuksessa 10 parhaan yrityksen joukkoon Suomessa. Meille asiakaskokemus on kaikki kaikessa – mikään ei ole meille tärkeämpää. Me haluamme tulla tunnetuksi epäkimuranttina vakuutusyhtiönä, jonka kanssa on helppoa ja sujuva asioida, sanoo Ifin henkilöasiakkaista vastaava maajohtaja Timo Harju.

Hyvä kehitys jatkui myös asiakasuskollisuudessa.

– Tämä ei ole meille yllätys, sillä asiakaspysyvyytemme on ollut viime vuodet huikealla tasolla. Asiakkaamme myös suosittelevat palvelujamme mielellään. Tyytyväisimpiä meihin ovat asiakkaamme, jotka ovat kohdanneet vahinkoja. He kokevat järjestään saaneensa meiltä erinomaista palvelua, Harju kertoo.

If on petrannut palveluaan myös kuluneen vuoden aikana. Asiakaspalvelu on nykyisin auki viikon jokaisena päivänä ainoana vakuutusyhtiönä, mikä on kerännyt kiitosta asiakkailta. Digitaalisissa palveluissa If on ollut pitkään vakuutusalan edelläkävijä, ja tänä vuonna käyttöön tuli uusi If Mobiili -applikaatio.

–Kiitos asiakkaamme,  että äänestitte meidät vakuutusyhtiöiden ykköseksi. Olemme otettuja tästä kunniasta. Tämä on meille myös tunnustus siitä, että teemme oikeita asioita. Työskentelemme jatkossakin sen eteen, että asiakkaamme arki on epäkimuranttia, sanoo Harju.

Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimuksessa mitataan suomalaisten yritysten asiakaskokemusta ja asiakasuskollisuutta kahdeksalta eri toimialalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Niittyportti 4
02200 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Aila-myrskyn vahinkoja ilmoitetaan jo runsaasti – älä kuitenkaan lähde tarkistamaan myrskytuhoja ennen myrskyn laantumista17.9.2020 13:25:00 EESTTiedote

Ensimmäiset Aila-myrskyn aiheuttamat vahingot ovat Ifiin tulleiden ilmoitusten perusteella erityisesti puiden kaatumisia ja vesikattovuotoja. If muistuttaa, että myrskyn aikana ei ole turvallista lähteä tarkistamaan vahinkoja esimerkiksi venelaitureille tai mökeille. Etenkään pienten vahinkojen ilmoittamisella vakuutusyhtiöön ei ole kiire.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme