Synsam Group Finland

Asiantuntija: Etäopetus voimisti nuorten piileviä terveysongelmia

Jaa
Jo ennen kevään etäopetusjaksoa moni suomalaislapsi oli ruutuajan suurkuluttaja, kertoo valtakunnallinen kysely. Synsamin asiantuntija on huolissaan koululaisten silmäterveydestä, sillä etäopetuksen aikana lasten ja nuorten päivittäinen ruutuaika lisääntyi tuntitolkulla. Digilaitteiden näytöistä säteilevä sininen valo rasittaa silmiä. Synsamin teettämän kyselyn mukaan suomalaisteini vietti jo ennen poikkeustilaa arkisin kännyköiden, television, tietokoneiden ja tablettien kanssa lähes yhtä kauan kuin koulunpenkillä: noin viisi tuntia joka päivä.

Asiantuntija muistuttaa, että kevään etäopetusjaksolla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia nuorten silmäterveyteen. Digilaitteiden näytöistä säteilevä sininen valo rasittaa nuorten silmiä, sillä se värisee enemmän kuin muunlainen valo.

– Vilkkumisen vuoksi sinisen valon on todettu aiheuttavan silmien väsymistä ja päänsärkyä. Toteutimme tammikuussa valtakunnallisen kyselyn, jonka mukaan joka viides suomalaislapsi kärsi jo silloin sinisen valon aiheuttamista vaivoista, Suomen Synsamin johtava optikko Jyri Vestervik toteaa.

­– Kyselymme toteutettiin ennen koulujen etäopetusjaksoa, jolloin nuorten ruutuaika moninkertaistui entisestään. Kun tehdään päätöksiä syksyn opetusmuodoista mahdollisen toisen koronaepidemian aallon vuoksi, etäopetuksen haitalliset vaikutukset nuorten silmäterveyteen olisi hyvä arvioida tarkkaan, Vestervik korostaa.

Pitkäaikaiset vaikutukset tuntemattomia

Modernin television, tietokoneen, tabletin ja matkapuhelimen sininen valo vaikuttaa silmiin. Kun silmät altistuvat näytön valolle kauan, kehon luontainen melatoniinituotanto häiriintyy. Kirkas valo pitää vireystilaa yllä ja täten vaikeuttaa esimerkiksi lapsen nukahtamista.

– Jo tammikuussa, ennen etäopetusta, teinien eli 14–17-vuotiaiden keskimääräinen ruutuaika oli peräti 33 tuntia viikossa – lähes aikuisen työviikon verran. Miltei joka kymmenes lapsi oli jo tuolloin suurkuluttaja, eli käytti ruutuaikaa arkisin 6–8 tuntia tai vielä enemmän. Etäopetus teki lähes kaikista koululaisista tällaisia suurkuluttajia, Vestervik jatkaa.

– Pitkään on tiedetty, että paikoillaan istumisen ja silmien ongelmien välillä on yhteys. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, mitä pitkäaikainen siniselle valolle altistuminen aiheuttaa.

Synsam selvitti suomalaislasten digilaitteiden käyttöä tammikuussa osana pohjoismaista kyselytutkimusta. Tutkimuksen toteutti markkinatutkimusyhtiö Yougov Synsam Groupin toimeksiannosta.

Suomalaisvanhemmat huolestuneempia kuin muut Pohjoismaissa

Synsamin kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista vanhempaa, joiden lapset ovat 0–17-vuotiaita. Seitsemän kymmenestä suomalaisvanhemmasta on huolissaan sinisen valon vaikutuksesta lastensa silmiin.

– Lasten ruutuajan käyttö huolestuttaa tutkimukseen osallistuneita suomalaisvanhempia. Huolestuneiden osuus on Suomessa korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, Synsamin Vestervik toteaa.

Synsam Group selvitti suomalaislasten ruutuajan käyttöä valtakunnallisella kyselytutkimuksella 3–15.1. 2020. Sähköiseen kyselyyn vastasi 1007 henkilöä, joiden lapset ovat iältään 0–17-vuotiaita. Sähköisen kyselyn toteutti YouGov, joka kuuluu Pohjoismaiden johtavien tutkimuspalveluyritysten joukkoon.

Yhteyshenkilöt

Jyri Vestervik
johtava optikko
Synsam Group Finland Oy
p. 045 167 9505
jyri.vestervik@synsam.fi


Vesa Mars
toimitusjohtaja,
Synsam Group Finland Oy
p. 050 4477 681
vesa.mars@synsam.fi

Kuvat

Jyri Vestervik, Synsam Finland.
Jyri Vestervik, Synsam Finland.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Synsam Group Finland
Synsam Group Finland



Synsam Group on yksi Euroopan johtavia optisen vähittäiskaupan ketjuja ja tarjoaa laajan valikoiman ainutlaatuisia silmänterveyden ja silmälasimuodin ratkaisuja, jotka rakentuvat asiakkaiden tarpeiden ja elämäntyylin mukaisesti. Synsam-ketjussa työskentelee Pohjoismaissa 2000 ammattilaista ja sen liikevaihto on 3,7 miljardia ruotsin kruunua eli noin 35 miljoonaa euroa. Ketjuun kuuluu n. 470 optikkoliikettä, jotka toimivat Synsam ja Profil Optik (Tanskassa) brandien alla. Vuodesta 2015 alkaen Synsam Group on uudistanut koko tarjontansa ja onnistunut toiminnan digitalisoinnin ja innovatiivisten konseptien kautta saavuttamaan toimialansa parasta kasvua ja kannattavuutta Euroopassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Synsam Group Finland

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye