Assemblin Oy

Assemblinille jatkohanke Kiinteistö Oy Vilhovuorenkatu 11:sta

Jaa
Assemblin on valittu jatkamaan LVI-peruskorjausta KOy Vilhovuorenkatu 11, B- ja C-rakennuksen osalta.
Kohteen toisessa vaiheessa peruskorjaus toteutetaan B- ja C-rakennuksessa. Kuva: Assemblin Oy
Kohteen toisessa vaiheessa peruskorjaus toteutetaan B- ja C-rakennuksessa. Kuva: Assemblin Oy

Kiinteistö Oy Vilhovuorenkatu 11 on vuonna 1937 alun perin teollisuuskäyttöön rakennettu kiinteistö. Kiinteistössä on 3 rakennusta ja Assemblin aloitti kohteen A-rakennuksen peruskorjauksen työt viime vuoden toukokuussa ja kohde luovutettiin tilaajalle aikataulun mukaisesti lokakuussa 2019. Assemblin vastasi päätoteuttajana kokonaisvaltaisesti kaikista A-rakennuksen töistä.

Kohteen toisessa vaiheessa peruskorjaus toteutetaan B- ja C-rakennuksessa. Tällöin uusitaan muun muassa IV-koneet, RAU-järjestelmä ja patteriventtiilit. Myös rakennuksen jäähdytystehoa lisätään, sekä lämmitysverkostot säädetään.

Peruskorjauksen toinen vaihe käynnistyi tammikuussa

Kiinteistö toimii tänä päivänä toimisto- ja liiketilakäytössä 7 kerroksessa. Vanhoja taloja saneerattaessa eteen voi aina tulla jotain odottamatonta. Ensimmäisen vaiheen toteutus onnistui kuitenkin hyvin ja ainoat haasteet olivat työnaikaiset ilmastoinnin ja lämpötilojen säädöt sekä ajoittaiset meluhaitat. Kiinteistö on täydessä käytössä koko peruskorjaushankkeen ajan ja tästä johtuen minimoimme käyttäjille mahdollisesti aiheutuvat haitat töiden huolellisella ennakkosuunnittelulla ja aktiivisella viestinnällä. Kohteen peruskorjauksesta vastaava Arto Kuhna kertoo, että toinen vaihe on kaksi kertaa suurempi kuin A-talon peruskorjaus, mutta sisältää hyvin pitkälle samat työvaiheet jotka toteutettiin jo ensimmäisessä vaiheessa.

B- ja C-rakennuksen työt aloitettiin tammikuussa ja kohde valmistuu loppukesästä 2020. Jatkohankkeessa IV-koneistot ovat linjassa, jonka ansioista työt voivat  edetä kone kerrallaan. A-rakennuksen saneerauksessa jouduttiin sen sijaan poistamaan kaikki IV-koneet samalla kertaa ja rakentamaan osittainen ilmanvaihdon varajärjestelmä. Koko kiinteistön peruskorjauksen tavoitteena on päivittää vanhat IV- ja RAU-järjestelmät, lisätä jäähdytystehoa, parantaa kiinteistön olosuhteita ja energiatehokkuutta.

Urakka on edennyt suunnitelmien mukaisesti poikkeustilanteesta huolimatta. B- ja C-talojen parissa on tehty töitä tammikuusta alkaen ja kaikki projektissa mukana olevat on ohjeistettu poikkeustilanteen mukaiseen työskentelymalliin. Koronavirus ei ole vaikuttanut aikatauluun ja työmaa on edistynyt jopa hieman aikataulua nopeammin.  Tähän on osaltaan vaikuttanut kiinteistön käyttäjien etätyöt, joiden ansiosta kiinteistön korjaustöitä on voitu viedä vauhdikkaasti eteenpäin.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kohteen toisessa vaiheessa peruskorjaus toteutetaan B- ja C-rakennuksessa. Kuva: Assemblin Oy
Kohteen toisessa vaiheessa peruskorjaus toteutetaan B- ja C-rakennuksessa. Kuva: Assemblin Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.

Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Triton luo Pohjois-Euroopan johtavan konsernin teknisissä palveluissa ja asentamisessa yhdistämällä Caverionin ja Assemblinin5.3.2024 09:58:25 EET | Tiedote

Pääomasijoittaja Triton aikoo yhdistää sijoituksiinsa kuuluvat Assemblinin ja Caverionin uudeksi Assemblin Caverion Groupiksi. Uusi konserni yhdistää molempien yhtiöiden vahvuudet ja osaamisen, tarjoten entistä kattavamman palveluvalikoiman ja kestäviä teknisiä ratkaisuja entistä laajemmalle asiakaskunnalle. Yhdistynyt Assemblin Caverion Group toimii kymmenessä maassa ja sen liikevaihto nousee noin 3,8 miljardiin euroon (43,5 miljardiin ruotsin kruunuun). Konsernilla on noin 21 900 ammattilaista, ja Assemblin Caverion Groupista tulee markkinoiden edelläkävijä, joka tarjoaa laajimmat palvelut ja huippuluokan ratkaisut rakennetun ympäristön koko elinkaarelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye