Finanssiala ry

ASP-säästämisen suosio kasvaa kasvamistaan

Jaa
ASP-tilien lukumäärä on kymmenessä vuodessa yli kuusinkertaistunut. Voimassaolevia ASP-tilejä on nyt yli 153 000. Vuonna 2009 niitä oli runsaat 24 000. Tileillä olevien talletusten määrä on kahdeksankertaistunut. ASP-tileillä on tällä hetkellä lähes 1,1 miljardia euroa. Vuonna 2009 summa oli 128 miljoonaa.

Talousgurut-podcastin uusimman jakson aiheena on ASP-säästäminen. Petra Uusikumpu ja Joni Tasa selittävät ASP-järjestelmän toiminnan ja pohtivat, mitä etua ASP-säästämisestä on.

”Erityisesti näin matalan korkotason aikana ASP on hyvä ja vähäriskinen sijoituskohde. Vuosittaisen yhden prosentin koron saa, vaikkei lainaa lopulta käyttäisikään asunnon ostoon”, Uusikumpu toteaa.

ASP-lainojen suosio on kasvanut tasaisesti vuodesta 2009 asti. Suosio kertoo nuorten pitkän aikavälin hyvästä talouden suunnittelusta ja vetovoimaisesta järjestelmästä. ASP-järjestelmä on pankkien ja valtion yhteinen ponnistus, jonka tarkoituksena on tukea nuoren ensimmäisen asunnon hankintaa.

”ASP-laina on myös turvallinen, sillä siihen sisältyy valtion takaama korkokatto. Valtio maksaa 70 prosenttia lainan korosta, jos korko nousee yli 3,8 prosentin”, Tasa huomauttaa.

ASP-lainan ikärajoja on lavennettu 2010-luvulla. Alaikäraja laskettiin muun muassa Finanssiala ry:n ehdotuksesta muutama vuosi sitten 15 vuoteen. Yläikäraja taas kohosi aiemmin 30 vuodesta 39-vuoteen Finanssiala ry oli tuolloinkin mukana ajamassa ikärajan nostoa.

Alle 18-vuotias saa kuitenkin säästää ASP-tilille ainoastaan omalla työllään hankkimia rahoja.

"Muun muassa tämän rajoituksen takia 15–17-vuotiaat ovat avanneet tilejä nihkeästi. Esimerkiksi joululahjarahoja ei voi sinne laittaa", kommentoi Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

Milloin ASP-säästäminen sitten kannattaa aloittaa? ASP-lainan ottajan tulee olla vähintään 15- ja enintään 39-vuotias. Talousgurut arvioivat, että hyvä hetki voisi olla silloin, kun työelämään siirtyminen opinnoista lähenee.

”Tai miksei aiemminkin. Eivät ne rahat sieltä mihinkään katoa”, Uusikumpu summaa.

Katsoaksesi videon lähteestä w.soundcloud.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Talousgurut-podcast: Onko ASP-laina hyvä sijoituskohde?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Hallitus löi viimeisen naulan vapaaehtoisen eläkesäästämisen arkkuun – miksi Suomi kulkee eurooppalaiseen vastavirtaan, Petteri Orpo ja Riikka Purra?17.4.2024 15:07:17 EEST | Tiedote

Hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannusteen poistamista vuoden 2027 alusta alkaen. EU:ssa puolestaan suuntaus on aivan päinvastainen ja vapaaehtoinen eläkesäästäminen nähdään tärkeänä osana EU:n pääomamarkkinaunionin tulevaisuutta, joka on esillä EU:n huippukokouksessa 17.-18.4.2024. Puoli miljoonaa tavallista suomalaista ovat edelleen säästäneet vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Pitkäjänteiseen, erityisesti tiettyyn ikään sidottuun eläkesäästämiseen on vaikea sitoutua ilman kannusteita, jotka hallitus nyt esittää poistettavaksi.

Poliittisesti vaikutusvaltaisten henkilöiden kansallisesta rekisteristä hyötyisivät niin asiakkaat kuin finanssialakin17.4.2024 10:40:11 EEST | Tiedote

Rahanpesulaki luokittelee merkittävissä julkisissa tehtävissä toimivat henkilöt ja heidän lähipiirinsä poliittisesti vaikutusvaltaisiksi eli ns. PEP-henkilöiksi (Politically Exposed Persons), joiden taustoja ja asiointia tulee selvittää ja seurata erityisen huolellisesti. Ilmoitusvelvollisten tarve ajantasaisille PEP-tiedoille on lisääntynyt compliance-velvoitteiden sekä kansallisen ja kansainvälisen toiminta- ja turvallisuusympäristön kiristymisen myötä. Nykyisellään PEP-tietoja hankitaan ja ylläpidetään erilaisista lähteistä, mikä heikentää tietojen luotettavuutta ja ylläpitoa. PEP-tietojen kokoaminen keskitettyyn rekisteriin parantaisi tietojen kattavuutta, oikeellisuutta, ajantasaisuutta ja myös henkilötietojen suojaa. Valtiovarainministeriö on laatinut arvomuistion keskitetyn kansallisen PEP-rekisterin perustamisesta. Finanssiala ry tukee ehdotusta voimakkaasti. Tanskassa rekisteri on ollut käytössä jo vuosia ja kokemukset ovat olleet hyviä.

Suomalaisten sijoittamista ja omaehtoista varautumista seniorivaiheeseen ei saa romuttaa sijoittamisen verotuksen kiristyksillä12.4.2024 10:14:41 EEST | Tiedote

Maan hallitus valmistautuu kehysriiheen tiukalla ja vastuullisella taloudenpidon linjalla. Sille annamme vahvan tuen, koska hyvinvointiyhteiskuntamme vaatii uudistamista. Kasvun tukemisessa tärkeää on se, ettei suomalaisten työtä ja sijoittamista veroteta liiaksi. Suomalaisilla on oltava mahdollisuus vaurastua ja tukea kulutuksellaan kansantaloutta. Suomalaisten vaurastuminen ja sen edistäminen eri kansankapitalismin keinoin on huomioitu hallitusohjelmassa hyvin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye