Assemblin Oy

Assemblin hyväksyi uuden ilmasto-ohjelman

Jaa
Assemblin haluaa pysyä mukana kehityksessä ja edistää siirtymistä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa, jonka vuoksi Assemblinin hallitus hyväksyi joulukuussa 2019 uuden ilmastostrategian. Nyt ilmastostrategiaa täydennetään käytännönläheisellä ilmasto-ohjelmalla, joka sisältää tavoitteita ja vaiheittaisen suunnitelman hiilineutraaliin toimintaan siirtymisessä.
"Olen iloinen ja ylpeä siitä, että meillä on ilmastostrategian lisäksi nyt myös ilmasto-ohjelma", sanoo Assemblinin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Åsvor Brynnel.
"Olen iloinen ja ylpeä siitä, että meillä on ilmastostrategian lisäksi nyt myös ilmasto-ohjelma", sanoo Assemblinin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Åsvor Brynnel.

Assemblinin ilmasto-ohjelmaan sisältyy pitkän aikavälin ilmastotavoite, jonka mukaan liiketoiminnan suorien päästöjen on oltava hiilineutraaleja viimeistään vuonna 2040. Assemblinin omasta toiminnasta ei saa enää tuolloin aiheutua kasvihuonekaasujen suoria nettopäästöjä ilmakehään, ja sen jälkeen päästöjen tulisi kääntyä negatiivisiksi. Lisäksi Assemblin pyrkii vähentämään välillisiä päästöjä. Välitavoitteena on suorien hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vähintään 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä ja vähintään 85 prosentilla vuoteen 2040 mennessä (lähtökohtana vuoden 2019 taso). Jäljelle jäävät fossiiliset päästöt voidaan kompensoida.

– Pitkän aikavälin tavoitteenamme on minimoida fossiilisten polttoaineiden käyttö yhtiön autokannassa, fossiilisten energianlähteiden käyttö toimitilojen lämmityksessä sekä fossiilisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden käyttö. Samalla edistämme ilmastosiirtymää tarjoamalla elinkaarinäkökulmaan perustuvia ilmastofiksuja tuotteita ja ratkaisuja. Tavoitteenamme on kehittää markkinoiden johtavaa osaamista esimerkiksi energiatehokkuus- ja kaukolämpöalalla, sanoo Assemblin-konsernin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Mats Johansson.

Ilmasto-ohjelman toteutusvastuu on Assemblinin liiketoiminta-alueilla. Seurannasta ja analyysista vastaa Assemblinin kestävän kehityksen komitea, ja siitä raportoidaan konsernijohdolle ja hallitukselle puolivuosittain sekä julkisesti vastuullisuusraportissa, joka ilmestyy vuosittain.

– Ilmastonmuutos on yksi akuuteimmista kansainvälisistä haasteista, ja ilmastovastuullisuus on selvästi lisääntynyt sekä yhtiön sisällä että asiakas- ja omistajakunnassa. Assemblinin ilmasto-ohjelma on vastuullisuustyömme tärkeä osa ja osoitus ekologisesta vastuullisuudesta. Lisäksi se tarjoaa käytännön tukea, kun pyrimme kohti hiilineutraalia liiketoimintaa. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että meillä on ilmastostrategian lisäksi nyt myös ilmasto-ohjelma, sanoo Assemblinin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Åsvor Brynnel.

Lue lisää ilmasto-ohjelmasta täällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Åsvor Brynnel
Assemblin-konsernin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
asvor.brynnel@assemblin.se
+46 10 475 2012


Fanni Lång
Viestintävastaava
fanni.lang@assemblin.fi
+358 40 641 6259

Kuvat

"Olen iloinen ja ylpeä siitä, että meillä on ilmastostrategian lisäksi nyt myös ilmasto-ohjelma", sanoo Assemblinin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Åsvor Brynnel.
"Olen iloinen ja ylpeä siitä, että meillä on ilmastostrategian lisäksi nyt myös ilmasto-ohjelma", sanoo Assemblinin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Åsvor Brynnel.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.

Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Triton luo Pohjois-Euroopan johtavan konsernin teknisissä palveluissa ja asentamisessa yhdistämällä Caverionin ja Assemblinin5.3.2024 09:58:25 EET | Tiedote

Pääomasijoittaja Triton aikoo yhdistää sijoituksiinsa kuuluvat Assemblinin ja Caverionin uudeksi Assemblin Caverion Groupiksi. Uusi konserni yhdistää molempien yhtiöiden vahvuudet ja osaamisen, tarjoten entistä kattavamman palveluvalikoiman ja kestäviä teknisiä ratkaisuja entistä laajemmalle asiakaskunnalle. Yhdistynyt Assemblin Caverion Group toimii kymmenessä maassa ja sen liikevaihto nousee noin 3,8 miljardiin euroon (43,5 miljardiin ruotsin kruunuun). Konsernilla on noin 21 900 ammattilaista, ja Assemblin Caverion Groupista tulee markkinoiden edelläkävijä, joka tarjoaa laajimmat palvelut ja huippuluokan ratkaisut rakennetun ympäristön koko elinkaarelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye